Lehtikuva/John Thys

Monissa kommenteissa on jo ehditty julistaa, että äärioikeiston Geert Wildersin odotettua heikompi menestys Hollannin keskiviikon vaaleissa oli torjuntavoitto oikeistopopulismista.

On totta, että viiden paikan voitostaan huolimatta Wildersin vapauspuolue PVV:n tulos – 20 paikkaa 150-paikkaisessa parlamentissa – oli paljon ennakoitua heikompi.

Puolue oli useimmissa gallupeissa ykkösenä aina helmikuun puoliväliin saakka. Enimmillään sille mitattiin pitkälti yli 30 paikkaan oikeuttavia kannatuslukuja.

Wildersin odotettua heikompi menestys tuskin erityisemmin lannistaa oikeistopopulisteja muualla Euroopassa.

Eikä tämän viikon tulos ollut edes puolueen 11 vuotta kestäneen historian paras. Vuoden 2010 vaaleissa se sai 15,5 prosenttia ja 24 paikkaa.

Voi siis sanoa, että Wildersin puolue ei tehnyt läpimurtoa eikä laajentanut kannattajapohjaansa. Kuitenkin juuri tänä vuonna monet tekijät olisivat olleet oikeistopopulismille suotuisia.

ILMOITUS

Sitten ne huonot uutiset. Vapauspuolueen läpimurto tyrehtyi osittain siihen, että valtavirran keskustaoikeistolaiset ja oikeistolaiset puolueet omaksuivat osan Wildersin teemoista. Ne jyrkensivät sekä politiikkaansa että retoriikkaansa maahanmuuttajia kohtaan.

Siksi onkin hieman outoa, että Euroopan johtajat ylistävät nyt pääministeri Mark Ruttea oikeistopopulismin pysäyttäjänä. Rutten oikeistoliberalistinen VVD-puolue oli yksi niistä, jotka päästivät oikeistopopulismin sisältöä omalle tontilleen.

Vaali-iltana Rutte riemuitsi siitä, että oli saavutettu voitto ”vääränlaisesta populismista”. Hän ei täsmentänyt, mikä on oikeanlaista populismia.

Ruttesta tuli vaalivoittaja vain sanan kaikkein ahtaimmassa merkityksessä: hänen puolueensa säilyi suurimpana.

Kuitenkin Rutten puolue menetti 8 paikkaa ja yli 5 prosenttiyksikköä äänistään.

Rutten VVD sai 33 paikkaa ja 21,3 prosenttia äänistä. Tätä pienemmällä kannatuksella on suurimman puolueen asema saavutettu vain kerran aikaisemmin. Silloinkin asialla oli Rutte, joka vuonna 2010 ”voitti” vaalit 20,5 prosentin ääniosuudella.

Rutten puolue pysyi suurimpana ennen kaikkea sen takia, että aiemmin sen kanssa suunnilleen tasaväkinen sosiaalidemokraattien PvdA romahti nyt pienpuolueiden sarjaan.

Toinen vahvasti Wildersin teemoja omaksunut puolue, kristillisdemokraatit (CDA) palkittiin kuuden paikan voitolla ja se sai 19 paikkaa.

Lisäksi parlamenttiin nousi uutena kahdella paikalla FvD, jota mainostetaan ”siistimpänä versiona” Wildersin puolueesta.

Toisaalta 19 paikkaan nousi myös keskustaliberaali D66, joka otti vahvasti kantaa moniarvoisuuden puolesta ja Wildersiä vastaan. Eniten kannatustaan lisännyt puolue oli vasemmistovihreät (GL), joka myös lähti eturintamaan Wildersiä vastaan. Se sai 14 paikkaa.

Vasemmalla lisäksi sosialistinen puolue (SP) 14 paikallaan (–1) lähes piti aiemman kannatuksensa ja eläinten oikeuksien puolue (PvdD nousi kahdesta viiteen paikkaan.

Hollannin vaalituloksesta onkin vaikea tehdä kovin yksiselitteisiä johtopäätöksiä, koska eri suuntiin vetäviä trendejä on niin paljon.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että loppusuoralla monet lähtivät äänestämään Wildersiä vastaan. Tästä kertoo erittäin korkea, yli 80:n noussut äänestysprosentti.

Tämä on tietysti positiivista. Toisaalta se kertoo siitä, että vaaleissa keskusteltiin etupäässä Wildersin esiin nostamista aiheista.

Mitä Hollannin vaalitulos merkitsee muulle Euroopalle?

Jos Wildersin puolue olisi noussut suurimmaksi, se olisi varmasti innostanut oikeistopopulisteja muualla Euroopassa.

Toiseen suuntaan mekanismi tuskin toimii yhtä paljon. Wildersin odotettua heikompi menestys tuskin erityisemmin lannistaa oikeistopopulisteja muualla Euroopassa. Vaalit käydään kuitenkin jokaisessa maassa erikseen.

Euroopan johtajien kannattaisi ehkä miettiä, kuinka pitkälle kannattaa kulkea Rutten tiellä. Oikeistopopulismi on monessa muussakin maassa saanut tungettua jalkansa valtavirran keskustaoikeiston ovenrakoon niin, että kuin huomaamatta nyt päästetään suusta sellaista, mitä vielä joku vuosi sitten olisi pidetty pöyristyttävänä.

Oikeistopopulististen puolueiden torjuminen omaksumalla oikeistopopulismin sisältöä voi johtaa tilanteeseen, jossa joudutaan sanomaan: ”Vielä yksi tällainen voitto ja olemme mennyttä”.