Seppo Konttinen osoittaa kirjassaan Kallis ruokakassi, miten maatalous ja kaupan keskusliikkeet ovat muodostaneet monopolin, joka rokottaa säälimättä veronmaksajaa ja kuluttajaa.
Lapsuutemme kypsistä ja sokerisista tomaateista on jäljellä vain muisto. Niitä saa kyllä hirveään hintaan erikoiskaupoista. Nyt syömme sepelissä ja ravintoliemessä kasvatettuja mauttomia vihanneksia, jotka ostamme raakoina.
Mainostoimistot rummuttavat, että suomalainen syö maailman parasta ruokaa. Tosin suomalaiset matkustelevat nykyään ulkomailla sen verran, että tietävät tämän väitteen naurettavaksi.
Elintarvikkeiden hinnanmuodostus on salattu ja tutkimatta.
Elintarvikkeiden hinnanmuodostus on salattu ja tutkimatta. 2001–2014 ne kallistuivat 24 prosenttia. Tähän tuli selvyyttä, kun myyntiin tuli ”Putinin juusto”. Oltermannia oli myyty Pietarissa puoleen hintaan 3,69 euroa kilo – tietysti veronmaksajien sponssaamana.
Maatalous on valtava kuluerä julkiselle taloudelle. 1995–2014 laitoimme maatalouteen suoraan 40 miljardia euroa. Jokaista maatilaa tuetaan verovaroista keskimäärin 42 000 eurolla vuosittain. Tätä voi verrata työttömän saamaan keskimääräiseen 20 000:een, jonka palkansaajat maksavat itse työttömyysvakuutuksena.
Herlinin maataloustuki 437 000 euroa
Viime vuonna veronmaksajat avustivat 2,035 miljardilla viljelijöiden elantoa ja hankkeita. Kaikkein hädänalaisin oli Koneen ruhtinas Antti Herlin, joka kuittasi nautakarjalleen 437 000 euroa. Yrityksistä Valio veti hätäapua 2,3 miljoonaa euroa.
Tuet vääristävätkin kilpailua suurtilojen hyväksi. Maatalouden tuet ovat kolme neljäsosaa Suomen EU:lta saamista tuista. Nekin tulevat suomalaisilta veronmaksajilta ja vain kierrätetään Brysselin kautta.
”Elintarvikeketju” on valtio valtiossa, suojeltu pyhä lehmä.
Maatalousyrittäjillä ei käytännössä ole riskejä. Tukea sataa korvauksina, avustuksina, verohelpotuksina. Yli kahdensadan tukimuodon läpitunkematon verkosto estää kilpailun ja nostaa kuluttajahintoja, ruokkii tehottomuutta ja jälkeenjääneisyyttä. Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti jo 2009 huomiota tukijärjestelmien epäkohtiin.
Monopoli pitää hinnat korkealla
Poliittisten päättäjien, keskusliikkeiden ja elintarvikealan edut on solmittu pirunnyrkiksi palkkioviroilla ja monenlaisilla eduilla – ja vaalirahoituksella. Kahden keskusliikkeen monopoli pitää hinnat korkeina Suomessa, missä kauppa on Euroopan keskittyneintä.
Jo Kekkonen sementoi systeemin, jossa ulkopolitiikka ja aluepolitiikka hitsattiin kiinni maatalouslobbyn intresseihin, iltalypsyyn ja etujen kahmimiseen omalle äänestäjäkunnalle. Maataloustuki on myös osa kepun varakasta puoluerahoitusta moninaisten ”aatteellisten” ja koulutusjärjestöjen muodossa.
Tänään Sipilän hallitus leikkaa säälimättä, mutta leikkauslistat eivät koske maataloutta. Kun kokoomus hallitusneuvotteluissa vaati maataloutta osallistumaan säästötalkoisiin, kepu tiettävästi uhkasi: ”Jos pidätte tästä kiinni, niin tuossa on ovi”.
Hallitus on syytänyt satoja miljoonia ”biohankkeisiin”, joka on uusi nimi ja peite maataloustukiaisille. Metsäomaisuus saa erikoiskohtelun – sitä voidaan kohta siirtää perillisille ilman perintöveroa. Valiolle ja muille elintarvikemonopoleille suunnitellaan uusia erivapauksia kilpailulainsäädännöstä.
Niin ökyisäntä kiskoo viimeisenkin leipäpalan palelevien orpolasten suusta. Maatalousmiljardit ovat pois koulutuksesta, innovaatiotaloudesta, kansanterveydestä – yhteiskuntamme valmistautumisesta tulevaisuuteen.
Maailmanlaajuisesti elintarvikekauppaa rajoittavat tullimuurit ja tuontikiintiöt. On sanottu, että jos maatalouden tuet ja rajoitukset lopetettaisiin, mitään muuta kehitysapua ei tarvittaisi. Vapaa elintarvikekauppa potkaisisi kehitysmaat nopeaan talousnousuun, pääomien karttumiseen ja tuotannon kehitykseen.
Seppo Konttinen. Kallis ruokakassi. Kuka nostaa Suomessa ruoan hintaa? Into 2017. 234 sivua.
Artikkelia on muokattu 21.4.2017 klo 9.05. Tekstistä puuttui pilkku maataloustuen määrästä, joka oli 2,035 miljardia euroa vuonna 2016.