Tuffi Films

Keppihevosharrastus on omalakinen maailmansa, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Kun ohjaaja Selma Vilhunen ensimmäistä kertaa näki videon keppihevosten SM-kisoista, hän oli myyty.

– Ensimmäisenä vangitsi se villeys ja ilo.

Kepparitytöt tekivät hurjia hyppyjä ja laji näytti elokuvantekijän silmään hyvin kuvaukselliselta. Kilpailuissa lajeina on samoja lajeja kuin oikeidenkin hevosten kanssa, kuten koulu- ja esteratsastusta.

Mielikuvituksen läsnäolo auttaa ihmisiä olemaan sellaisia kuin ovat.

Vilhunen halusi tietää lajista lisää ja nyt, kolme vuotta myöhemmin, hänen dokumenttielokuvansa Hobbyhorse Revolution – Keppihevosten vallankumous levittää keppariharrastuksen ilosanomaa.

Yksi elokuvan päähenkilöistä on nyt 16-vuotias Elsa Salo.

ILMOITUS

– Keppihevoset ovat olleet tosi tärkeä osa koko mun lapsuutta ja nuoruutta.

Kepparit ovat auttaneet myös vaikeissa elämäntilanteissa ja tuoneet iloa ja ystäviä. Taiteellinen Elsa sanoo myös saaneensa niistä paljon inspiraatioita taiteelliseen työhönsä.

Salliva ja avoin yhteisö

Selma Vilhusta ihastutti keppihevosharrastajien yhteisö, jota hän kuvailee hyvin erityiseksi.

– En ole tavannut yhtä monimuotoista ja avointa yhteisöä. Mukana on myös poikia, on muun sukupuolisia, on erilaisia seksuaalisia suuntautumisia. Tuntui, että ihmiset saavat olla keppariyhteisössä aika kokonaisina olemassa.

– Ehkä mielikuvituksen läsnäolo auttaa ihmisiä olemaan sellaisia kuin ovat.

Elsa Salolle mielikuvitus on olennainen osa elämää yleensäkin ja niin myös keppariharrastusta.

– Hevosen rakentaminen ja sen luonteen luominen on mahtavaa!

Pääsiäisen Viikkolehdessä ilmestyy laajempi juttu keppihevosista, Selma Vilhusesta ja Elsa Salosta.

Hobbyhorse Revolution – Keppihevosten vallankumouksen näytöksiä elokuvateattereissa keskiviikkoon 12.4. saakka. Viimeinen näytös Ivalossa 19.4.