Pintaa syvemmältä
Oikeistopopulismi nousi valtaan Itä-Euroopassa jo ennen kuin kukaan oli kuullutkaan Donald Trumpista. Varsinkin Viktor Orbánin Unkari on saanut monta vanhaa Euroopan yhdentymisen kannattajaa epätoivoiseksi – pitihän demokratian vahvistua, eikä heikentyä. Muukalaiskammo ja monet muutkin oikeistopopulismin keskeiset piirteet ovat viime vuosina levinneet Länsi- ja Pohjois-Euroopassa.
Orbán on johtanut Unkaria vuodesta 2010, yhä selvemmin yksinvaltiaan tavoin, ja osoittanut oikeistopopulismin voivan toimia käytännössä (sitähän Yhdysvaltain ihmiskoe ei vielä osoita). Voiko orbánilaisuus tarttua laajemminkin EU:n sisällä?
Orbánilla ei ole ideologiaa, hänelle politiikka on tuote.
Tartuntaa on jo näkyvissä. Puolalainen europarlamentaarikko Janusz Korwin-Mikke sanoi äsken puheessaan EU-parlamentissa olevan luonnollista, että naiset saavat vähemmän palkkaa, koska naiset ovat heikompia, pienempiä ja vähemmän älykkäitä. Aikaisemmin hän on saanut moitteita puhuessaan siirtolaisista ulosteena sekä tehtyään istuntosalissa natsitervehdyksen.
Tässä tapauksessa 74-vuotias Korwin-Mikke tuskin on saanut inspiraatiota Orbánilta, vaan hän oli ilmeisesti äärioikeistolainen jo ennen tämän syntymistä. Ehkä oikeistotuulet nykyään puhaltavat Brysselissä voimakkaammin itäsuunnasta?
Joka tapauksessa Puolan hallituspuolue ja sen johtohahmo Jaroslaw Kaczynski ovat täysin omaksuneet Orbánin hallitustavan.
Siitä on puolalainen tutkija Maciej Kisilowski varoittanut viime aikoina yhä hälyttävämmin. Hän toimii apulaisprofessorina Central European Universityssa Budapestissä ja johtaa sen hallinnon uudistusten keskusta, mutta on aikaisemmin vaikuttanut Yalen ja Princetonin yliopistoissa Yhdysvalloissa. Hän on siten voinut seurata läheltä poliittista kehitystä aika laajalla alueella.
Ruotsalainen Dagens Nyheter julkaisi maanantaina pääkirjoitussivullaan Kisilowskin kolumnin, jonka otsikossa hän julistaa: ”Orbán on luonut politiikan halpayhtiön”.
Orbán nimittäin ei ole toiminut ensisijaisesti omien vaistojensa, pelkojensa tai syrjäytymisensä ajamana, kuten moni länsi- tai pohjoismainen ”halla-aholainen” poliitikko. Hänen puolueensa Fidesz toimi aikoinaan opiskelija- ja nuorisoliikkeenä varsinkin Budapestissä liberaalilla ja
sosialismin vastaisella ohjelmalla. Vieraspelko tuli vasta myöhemmin kuvaan pikemminkin eräänlaisen markkinointisuunnitelman kautta. Pakolaisvyöry Lähi-idästä pari vuotta sitten vahvisti tätä linjausta, mutta ei toiminut lähtölaukauksena. Orbánin päätavoite on saada vaaleissa enemmistö taakseen, ja sitä kautta valtaa.
Tämä ei tietenkään sinänsä ole uutta, mutta vallantavoittelijoilla on yleensä joku ideologia, jonka mukaisesti he edistävät joitakin yhteiskunnallisia tavoitteita. On kyseenalaista, riittääkö ulkomaalaisten pitäminen loitolla maasta täyttämään keskeisen päämäärän paikkaa.
Käytännössä vallankäytön tärkeäksi muodoksi on tullut levittää aineellista ja aineetonta iloa päämiehen lähipiirille, muun muassa suosimalla sitä valtiovallan hankinnoissa ja projekteissa. Tämän näkee selvästi esimerkiksi Turkissa, mutta myös Unkarissa. Tätä ei kuitenkaan kehdata myöntää vallankäytön tavoitteeksi.
Kisilowskin tulkinnan mukaan Orbán on vapauttanut itsensä tavoittelemasta yleviä yhteiskunnallisia päämääriä. Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa monet esimerkiksi pyrkivät luomaan yhteisen rintaman työväenluokan ja erilaisten vähemmistöjen välillä. Vanhan ajan työläiset pyrkivät puolustamaan työpaikkojaan robottien ja kiinalaisten hyökkäyksiltä ja ansiotason putoamiselta.
Tämä strategia ei kuitenkaan ole menestynyt. Kisilowski näkee siinä kolme ongelmaa:
1. Työväenluokan ja vähemmistöjen taloudelliset edut ovat usein vastakkaisia – ryhmät kilpailevat keskenään työtilaisuuksista ja sosiaalisista eduista. Näin on varsinkin nollakasvutilanteissa.
2. Työläiset pitävät usein kiinni perinteisistä konservatiivisista arvostuksistaan, eivätkä välttämättä tue esimerkiksi naisten tasa-arvopyrkimyksiä tai seksuaalisia vähemmistöjä.
3. Yhteiskunnassa vallassa olevat ryhmät tai eräät niiden jäsenet tuntevat usein halua näyttää valtaansa vähemmistöjä kohtaan.
Orbán ei tavoittele mitään laajaa yhteisrintamaa. Hänen strategiansa on samantapainen kuin yritysjohtajilla, joille suositellaan uusien tuotteiden suuntaamista tarkoin määritellyille ryhmille, ilman hintaa lisääviä hienouksia, Kisilowski arvelee.
Tällaisina turhina hienouksina monet keski- ja itäeurooppalaiset pitävät demokratiaa, oikeusvaltiota ja vapaata lehdistöä, heille uusia ilmiöitä. Ehkä he vähitellen omaksuvat ne – toivotaan niin. Toivotaan, ettei käy päinvastoin, ettei lännessä ja pohjoisessakin leviä epäluulo demokratiaa, oikeusvaltiota ja vapaata lehdistöä kohtaan.