Tamperelainen Sylvi Koskinen täyttää 100 vuotta 16. maaliskuuta. Korkeasta iästään huolimatta hän elelee itsekseen omassa huoneistossaan Sammonkadulla. Verenohennuslääkkeen turvin arki sujuu mukavasti tutuissa ympyröissä.
– Jos tämmöisessä kunnossa pysyn, niin kyllähän minä Marevanin kanssa tässä vielä pärjään, hän jatkaa pilke silmäkulmassa.
Koskisen luona käy kotiapu kahdesti viikossa maanantaisin ja perjantaisin. Ruoka toimitetaan kotiin, mutta hän itse lämmittää ateriansa. Hän myös pukee itse itsensä.
”Kun vain eivät alkaisi tapella.”
– Haluan pitää omatoimisuutta yllä.
Keskiviikkoisin Koskinen käy vanhusten palvelukodissa Koivupirtissä.
– Sinne minut haetaan aamulla kahdeksalta, yhdeksältä syödään aamupalaa, sitten meille luetaan lehdet. Iltapäivällä kahden maissa alkaa kuljetus kotiin.
Keskiviikko on tärkeä yksin asuvalle Koskiselle muun muassa siksi, että Koivupirtissä saa tavata muita vanhuksia ja jutella heidän ja henkilökunnankin kanssa.
Puhekaverin puute kotiympyröissä onkin ehkä se suurin ongelma, joka Sylvi Koskisen arkea haittaa. Liikkuminen kodin ulkopuolella on vaikeaa rollaattorin turvin kulkevalle.
Muistoja monelta vuosikymmeneltä
Vierailimme Sylvi Koskisen luona juuri ennen hänen juhlapäiväänsä, jota tulee hänen kanssaan viettämään sukulaiset Ruotsista.
– Tosin olisin halunnut siirtää juhlintaa myöhemmäksi, kesään. Jos kerran Englannin kuningatarkin muutti syntymäpäiväänsä, niin miksen minäkin olisi voinut, Koskinen pohtii.
Viihtyisä koti on täynnä muistoja menneiltä vuosilta. Seinille kehystetyt valokuvat muistuttavat muun muassa synnyinkodista Ruovedellä. Hääkuvassa ovat nuoret Eero ja Sylvi.
Sylvi Koskinen tuli Tampereelle 1940-luvulla, ensin piikomaan. Hän ehti tehdä monenlaisia töitä ennen asettumistaan Finlaysonille. Paljon muistoja liittyy esimerkiksi työhön Rauhaniemen lastenkodissa, jossa keittäjä joutui taistelemaan rottien kanssa, jotta ne eivät söisi lapsille tarkoitettuja perunoita kellarista.
Niukoista raaka-aineista loihditut puurot kelpasivat hyvin aina nälkäisille lapsille. Keittäjä muisteleekin lämmöllä noita puutteen aikoja.
Voiman ravintolan keittiössä Koskinen olisi viihtynyt pitempäänkin.
– Mutta kun kansanhuolto ei antanut kenkiä ja jouduin pesemään kosteassa kellarissa perunoita. Työ täytyi lopettaa, kun paperiset kengät eivät siellä kosteudessa kestäneet pitkään, Koskinen kertoo.
Leskenä jo yli 30 vuotta
Elämänkumppaniksi löytyneen Eeron kanssa Sylvi muutti Sammonkadulle valmistuneeseen kerrostaloon 1960-luvulla. Talon valmistumista odotettiin hartaasti samalla kun palkkarahoja kiikutettiin asuntosäästötilille.
Ennen Kalevaan muuttoa he ehtivät asua 14 vuotta Pispalassa, lähellä Lauri Viidan kotia. Tulevia kuuluisuuksia kieppui Koskisen ympärillä myös työelämässä, sillä samoihin aikoihin omaan kotiin muuttamisen kanssa Sylvi Koskinen aloitti työt Finlaysonilla, jossa työskenteli myös Väinö Linna ja Mauno Kuusisto.
Tosin laitosmies Linnaa ei Sylvi Koskisen mukaan paljon tehtaalla näkynyt, eikä puusepän töitä tehnyt Mauno Kuusistokaan siellä pitkään puurtanut, kun laulutaito veti muualle.
– Hienosti se lauloikin, kun käytiin sitten myöhemmin kuuntelemassa hänen esitystään kirkossa, Koskinen muistelee.
Mies työskenteli pitkään Tampellassa, jossa hän sitten hiukan ennen eläkeikäänsä joutui tapaturmaan ja invalidisoitui.
– Eero oli korjaamassa Tampellan rautaporttia, kun hän sai rautaa päähänsä, mistä seurasi 80-prosenttinen invaliditeetti, kertoo Sylvi, joka jäi leskeksi jo yli 30 vuotta sitten.
Finlaysonilla Koskinen työskenteli ensin kutomossa, jonka kovassa melussa hänen kuulonsa vaurioitui.
– Sitten kerran tuli insinööri sanomaan, että nyt kun kutomoon tulee uusia koneita, niin yli 35-vuotiaalla kutojalla ei tee mitään. Silloin siirryin ompelimon puolelle, enkä enää palannut, vaikka insinööri myöhemmin pyyteli takaisin, kun huomasi, etteivät nuoret olleetkaan yhtä nopeita kuin me, hän muistelee.
Entä se salaisuus?
Satavuotiailta tervaskannoilta tavataan kysyä pitkän iän salaisuutta. Niin nytkin.
– En tiedä, vastaa Sylvi Koskinen eikä suostu asiaa arvuuttelemaan.
Maailman menoa hän seuraa olohuoneen nurkassa olevasta televisiosta ja myös lehtiä lukemalla.
Nykymenoa hän kommentoi niukasti:
– En käsitä. Kun vain eivät alkaisi tapella, nyt ollaan niin kiehumispisteessä.