Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Jatkuva pelko oman aseman menettämisestä tuottaa stressiä ja putkinäköisyyttä, varoittaa professori Juha Siltala.

Jos olet vakituisessa ja turvatussa työssä, pystyt elättämään sillä itsesi ja perheesi ja koet elämäsi ja taloutesi pitkäjännitteisen suunnittelun mahdolliseksi, silloin kuulut keskiluokkaan. Tähän tapaan keskiluokan määrittelee Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala. Häneltä ilmestyi maaliskuussa kirja Keskiluokan nousu, lasku ja pelot, jossa hän käy läpi länsimaisten yhteiskuntien keskiluokkaistumista ja ennen kaikkea nykyistä keskiluokan horjumista.

Keskiluokan kukoistus näyttäytyy lyhyenä jaksona kapitalismin historiassa. Tilanteeseen, jossa enemmistöllä väestöstä on taloudellisesti verraten turvattu asema, alettiin päästä useimmissa länsimaissa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Tuotannollisen ja teknologisen kehityksen lisäksi työväenliikkeen kamppailuilla oli tässä olennainen rooli.

– Työntekijät lakkasivat olemasta työehdoiltaan varsinaista proletariaattia 1970-luvulle tultaessa. Duunarit onnistuivat vähitellen ansaitsemaan itselleen ja perheelleen omistusasunnon ja kouluttamaan lapsiaan eteenpäin. Odotushorisontti oli nouseva, Siltala kuvaa Kansan Uutisille.

Monet keskiluokkaiset ammatit ovat lähentyneet entisaikojen proletaarisia työehtoja.

Suomessa syntyi vahva keskiluokka etenkin hyvinvointivaltion ja laajan julkisen sektorin rakentamisen ansiosta. Kommunismin pelkokin oli tärkeä avittaja.

Varallisuus kasaantuu harvoille

Edelleen huomattava osa länsimaalaisista kuuluu Siltalan tarkoittamassa mielessä keskiluokkaan. Mutta kehityksen suunta on kääntynyt, Siltala osoittaa kirjassaan. Erityisen selvästi tämä on ilmennyt Yhdysvalloissa jo usean vuosikymmenen ajan. Siellä vuosina 1973–2011 reaalipalkat polkivat paikoillaan, vaikka tuottavuus nousi 80 prosenttia. Kotitalouksien reaalitulot kasvoivat vain sen ansiosta, että naisten työssäkäynti lisääntyi. Mutta yhä useammin edes kaksi työssäkäyvää perheessä ei riitä säälliseen elintasoon.

ILMOITUS

– Vuosittaiset työtunnit kotitaloutta kohti ovat lisääntyneet 1970-luvulta 700:lla – keskiluokka tekee siis enemmän työtä pysyäkseen edes entisellä tasolla, Siltala korostaa.

Keskituloisten määrä pieneni Yhdysvalloissa vuosina 1990–2012 neljä prosenttia, saman verran kuin sitä pienituloisempien määrä kasvoi. Varallisuus on kasaantunut yhä harvemmille: kansantulon kasvusta vuosina 1977–2007 meni 60 prosenttia suurituloisimmalle prosentille. Myös valtiovalta on suosinut tätä joukkoa: pääomavoittoveroa on alennettu vuodesta 1978 alkaen 48:sta 15:een prosenttiin.

Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa yhteiskunnat ovat edelleen tasa-arvoisempia, mutta suunta on täälläkin sama. Saksassa, jossa on karsittu sosiaaliturvaa ja piiskattu ihmisiä matalapalkkatöihin, jo kahdeksan miljoonaa työntekijää työskentelee alle 9,15 euron tuntipalkalla.

Suomessa 1990-luvun lamasta lähtien tuloerot ovat kasvaneet. Pääomatulot ovat lisääntyneet palkkatuloja enemmän samalla, kun niitä on alettu suosia verotuksessa. Keskiluokan kasvu on tällä vuosituhannella taittunut, ja nuoret ikäluokat ovat joutuneet sopeutumaan niukempiin aikoihin.

Lakko-oikeus siirtyi pääomalle

Miksi keskiluokka sitten horjuu?

– Siksi että työn asema on heikentynyt neuvotteluissa. Kansainvälisessä arvoketjussa tarvitaan yhä vähemmän väkeä. Työllä on maailmanlaajuinen ylitarjonta. Robotisaatio syö etenkin alemman keskiluokan toimistoväkeä sekä tuotantoprosessien lähiesimiesporrasta, Siltala vastaa.

Siltalan mukaan lakko-oikeus on globalisoitumisen vuoksi siirtynyt työvoimalta pääomalle: työllä ei ole enää neuvotteluvoimaa, jos pääomat voidaan siirtää muualle ja palkkoja kilpailuttaa.

– Teollisuusmaiden eriarvoisuuden lisääntymisestä puolet johtuu Maailmanpankin ekonomistien mukaan järjestäytymisasteen laskusta ja huonommasta tinkimisvarasta työmarkkinaneuvotteluissa.

Monet keskiluokkaiset ammatit ovat lähentyneet entisaikojen proletaarisia työehtoja.

– Uusi koulutettu prekariaatti itsenäisinä freelancereina joutuu ottamaan mitä saa ja on vailla neuvotteluvoimaa, Siltala vertaa.

Keskiluokalle ominainen luottamus siihen, että pitkä uurastus palkitaan turvallisuudella ja elämänhallinnalla, on monella pettänyt. Edes koulutus ei enää takaa turvattua asemaa. Yhdysvalloissa, jossa koulutus on kallista, nuori polvi jää siitä syystä jo vanhempiaan vähemmälle koulutukselle.

Maksuttoman koulutuksen Suomessa koulutususko on pysynyt vahvana, mutta aivan viime vuosina täälläkin pyrkimys korkea-asteen koulutukseen on vähentynyt.

– Kunnan palveluksessa oleva akateeminen nainen voi joutua työttömäksi siinä missä hänen paperityöläismiehensäkin, Siltala toteaa.

Identiteetti irtoaa työstä

Psykohistorioitsijana tunnettu Siltala tietää, että jatkuva uhan alla eläminen tuottaa stressiä ja putkinäköisyyttä. Psyykkinen puolustautuminen vie panoksia tuottavasta työstä ja luovuudesta.

– Kaikkien vertaaminen, läpivalaiseminen ja pisteyttäminen kuulostaa resurssien järkevältä käytöltä samoin kuin jäykkyyksien purkaminen ja saavutettujen etujen ravistelu. Se näyttää vähemmän kannattavalta, jos ajatellaan putoamispelkoa, statusahdistusta ja psyykkisiä puolustusmenoja, aikaa ja energiaa, jotka sen takia suunnataan pois luovasta työstä itsensä ylentämiseen ja toisten alentamiseen.

Siltalan mukaan keskiluokkaan luettavien ihmisten kansalaisuus ja identiteetti ovat olleet paljolti sidoksissa työhön. Kun ”työmarkkinakansalaisuus” horjuu, he hakevat kiinnikkeitä, joiden pysyvyyteen voi luottaa.

– Silloin korostetaan kollektiivi-identiteettejä, kansallisuutta ja uskontoa. Ihmiset hakevat joukosta vahvistusta, turvautuvat ryhmään ja sen koossapitämiseen. Sosiaalisen median jyrkät vastakkainasettelut selittyvät sillä, että ryhmäidentiteetit eivät salli kompromisseja.

Populistit vasemmiston apajilla

Keskiluokan mureneminen uhkaa pitemmän päälle yhteiskuntarauhaa ja vakautta. Tällä hetkellä se näkyy erityisesti populististen liikkeiden nousuna. Niitä eivät äänestä niinkään syrjäytyneet, vaan ne, joilla on vielä menetettävää.

– Näitä liikkeitä yhdistää kokemus siitä, että peli ei ole aivan reilu, yrittäminen ei kannata, elämänhallintaa ei sillä saavuteta. Kontrollin tunnetta yritetään palauttaa turvautumalla suvereeniin kansallisvaltioon.

Vaikka identiteettipolitiikka on yleisesti parin viime vuosikymmenen aikana korostunut, viime aikoina työhön ja talouteen liittyvät teemat ovat sittenkin kantaneet vaaleissa.

– Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa demokraatit puhuttelivat äänestäjiä identiteettiryhminä, kuten naisina tai latinoina. Trump puhui työstä ja työn ehdoista ja vetosi sillä latinoihin ja naisiin, joita kuitenkin oli tölvinyt.

Tulokset ovat tietysti eri asia: työntekijöiden etuja, esimerkiksi ylityökorvauksia, on Trumpin aikana jo alettu ajaa alas, Siltala muistuttaa.

Euroopassa oikeistopopulististen puolueiden kannatus vahvistui Siltalan mukaan siinä vaiheessa, kun ne alkoivat kritisoida finanssikapitalismia.

– Siinäkin on ilmennyt sellaista hätää omasta asemasta, joka aiemmin olisi kanavoitunut vasemmiston kautta.

Politiikan uudet eväät

Vasemmiston alamäen taustalla on Siltalan mukaan pääoman liikkeiden vapautuminen. Euroopassa 1980-luvulta lähtien valtaan äänestetyt vasemmistohallitukset päätyivät antamaan periksi monista pyrkimyksistään, kun uhkana oli pääomien pakeneminen muualle.

– Vaihtoehdoksi jäi suunnilleen se, mikä on ollut oikeistonkin vaihtoehto eli manageroida kilpailukykyä kansallisvaltion tasolla, Siltala sanoo.

Politiikan kunnianpalautuksessa olennaisia olisivatkin Siltalan mukaan nyt kansainväliset toimet, kuten ylikansallisten yhtiöiden voittojen verottaminen siinä maassa, jossa ne on tehty. On myös varauduttava siihen, että talouskasvu on jatkossa totuttua vähäisempää ja ekologisetkin rajat tulevat vastaan. Tämä edellyttää erityisesti tasa-arvosta huolehtimista.

– Ihmiset eivät hamua lisää materiaa, jos heillä on riittävät sosiaaliset turvaverkot eikä riskejä ole yksityistetty esimerkiksi terveydenhuollossa ja eläketurvassa.

Juha Siltala: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot, Otava 2017, 494 sivua.