Katselin tammikuussa A-studion ”puolustuspolitiikan selontekoa”, jossa ainoan järkevän oloisen mielipiteen lausui kansanedustaja Eero Heinäluoma muistuttaessaan, että Suomen turvallisuus kulkee ulkopolitiikka edellä, siis diplomatia ja osaava ulkopoliittinen toiminta luovat todellisen kansallisen turvallisuuden. Sitä eivät luo aseet.
Hyvä että edes yksi huomasi tämän asian.
Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva kuulosti olevan perikokoomuslaisen, vanhan kypäräpappipolitiikan linjoilla, vaikka koettikin väliin kompata Heinäluomaa. Tosin Venäjä-uhkakuvalla pelottelu tuntui istuvan hänenkin sanomissaan.
Mitä tulee sitten noihin suurlähettilääseen ja evp-sotaherraan, niin heille tuntuivat nyt auenneen ihan sotataivaan portit tuon uhkakuva- ja pelotepoliittisen selonteon myötä. Tuntui herrojen puheesta, että itse Isä Jumalan taivaalliset sotajoukot olisivat nyt ohjastamassa Suomen sekä sisäistä että ulkoista politiikkaa.
Ulkopolitiikka diplomatiaosaamisineen oli heidän puheissaan korvattu lähinnä Horneteilla, Natolla ja muilla sotatoimintaan liittyvillä operatiivisilla aloitekuvilla. Nämä taistelumielen innoittamat ”asiantuntijat” tuntuivat ottaneen tehtäväkseen ohjata demokraattisesti valittuja kansanedustajia sodanajan poluille ja tunnelmiin. Uraliinko taasen lie mieli?
Suurlähettiläskin ehti sanoa, että Euroopassa ei olisi rajoja muutettu toisen maailmansodan jälkeen – paitsi Venäjän toimesta, tarkoittaen Georgiaa ja Ukrainaa. Herra unohti tyystin, miten esimerkiksi Jugoslavia pirstottiin, ja siinähän oli Natokin reippaana ohjuspommittajana mukana. Olihan ennen DDR ja Neuvostoliittokin olemassa rajoineen.
Varsovan liitto lakkautti itsensä, vaan ei Nato, joka laajensi itseään reippaasti entisiin neuvostotasavaltoihin. Vaikka toisin lupasikin Venäjälle.
Juhani Harjunharja
Utsjoki