Perjantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla joudutaan perumaan runsaasti lentoja, sillä Ilmailualan Unionin IAU:n Airproa koskeva lakko on saamassa paljon tukilakkoja.
– Valitettavasti näin käy. Luvassa on samanlainen tilanne kuin viikkoa aiemmin, IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari toteaa.
Järjestö hylkäsi valtakunnansovittelija Minna Helteen sovintoesityksen. Työnantajapuolen Palvelualojen työnantajaliitto Paltalle esitys olisi kelvannut.
Esityksen mukaan Airpro olisi ryhtynyt ensi vuoden alusta noudattamaan yleissitovaa lentoliikennepalvelujen sopimusta Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta vain maapalvelujen osalta.
– Palkankorotus olisi saatu vain miesvaltaisiin tehtäviin, ns. asfalttipuolelle. Naisvaltaiset ei lähtöselvitys-, portti- ja taustapalvelut olisivat jääneet ilman korotusta. Emme me voi hyväksyä tällaista, Haapasaari toteaa.
Sovintoesitystä ei viety liiton hallituksen käsittelyyn, koska neuvottelukunnan mukaan se ei vastannut odotuksia.
Uutta sovitteluaikaa ei ole päätetty. Tällä erää odotetaan työnantajapuolelta uutta esitystä.
Seuraavat lakot ovat luvassa ensi viikon keskiviikosta perjantaihin klo 14 – 18. Uusista lakoista ei IAU:ssa ole vielä päätetty. Niistä pitää ilmoittaa kahta viikkoa aiemmin.
”Samat ehdot kuin muillekin”
IAU haluaa, että Airpro ryhtyy noudattamaan lentoliikennepalvelujen sopimusta, kuten kaikki sen kilpailijat lentoliikenteen palveluissa.
– Tulimme niin paljon vastaan, että varsinkin Lapin kentille charter-lennot olisivat jääneet vanhan sopimuksen piiriin, Haapasaari kertoo.
Liitto haluaa Aipron hoitamien reittilentojen palvelut lentoliikennepalvelusopimuksen piiriin ja turvapalvelut vartijasopimuksen piiriin. Haapasaaren mukaan jokaiselle Airpron hoitamalle reittiliikenteen lentoasemalle olisi voitu neuvotella oma sopimus. Työnantaja ei tätä halunnut.
Haapasaari huomauttaa, että kaikki muut yhtiöt, mukaan lukien Airpron tytäryhtiö RTG, noudattavat lentoliikennepalvelujen sopimusta.
– Airpro voi kilpailla muilla tekijöillä, kuin palkalla, Haapasaari linjaa.
Hän muistuttaa, että työnantajalle tärkeä työntekijöiden ristiinkäyttö eri tehtävissä olisi jatkunut lentoliikenteenkin sopimuksessa. Ristiinkäyttö tarkoittaa, että esimerkiksi turvatyöntekijä voi tarvittaessa hoitaa maapalvelun tehtäviä ja päinvastoin.
Työriita voi pahimmillaan jatkua pitkään. Haapasaaren mukaan sopimuksettoman tilan aikana lakkoja voi tulla satunnaisesti.
– Toivottavasti tätä ei jatku pitkään, sillä kumpikin meistä osapuolista haluaa työrauhan. Kyse on vain sen hinnasta.