Lehtikuva/Jussi Nukari

Suomessa työ on jakautunut epätasaisesti, mutta tästä huolimatta hallitus ajoi työajan pidennyksen kiky-sopimuksella. Yleistä työaikaa ei ole lyhennetty vuoden 1992 jälkeen. Erilaiset työajan lyhentämisen muodot kiinnostavat vapaa-ajan arvostuksen kas-vaessa.

Osa ihmisistä on valmiita tinkimään myös palkastaan saadakseen lisää vapaa-aikaa. Yksilöllinen työajan lyhentäminen suosii hyvätuloisia ja luovaa työtä tekeviä, joilla työ ei ole sidoksissa työpaikkaan tai aikaan. Pienituloisilla ei ole varaa valinnanvapauteen työajan pituudessa.

Osa työstä on muuttunut silpputyöksi, mikä pakottaa etsimään uusia tapoja suhtautua työaikaan, jos halutaan työn jakautuvan oikeudenmukaisesti. Osa joutuu tekemään pakosta nälkäpalkalla lyhyempää työaikaa kuin haluaisi. Nollatuntisopimukset ovat tästä ääriesimerkki.

Nykyisin työuran pituus on vähemmän kuin puolet elinajanodotteesta. Viisikymmentä vuotta sitten se oli noin 70 prosenttia suomalaisella miehellä. Sotien jälkeen kokoaikainen työ oli noin 2  300 tuntia, kun se nykyisin on noin 1 700 tuntia.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson nosti vappuna esiin työajan lyhentämisen kolmeenkymmeneen viikkotuntiin. Samalla hän vaati vähimmäistuntipalkan nostamista kymmeneen euroon.

ILMOITUS

Myös Suomen Elintarviketyöläisten Liiton (SEL) puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen esitti työajan lyhentämistä palkkaa alentamatta aloilla, joilla työntekijä joutuu tekemään työtä sosiaalisen elämän kannalta hankalina aikoina, ja joissa vaihtelu työviikon aikana on suurta.

Viime viikolla STTK julkaisi eri tahojen puheenvuoroista koostuvan pamfletin, jossa pohditaan innostavasti eri näkökulmista työajan lyhentämistä nelipäiväiseksi.

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen nosti esiin tarpeen määritellä yhteisesti työntekijöiden ja työnantajien kesken robottien ja keinoälyn merkityksen työlle. Robotisaatio aiheuttaa huolta työllisyydestä ja tulonjaosta, mikä saattaa vauhdittaa myös keskustelua työajan lyhentämisestä.

Paineet työajan yleiseen lyhentämiseen kasvavat. Nuoremmille sukupolville työ ei ole samalla tavalla elämän keskipiste kuin hyvinvointivaltion rakentamisen kokeneilla sukupolvilla.

sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi