All Over Press/Imago Stock

Olli Tammilehdon kirja paljastaa, miten kansa on löytänyt historiansa eri vaiheissa keinot nousta barrikadeille ja luoda uusia rakenteita jopa tyrannian oloissa.

Vapaan tutkijan ja kirjoittajan Olli Tammilehdon uusin kirja, Tuhokehitys poikki -yhteiskunnan olomuodon muutos (Into, 2017) on piristävä ja toivoa luova. Ennen kaikkea se on syvälle luotaava katsaus yhteiskunnallisiin ja ympäristössä vaikuttaviin yllättäviin ja nopeisiin ”olomuodon muutoksiin”.

Kirja ei käsittele vain ilmastonmuutosta ja ydinsodan uhkaa vaan koko demokratia- ja sivilisaatiokriisiä. Nyt ei olekaan kyse vähemmästä kuin vakavasta uhasta koko maapallon ”elämänvoimalle”.

Tyypilliset ilmastonmuutoskirjat etsivät ratkaisuja lyhytnäköisesti samasta teknologiasta ja markkinataloudesta, jotka ovat ekososiaalisesti kestämättömällä arvomaailmallaan ja käytännöillään vaikuttaneet kriisien syntymiseen.

Kansalaiset ovat esimerkiksi Argentiinassa ja Espanjassa aktivoituneet hämmästyttävän nopeastikin vastustamaan eliitin tai populismin ylilyöntejä.

Tammilehdon kirjan tekee erilaiseksi ja innovatiiviseksi kriisien alkusyihin paneutumisen lisäksi tapa, millä hän nostaa esiin samansuuntaisia perustavanlaatuisia tasapainottavia prosesseja niin luonnossa kuin yhteiskunnissa.

Aivan kuten luonto pystyy korjaamaan sen elinpiirissä tapahtuneita ”ylilyöntejä”, inhimillisissä yhteisöissä saavutetaan ajoittain lakipiste, josta lähtee liikkeelle kehityksen vastavoima. Tammilehto nostaa esiin historian kansannousut Ranskan ja Venäjän vallankumouksista nykyajan kevyempiin aikapankki-kokeiluihin, occupy- liikkeeseen mutta myös Rojavan demokratiakokeiluihin, jotka ovat tehneet olomuodon muutokset mahdollisiksi hämmästyttävän yllättäen ja nopeasti.

ILMOITUS

Tammilehto muistuttaa esimerkein, että virallisen uusliberalistisen talousmallin rinnalla on yhteiskuntaa näkymättömästi ylläpitävä varjoyhteiskunta ja varjotalous. Ne aktivoituvat toivoa luovalla tavalla juuri riittävän merkittävien kriisien kohdatessa ihmiskuntaa.

Tämä ruohonjuuritason maaperästä aika ajoin esiin versova lahja- ja huolenpitotalous sisältää niin näkymättömän naisten huolenpitotalouden kuin suuren joukon solidaarisuus-, kohtuus- ja muita vaihtoehtojärjestelmiä koko kirjossaan.

Kirja antaa innoittavia esimerkkejä ruohonjuuritason reagoinnista kriiseihin. Kansalaiset esimerkiksi Argentiinassa ja Espanjassa ovat aktivoituneet hämmästyttävän nopeastikin vastustamaan eliitin tai populismin ylilyöntejä.

Hän tarjoaa todisteita, että possessiiviselle individualismille, uusliberalistisen talousorientoituneelle ihmis(mies)normille ja oman edun tavoittelemiseen ja kilpailuhenkisyyteen pohjautuvalle ihmiskuvalle löytyy positiivisempi vaihtoehto — varjotaloudessa vaikuttava vähäosaisista huolta kantava vastuuihmisyys.

Tämä oikeudenmukaisuuteen samaistuva ihmisten puoli aktivoituu usein juuri hädän keskellä. Kirja osoittaa, kuinka tärkeä tekijä vallankumousliikkeessä on ollut ruohonjuuritason autonominen organisoituminen puoluepolitiikan tuolla puolen.

Ensiarvoisen tärkeä esimerkki nykymaailman oloissa on Tammilehdon kuvaus Rojavan vallankumouksesta. Se haastaa jaon ääripatriarkaaliseen Lähi-itään ja emansipoituneeseen Pohjolaan ja sen oletettuun ”tasa-arvoon”.

Pohjois-Syyriassa kuten yleensäkin Lähi-idässä patriarkaaliset rakenteet ovat olleet vahvoja. Siksi Rojavan mullistuksessa tapahtunut miesten ylivallan kumoaminen voi inspiroida Eurooppaakin huomioimaan radikaalin tasa-arvon mahdollisuudet.

Järjestelmä tukee kaikilla tasoilla naisten emansipaatiota. Kommuuneilla, neuvostoilla, oikeusistuimilla ja ylipäänsä kaikilla elimillä on aina kaksi puheenjohtajaa, joista toisen täytyy aina olla nainen.

Yleisten neuvostojen rinnalla on kaikilla tasoilla myös naistenneuvosto, joka päättää naisille tärkeistä asioista ja pyrkii aktivoimaan naiset yhteiskunnalliseen toimintaan. Lisäksi kaikkien yleisten neuvostojen ja toimikuntien jäsenistä vähintään 40 prosenttia pitää olla naisia.

Naisten koulutukseen panostetaan voimakkaasti. Jokaisessa kantonissa on naistenakatemia, joka järjestää useita viikkoja kestäviä kursseja. Niissä opiskellaan naistutkimusta ja muita tieteitä, kulttuuria, kieliä, historiaa ja demokratiateoriaa.

Rojavan naisten aktiivisuus ja keskeinen asema on nykyajan esimerkki poliittisesta järjestelmästä, jonka radikaalisuutta demokratian tulkinnassa ei löydä Kreikan vapaiden miesten kansanvallasta, vaan vaikkapa irokeesien gantowisas-naisten demokratiamallista.

Itse asiassa, vaikka ekofilosofi Murray Bookchin on ollut Rojavan yksi inspiraatiolähde, poliittinen järjestelmä muistuttaa suuresti myös irokeesien pitkien talojen matriarkaattia. Siinäkin oli mies- ja naisneuvostot ilman sukupuolten epäsymmetrisiä valtasuhteita, joskin ikänaisilla (elders) oli veto-oikeus sodassa ja rauhassa.

Uuden seksistis-rasistisen tyrannian uhatessa poliittista järjestelmää EU:sta Yhdysvaltoihin tärkeintä olisi nostaa esiin järjestelmiä, jossa ei poljeta naisten tai muiden väestöryhmien ihmisarvoa ja oikeuksia, vaan toteutetaan entistä laajempaa kansanvaltaa.

Naisten haavoittuvaista asemaa ei saada korjattua ilman, että all-male paneelit korvataan tämäntyyppisillä yhteiskuntamalleilla.

Pääministeri Sipilän (kesk.) kannattaisi tutustua Rojavan yhteiskuntasopimukseen, joka ei voisi olla kauempana sanelupolitiikkaan perustuvasta patriarkaalis-kapitalistisesta diktaattorimallista, jota hän edustaa omassa ”sopimiskulttuurissaan”.

Hänen soisi lukevan Tammilehdon mieltä avartavan ja tärkeän teoksen, jossa on aineksia aivan toisenlaisen, toimivamman ja reilumman yhteiskunnan luomiseen. Kirjassa esitetylle muutokselle on sosiaalinen tilaus, sillä ilmastonmuutos ja demokratiakriisi uhkaavat meitä kaikkia ennennäkemättömällä tavalla.

Olli Tammilehto: Tuhokehitys poikki, Into Kustannus, 241 sivua (2017).