Lehtikuva/Vesa Moilanen

Rasisminvastaisella viikolla ja ihmisarvoa halveksivien some-esiintymisten jälkeen on hyvä kysyä: miten tähän on tultu ja kuka hyötyy rasismista?

Länsimaisen rasismin juuret ovat syvällä. Orjakauppa ja ihmisten alistaminen moderniin orjuuteen piti perustella, ja tiedemaailma teki sen rotuopilla. Siihen Hitler nojasi kansanmurhapolitiikassaan. Arvostelijoilleen hän vastasi: ”Teen vain samaa Euroopassa, mitä länsi on tehnyt siirtomaissa”.

Rotuoppiin perustunut rasismi romahti Hitlerin myötä ja muuttui kulttuurirasismiksi 1960-luvulla. Se sai vettä myllyynsä uusliberaalista yhteiskuntapolitiikasta, jonka läpimurto lännessä oli Thatcherin politiikka 1980-luvulla. Sen perusajatushan on tahallinen eriarvoisuuden kasvattaminen yhteiskunnassa, kovan kilpailun edistäminen ja hyvin sosiaalidarvinistinen ihmiskuva.

Ranskalaisen äärioikeiston ideologin Alain de Benoistin mukaan ratkaisevaa oikeistoradikalismin nousulle oli eurooppalaisen sosiaalidemokratian siirtyminen ”kolmannelle tielle” Tony Blairin johdolla 1990-luvulla. Se tarkoitti työväenluokan hylkäämistä ja markkinatalouden kannattamista. Suomessa se tapahtui koko eduskuntavasemmistolle Lipposen hallituksissa. Muutosvoimana aloittanut vihreä liike sopeutui tähän aika kitkattomasti samaisessa sateenkaarihallituksessa.

Uusliberaali politiikka on merkinnyt erittäin voimakasta eriarvoisuuden ja suoranaisen köyhyyden kasvua Suomessa ja koko EU:n alueella. Koko maailman mitassa se on johtanut vaurauden keskittymiseen yhteiskunnan huipulle, ja hämmästyttävän nopeaa se on ollut nyt talouskriisin aikana. Vuonna 2010 vain 388 rikkainta ihmistä omisti yhtä paljon kuin köyhin puolikas maailmasta. Tänä vuonna heitä on enää kahdeksan henkeä.

ILMOITUS

Markkinat määräävät politiikan suunnan ja suuret yhtiöt yksityistetyistä julkisista hyvinvointipalveluista. Päätösvalta luisuu yhtiöiden käsiin, ja demokratia kaventuu. Sosiaaliturvaa leikataan, ja ihmisiä pakotetaan orjatyöhön. Tämä luo yhteiskuntaan entistä kovemmat asenteet ja estää solidaarisuuden syntymistä. Siinä on pohja rasismin kasvulle.

Kuta enemmän keskustelumme rajoittuu pelkästään rasismin vastenmielisiin ilmenemismuotoihin, sitä vähemmän jää tilaa huomata, mitä politiikassa todella tapahtuu. Helposti uskomme, että ay-liikkeen oli pakko alistua kikyyn, jolla ensimmäisen kerran heikennettiin työ- ja palkkaehtoja ay-liikkeen johdon siunauksella. Uskomme rahojen loppuneen ja alistumme hyvinvointivaltion rapauttamiseen, vaikka kansantulo on viisinkertainen 1970-lukuun verrattuna, jolloin hyvinvointivaltio luotiin Suomeen. Veronkierron kautta katoaa miljardeja valtiolle kuuluvia tuloja veroparatiiseihin.

Vaadimme suvaitsevaisuutta mielenosoituksilla ja olemme närkästyneitä ihmisten ennakkoluuloista. Se ei riitä, lisäksi pitää terävöittää eriarvoisuuden kritiikkiä, vaatia oikeudenmukaisuutta tulonjakoon ja laajempaa demokratiaa. Silloin voimme huomata rasismin hyödyttävän sitä pientä vähemmistöä, joka on kuorinut kerman yhteisen työn hedelmistä.

Hannu Ketoharju
Juuka