Olga Poppius/Studio Skaala

Maaliskuussa aloittava ekonomisti on tullut tunnetuksi muun muassa rahareformin puolesta puhujana.

SAK:n ekonomistiksi on valittu väitöskirjatutkija, kauppatieteiden maisteri Patrizio Lainà, 31. Hän aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.

Ennen SAK:ta Lainà on työskennellyt ekonomistina muun muassa Suomen Pankissa ja toiminut luennoitsijana Aalto yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa.

Lainà on tullut tunnetuksi myös rahareformin ajajana. Kansan Uutisten Horisontti-kirjoituksessa joulukuussa 2015 hän hahmotteli rahanluontivallan siirtämistä kokonaan valtiolle.

”Ilman rahanluontioikeutta pankit eivät pystyisi samoissa määrin ruokkimaan keinottelua ja laskuttamaan rahavarannon ylläpidosta. Lisäksi rahareformi toisi helpotusta valtion rahoittamiseen”, hän kirjoitti.

Kirjoituksessa Lainà arvosteli vasemmistoa rohkeuden puutteesta: ”Vasemmiston alennustilasta kertoo osaltaan se, että nykyään rahanluontioikeuden kansallistaminenkin nähdään liian radikaalina jopa laitavasemmiston keskuudessa.”