Christine Plenus

 

Nuori nainen on hyvässä nosteessa yleislääkärin urallaan. Sitten tapahtuu näennäisen mitättömältä tuntuva episodi, joka pikku hiljaa osoittautuu yhä merkityksellisemmäksi – tapahtuma mullistaa monen ihmisen elämän.

Kuten kuukausi sitten ensi-iltansa saaneessa iranilaisessa Oscar-voittajassa The Salesman, myös tässä kaiken takana on ovisummerin soitto: sillä erotuksella, että tällä kertaa siihen ei vastata. Yhteistä on tapahtuman liittyminen – tosin eri tavoin – prostituutioon.

Summerin soitosta käynnistyy tapahtumien kierre.

Tuntemattomassa tytössä ovat asialla nykyeurooppalaisen elokuvan realismin kärkeen kuuluvat belgialaiset veljekset Jean-Pierre Dardenne ja Luc Dardenne. Kaksikolle tyypillisesti elokuvan puhuttelevuus nousee arkisista puitteista.

Päähenkilön toimenkuvan kautta leffa vie tavallisten ihmisten maailmaan konstailemattomasti ja tarkalla syynillä, mitä tulee ihmisiin, ihmisyyteen ja yhteisöllisyyteen.

Tapahtumien kulusta muotoutuu kiehtovasti poimuileva palapeli, jonka keskeinen teema käsittelee kollektiivista syyllisyyttä.

ILMOITUS

Dardennet taitavat perspektiivin vaihtelut: toisaalta on selkeä etäisyys, toisaalta voidaan mennä hyvinkin lähelle. Kaikki tapahtuu tarkoin raamitetussa ja hahmotetussa sosiaalisessa kontekstissa.

Päähenkilö uhkuu nuoruuden idealismia ja toimii lääkärinä vaatimattomalla klinikalla Liegen kaupungin vähävaraisten alueel-la. Henkilöhahmot, näkymät ja tilanteet klinikan puitteissa ja sen ulkopuolella puhuvat omaa korutonta selkokieltään. Miljöökosketus vakuuttaa aitoudellaan, kun se suhteutetaan myös meillä tuttuihin aikamme realiteetteihin (pienituloisuus, kroonikot, maahanmuuttajat, rikollisuus).

Päähenkilö nähdään kolmessa eri yhteydessä polttavan tupakkaa. Se ei ole mitään takavuosikymmenten Hollywoodin sexy smokingia tai kaurismäkiläistä tupruttelua, vaan tärkeä signaali temaattisessa jäsentelyssä. Nuorella lääkärillä on kulloisessakin kohtauksessa tiukka paikka, hän on kovan psyykkisen paineen alaisena ja käyttää savuketta mielentilansa rauhoittamiseen – totuus ravistelee.

Hermosauhu-episodit ovat vain yksi esimerkki siitä, miten Dardennet hahmottavat elokuvansa todellisuuskenttää sekä laaja-alaisesti että tarkkasilmäisesti myös ”pieni on suurta” -periaatetta vaalien.

Vastaavaa on nähtävissä aiemmassa Dardenne-filmissä Kaksi päivää, yksi yö (2014). Siinä naispäähenkilön psyykkinen pahoinvointi tuodaan ilmi aina lääkemerkkiä myöten.

Alkupuolella tapahtuva juonikuvion käänne merkitsee sitä, ettei elokuva jää pelkäksi sosiaalidraamaksi. Summerin soitosta käynnistyy tapahtumien kierre, jossa päähenkilön toimenkuva hetkeksi laajenee: lääkäristä tulee osa-aikainen dekkari.

Samalla kerrontaan tulee hienovarainen annos tiivistunnelmaista jännitystä, ei vähiten eri tilanteissa esiin pulpahtavan miehisen väkivallan uhkan muodossa. Tarinan epäsentimentaalinen poljento kuvastuu johdonmukaisesti näyttämöä hallitsevan Adèle Haenelin tyynen rauhallisessa roolisuorituksessa.

Tuntemattomassa tytössä peräänkuulutetaan voimakkaasti yksilöllisen vastuun merkitystä. Tuloksena on asiansa mallikkaasti ajava korostuneen eettinen draama, joka liputtaa toisista välittämisen ja oikeudenmukaisuuden puolesta tavalla, jossa on kaikuja Luis Buñuelin klassikosta Nazarin (1958).

 

TUNTEMATON TYTTÖ (Le fille inconnue, Belgia-Ranska, 2016). Ohjaus ja käsikirjoitus: Jean-Pierre Dardenne, Luc Dardenne. Pääosissa: Adèle Haenel, Olivier Bonnaud, Jeremie Renier.
Ensi-ilta 21.4.