Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2012 naisten osuus ehdokkaista kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1968. Tilanne uhkaa toistua tulevissa vaaleissa elleivät kaikki puolueet aktiivisesti pyydä naisia ehdolle.
– Yhteiskunnassa, työelämässä ja kuntapolitiikassa on jotain pahasti pielessä, jos kuntapalveluita erittäin paljon käyttävä ryhmä, pienten lasten äidit syrjäytyvät ja syrjäytetään päätöksenteon ulkopuolelle, Lohikoski arvioi.
Kuntavaalit ovat lapsivaalit
Kunnissa päätetään varhaiskasvatuksesta, kouluista, harrastusmahdollisuuksista, perheiden tukipalveluista, neuvoloista, terveyskeskuksista, puheterapiasta, leikkipuistoista, nuorisotiloista, kirjastoista, uimahalleista, lähimetsistä, pyöräteistä ja kohtuuhintaisista kodeista.
Kokousten ajalta maksetaan korvausta myös ansionmenetyksestä.
– Demokratian toteutumisen ja kattavuuden kannalta erittäin huolestuttavaa, että monissa kunnissa näyttää ehdokasjoukon koostumus kapeutuvan erityisesti ruuhkavuosia elävien 30-40-vuotiaiden naisten kohdalla.
Korvausta lastenhoidon kustannuksiin
Asia on ratkaistava paitsi työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamisella myös asennemuutoksella. Lisäksi yksinkertaisesti parempi tiedotus voisi auttaa asia.
– Valitettavan harva tietää, että luottamushenkilöt saavat korvausta lastenhoidon kustannuksista kokousten ajalta ja matkakorvauksen kokouksista, tämä tieto voisi helpottaa monia äitejä, jotka tuskailevat ehdolle lähdön kanssa, Lohikoski toteaa.
Hän muistuttaa, että kokousten ajalta maksetaan korvausta myös ansionmenetyksestä, jos kokouksiin osallistuminen edellyttää palkattoman vapaan ottamista työpaikalta.
– Kuntalaki myös takaa luottamushenkilölle oikeuden osallistua kokouksiin. Näistä asioista olisi suotavaa tiedottaa paljon nykyistä paremmin, koska kuntademokratia perustuu tavallisten kuntalaisten osallistumiseen.
Työnantajat katsokoot peiliin
Lohikoski heittää myös työnantajille kysymyksen.
– Eikö pitäisi olla ylpeyden aihe ja vahvuus, jos työntekijä lähtee ehdokkaaksi kuntavaaleihin? On todella ikävää, että monet ehdokkuudesta kieltäytyneet ovat kertoneet syyksi työnantajien nihkeän suhtautumisen kunnalliseen päätöksentekoon.
– Tässä olisi myös ammattiyhdistysliikkeellä olisi peiliin katsomisen paikka. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen edistämisen uudet avaukset ovat viime vuosina lähes kadonneet julkisesta keskustelusta.