Yle Kuvapalvelu

Akira Kurosawan seikkailueepos Seitsemän samuraita (Shichinin no samurai, 1954) on yksi elokuvan historian tarunhohtoisimpia teoksia. Sen yllä leijailee hieman samantyyppistä gloriaa kuin mitä on totuttu liittämään Hollywood-klassikoihin Tuulen viemää (1939) ja Casablanca (1942).

Seitsemän samuraita lienee kaikkien aikojen suosituin ei-amerikkalainen klassikko, ja muutenkin hyvä elokuva.

Kurosawan historiallinen seikkailu vie aikaan, jolloin samurailuokka on suuren murroksen edessä. Miekkataitureille löytyy edelleen koulutustaan vastaavaa työtä, tosin ei välttämättä arvoisissaan puitteissa.

Leffan alussa mestarisamurai Kambei (Takashi Shimura) tekee vaikutuksen paikallisiin maanviljelijöihin, joiden elämää terrorisoi rosvojoukko.

Viljelijät palkkaavat Kambein johtamaan taistelua rosvoja vastaan. Vierelleen tämä värvää joukon taistelutovereita. Joukon tunnetuin näyttelijä länsimaissa on Toshiro Mifune (Kikuchiyo).

Upeasti kuvatun toiminnallisuuden ohella japanilaisklassikko vakuuttaa sekä henkilökuvauksellaan että epookkifilminä. Kurosawan opus innoitti Hollywoodin länkkäriversioon Seitsemän rohkeaa miestä (1960), ja sen vaikutus tuntuu myös Hurjassa joukossa (1969).

Seitsemän samuraita. Yle Teema Fem to 27.4. klo 21.00. Areena 3 kuukautta 4 päivää.