Lehtikuva/Timo Aalto

Kolmas sektori tuottaa palveluja erityisryhmille.

Kolmannen sektorin rooli on vielä hämärä sote-uudistuksessa. Hallituksen toivotaan varaavan uudistukselle lisäaikaa, jotta tuloksesta tulisi mahdollisimman hyvä.

Sosiaali- ja terveysalan valtakunnallisen kattojärjestön SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas kertoo, että noin kymmenen prosenttia SOSTEn jäsenjärjestöistä tarjoaa erilaisia sote-palveluja.

Kolmas sektori eli järjestöt ja säätiöt kantavat vastuun erityisesti niistä, jotka putoavat tavalla tai toisella julkisen sektorin ulkopuolelle.

– Kirkon diakoniatyössä hoidetaan mm. kadulle joutuneita. Järjestöt auttavat päihdeongelmaisia ja syrjäytyneitä nuoria. Heillä on vahva epäluottamus viranomaisiin, Kiukas huomauttaa.

ILMOITUS

Rahoitus joutuu uuteen harkintaan

Kolmannen sektorin palveluiden rahoitus on auki sote-uudistuksessa. Myös henkilökohtaisen budjetin tai asiakas- ja palvelusetelien kehittäminen on pahasti kesken.

– Joillakin yhdistyksillä on vain yksi hoitolaitos. Maakuntatasolla sellaiset eivät pärjää, ellei kyse ole todella erityisryhmien palveluista, Kiukas toteaa ja jatkaa:

– Mutta jos ihminen pääsee valitsemaan tutun pienen toimijan tai suuren tuntemattoman välillä, pienilläkin on mahdollisuus.

Kaikissa maakunnissa, mm. Uudellamaalla, järjestöt eivät ole mukana valmistelussa. Kiukkaan mukaan jokaisen maakunnan pitäisi ottaa kolmas sektori mukaan sote-valmisteluun.

– Hoidon ja hoivan kannalta ja etenkin osallisuuden ja matalan kynnyksen palveluita ajatellen järjestöillä on paljon tietotaitoa, joka ei muutoin valmistelupöytiin tule.

Järjestöjen sote-keskuksia ei synny

Vaikka järjestöt ja säätiöt tarjoavat nykyisin sosiaali- ja terveyspalveluja, niistä tuskin mikään pystyy perustamaan uudistuksen vaatimia sote-keskuksia.

Kiukas arvioi tuoreessa JHL:n Motiivi-lehdessä, että järjestötaustaisia sote-keskuksia ei synny. Keskusten perustamiseen tarvitaan moniosaamista ja riskipääomia, joita järjestöillä ei ole.

Lisäksi säätiölaki rajoittaa säätiöiden varojen käyttöä. Varoja ei saa käyttää riskipitoiseen toimintaan, ja sote-keskukset voivat ajautua konkurssiin.

– Monet kolmannen sektorin toimijat, mm. Invalidiliitto, ovat erikoistuneet tiettyjen erityisryhmien palveluihin. Sote-keskukset vastaavat koko väestöstä ja nimenomaan perusterveydenhuollosta, Kiukas huomauttaa.

Neuvontatyöhön tarvitaan resursseja

Yksi vaihtoehto on, että järjestöistä tulee taho, joka opastaa asiakkaan tai potilaan oikeiden palvelujen äärelle. Sote-keskukset eivät tehtävää saa hoitaa, sillä ne voisivat markkinoida omien yhtiöidensä palveluja.

Kiukkaan mukaan tähän neuvontatyöhön pitäisi osoittaa myös voimavaroja.

– Toki omaishoitajayhdistykset ja sydänyhdistykset tekevät neuvontaa jo nyt. Se on kuitenkin eri asia, kuin olla osa virallista sote-palvelua.

Ongelmat ehtivät kroonistua

Maakuntatason sote-valmisteluun olisi Kiukkaan mukaan varattava riittävästi aikaa.

Sotessa voidaan saada ihmisille parempia palveluja ja samalla kustannussäästöjä, Kiukas muistuttaa. Noin 10 – 20 prosenttia potilaista käyttää 80 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluista.

– Siellä voi olla monenlaisia ongelmia, joihin voi löytää uusia ratkaisuja ja saada siten kustannussäästöjä. Nyt asiakas joutuu pahimmillaan asioimaan monella eri luukulla, eivätkä ne keskustele keskenään. Ongelmat ehtivät kroonistua, ennen kuin ihminen saa apua.