Lehtikuva/Vesa Moilanen

Viime aikoina on taas puhuttu työn perään muuttamisesta. Se on saanut kummallisen uusiosanan: kohtaanto-ongelma. No, kysehän on siitä, että avoimia työpaikkoja on satatuhatta ja työttömiä kolminkertainen määrä. Nämä eivät kohtaa, eli työpaikat ovat muualla kuin työttömien asuinpaikat. Pitäisikö siis työttömän muuttaa sinne, missä työpaikka on?

Historiasta tiedämme, että kyllä on muutettu. Muutettiin maalta kaupunkiin ja paljon myös ulkomaille. Amerikkaan, Australiaan ja eniten Ruotsiin. Miksi ei nyt siis oman maan sisällä?

Kyllähän tässä on monta tekijää. Perheessä voi toisella olla hyvä ja pysyvä työpaikka. On ehkä hankittu omistusasunto, jota ei saa hiljenevällä paikkakunnalla kaupaksi.

Tämä aika on muuttunut kummalliseksi. Itselläni on tiedossa eräs tapaus, että oli muutettu työn perässä, mutta työnantaja ilmoittikin lopettaneensa sen sektorin työt, johon oli henkilön valinnut. Onneksi tämä tapahtui alueella, jossa kuitenkin oli uusia mahdollisuuksia. Toinen tapaus oli, että henkilö kävi haastattelussa ja sai lupauksia valinnastaan. Sitten tuli ilmoitus: emme nyt valitsekaan ketään.

Ennen työnantajat olivat tosissaan palkatessaan työvoimaa. Kai nykyäänkin tosissaan, mutta homma on lyhytjänteisempää. Varsinkin perheiden muuttaminen työn perässä vaatii luottamusta pysyvyyteen.

Kansalaisten onnellisuutta on mitattu monilla mittareilla. Eri kuntia ja kaupunkeja vertaillaan. Mielestäni tärkeintä on juurtuminen. Sen yksi edellytys on varma ja pysyvä työpaikka. Pallo on siis työnantajilla.

Hannu Järvinen
Mäntsälä