Nuoruudessani olin Kumi- ja Nahkatyöväen Liiton os. Seiskan puheenjohtajana mukana laatimassa työehtosopimusesityksiä, ja joskus mukana neuvotteluissakin. Siihen aikaan työnantajat väittivät ajan olevan niin huono, ettei heillä riitä jakovaraa liksojen korottamiseen. Kun sitten yleislakolla mitattiin ulos kunnon markkamääräinen korotus, hintojen korotukset veivät nopeasti rahat takaisin vastapuolen kassoihin.
Silloin keksittiin tällä puolen barrikadia vaatia sopimusneuvotteluissa palkkojenkorotusten lisäksi niin sanottuja pysyviä etuja, joita ei inflaatio voisi syödä pois. Näistä vaatimuksista syntyi pikkuhiljaa se hyvinvointijärjestelmä, jota nykyhallitus suurella innolla yrittää leikata. Termi huono jakovara on vain tässä pelissä muuttunut kestävyysvajeeksi.
Voisi sanoa, että tämän ajan juonikkaat kapitalismin kätyrit ovat keksineet uuden piilotermin kansaa hämäämään. Termi on sikäli onnistunut, että ammattiyhdistysliikekin on höynäytetty mukaan luopumaan palkkojen korotusvaatimuksista, jotta yhtiöille jäisi riittävästi voitonjakovaraa osakkailleen.
Kun politiikka nykyisin tuppaa henkilöitymään tuli mieleeni seuraavat piilotermit, joilla hankkeiden ajajien nimetkin jäisivät mukavasti ikuisiksi ajoiksi historiaan:
Soteuudistuksen vesittämistä, julkisten hoivapalveluiden yhtiöittämistä ja avaamista ylikansallistenkin yhtiöiden kilpailulle voisi nimittää vaikka sipi-orpo-soinioimiseksi. Lyhennettynä SOS.
Hyvin toimivan liikennelainsäädännön romuttamista ja valtion teiden ja kiskojen avaamista kilpailijoille, jotka poimisivat rusinat ruuhka-Suomen liikenteestä ja jättäisivät harvaan asutut alueet oman onnensa nojaan, voisi sanoa berneroinniksi.
Kulutusrahojen leikkaamista ja opiskelijoiden ajamista pankkien velkavankeuteen voisi nimittää grahn-laasonoinniksi.
Jätän ideani vapaasti puoluetoimistojen kehitettäväksi.
Rudolf Lindblad
Helsinki