Lauri Hannus

Terveysmarkkinoiden laajeneminen alkoi työterveyshuollon lakisääteistämisestä 1980-luvulla. Terveyskeskukset ja työnantajien omat ja yhteiset työterveysasemat nähtiin alkuun tasa-arvoisina palvelujen tuottajina. Työperäiset sairaudet ja työntekijöiden sairastavuus nähtiin tärkeänä työhyvinvoinnin seurantamittarina. Työterveysasemien sairausvastaanotot yleistyivät. Kela korvaa työterveyshuollon sairaanhoitokuluista työnantajalle 50 tai 60 prosenttia.

Valtio yhtiöitti työterveyspalvelunsa Medivireeksi, joka laajeni pian hoivabisnekseen. Terveystalo osti sen vuonna 2007. Rinnalle ovat kasvaneet vauhdilla muiden muassa Diacor, Mehiläinen, Attendo ja Pihlajalinna. Yksityissektori on lihonut 1990-luvulta alkaen myös terveyskeskusten lääkäripulan kustannuksella. Terveyskeskuslääkäripula synnytti lääkärityövoiman välitysmarkkinat ja terveysasemien kokonaisulkoistusmallit, erityisesti niillä paikkakunnilla, joilla lamaan sopeutumisen keinoina heikennettiin perusterveydenhuollon toimintaedellytyksiä. Samaan aikaan suuressa osassa Suomen kuntia kansanterveystyötä on kehitetty ja palvelut ovat pelanneet. Lääkäripulaakaan ei ole esiintynyt useilla niillä paikkakunnilla, missä on ollut osaava ja kansanterveystyömyönteinen johto.

Yksityissektorin osuus terveyspalveluiden tuotannosta on edelleen vain 20 prosenttia. Sosiaalipalveluissa yksityinen tuotanto on laajempaa, 34 prosenttia (vuonna 2014). Karkeasti puolet siitä on yleishyödyllisen kolmannen sektorin toimintaa, joka toimii yleensä julkista sektoria tukien täydentämällä palveluitaan erityisosaamisellaan.

Yhtiöittäminen hajottaisi toteutuessaan toimivat julkiset palvelurakenteet.

Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana liikevoittoa tavoittelevan yrityssektorin osuus on sosiaalipuolella nelinkertaistunut kolmannen sektorin ja julkisen tuotannon osuuden pysyessä paikallaan. Voittoa tavoitteleva hoivabisnes on valunut terveysbisneksen suuromistajien haltuun.

ILMOITUS

Paisuneen yksityissektorin suhteet julkiseen valtaan ovat muodostuneet toimiviksi lobbaussuhteiksi. Bisnessektorin yhteiskuntasuhdevaikuttajat tulevat ja menevät ministeriöiden eri virkarooleissa, Sitrassa ja keskeisten Suomen kuntien, kuten Helsingin, hallinto- ja poliittisissa luottamuselimissä – väliin jopa ministereinä, kunnes bisnes jälleen kutsuu.

Poliittinen eliitti on vuosikausia hokenut julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tasa-arvoisuuden aikaansaamisen mantraa. Lobbareiden ja kokoomuksen aivoriihien yhteisten ponnistusten ”hedelmänä” syntyi julkisten palvelujen yhtiöittämisvelvollisuus, joka nyt aiotaan ajaa eduskunnassa läpi maakuntahallintouudistuksen yhteydessä.

Näin yli 50 prosenttia nykyisin kuntien budjettien kautta kulkevasta sosiaali- ja terveyspalveluiden 30 miljardin euron potista tulee keskittyneiden valtakunnallisten yritysten ja 18 maakunnan yhtiöittämisvelvollisuuden kohteiksi. Näin on syntymässä uusi alueellisten pakkoyhtiöitettyjen yritysten ja vuosikymmeniä terveys- ja hoivabisneksellä lihoneiden ylikansallisten yritysten välinen epäsymmetrinen kilpailu, jossa häviäjät on ennalta määritelty, mikäli kokoomuksen ja bisnesenkeleiden unelma toteutuu.

Tuota odotellessa kolmas sektori on yhtiöittänyt suurimman osan toimintojaan omaksumalla näin kapitalistisen kilpailun rajut pelisäännöt, usein vastoin toimintansa peruseettisiä arvoja.

Sopii kysyä, miten 165 000 kuntatyöntekijän armeija pystyy hetkessä muuttamaan palvelukonseptinsa niin, että liikevoiton saavuttaminen veronmaksajien varoilla muuttuu menestymisen ykkösmittariksi. Muutoksessa julkisen vallan perustuslaillisen velvoitteen turvaamisesta tulee rasite, jonka velvoitteista huolehtiminen tunnollisesti johtaa vaikeuksiin voiton maksimointiin harjoitettujen kilpailijoiden kanssa.

Julkisen vallan kokonaisvastuu on pitänyt sisällään palvelujen kehittämisen ohella lääketieteen ja terveys- ja hyvinvointitiedon tuottamisen, tutkimustyön, lääkäri- ja muun ammattihenkilöstön koulutuksen, teknologisen kehittämisen ja digitalisaation. Näitä velvoitteita ei yksityissektorilla ole ollut eikä tule. Yksityissektori pääsee poimimaan rusinat pullasta julkisen sektorin kehitystyöstä ja tietotaidosta.

Yhtiöittäminen hajottaisi toteutuessaan toimivat julkiset palvelurakenteet. Oraallaan oleva maakuntademokratia muuttuisi lähtökuopissaan näennäisdemokratiaksi, kun todellinen päätösvalta palvelutuotannossa on liikesalaisuutta noudattavien yhtiöiden hallussa. Hankintalain mukaisissa kilpailuissa yksityiset kilpailijat minimoivat kustannuksensa ja maksimoivat voittonsa. Tähän kapitalismin laki ajaa myös uudet yhtiöt, ja perustuslaillinen perustehtävä jää toissijaiseksi.

Uusi malli johtaisi kilpailuun asiakkaista ja potilaista erilaisin tervein ja epätervein keinoin. Sairaiden hoito ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ovat vaarassa muuttua kauppatavaraksi, jossa terveyttä myydään mielikuvamainonnan keinoin. Tupakka- ja alkoholimainonnan historia lobbariarmeijoineen ja globaaliksi jo muuttuneen lääketeollisuuden ”vaikuttamishistoria” on tästä varoittava esimerkki.

Julkinen kansalaisten valvonnassa oleva tutkittuun tietoon nojaava ja uutta tietoa luova terveys- ja sosiaalipalvelujärjestelmä on ainoa perustuslain erityisessä suojelussa oleva vastavoima globalisoituneelle terveys- ja hoivabisnekselle. Julkisia palveluita ei saa tuhota yhtiöittämisseikkailuilla.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ylilääkäri, joka on työskennellyt mm. terveyskeskus- ja työterveyslääkärinä ja päihdekuntouksen alalla.