Filmikamari

Mainio, tapahtumakylläinen chileläisfilmi on tervetullut ja piristävä tuttavuus elokuvaohjelmistossa.

Neruda-elokuvan päähenkilö on maineikas runoilija Pablo Neruda, jonka poliittinen puoli kommunistipuolueen senaattorina nousee draaman keskiöön. Vuoteen 1948 sijoittuva tarina kertoo pitkäksi ja vaivalloiseksi kiihtyvästä takaa-ajosta, mutta myös paljon muusta.

Chilen vasemmisto ajetaan ahtaalle, puolue ohjeistaa Nerudaa painumaan maan alle, minkä hän myös tekee. Samalla pakolainen saa eräästä poliisiupseerista sitkeän takaa-ajajan. Jännittävä, hauska, moniulotteinen ja omintakeinen kissa ja hiiri -kisa voi alkaa.

Juonikuvio on selkeä ja tapahtumien kulku kronologisesti etenevä. Tasapaksun sovinnainen elämäkertafilmi Neruda ei kuitenkaan ole. Näppärin sävytyksin on luotu johdonmukaisen vivahteikas rakenne, jossa fakta, fiktio ja fantasia nivoutuvat toisiinsa elävästi ja raikkaasti.

Hänelle maistuvat runous, politiikka, viini, laulu ja naiset.

Surrealistinen viritys

Heti aloitus on oireellinen, kun senaattorilauma tuulettaa eriäviä näkemyksiään parlamentin wc:n pisuaarien äärellä. Kohtauksessa tila, tilanne ja henkilöiden asema luovat perustan hilpeästi poreilevalle poliittiselle kulttuurille.

Elokuvaa hallitsee pitkään lennokas kerronta. Kamera on voimallisen liikkuva, kohtaukset melko lyhyitä, tilanteet vaihtuvat napakasti kuin silmäniskut. Pingottuneesta art house -meiningistä ei ole tietoakaan, elokuva hengittää osaltaan maagisen realismin ilmaa.

ILMOITUS

Samalla koko ajan on läsnä tietty surrealistinen viritys, mikä Nerudan runouteen suhteutettuna on hyvä veto. Tähän liittyy oleellisesti aktiivinen, kuvan ulkopuolisen kommentoijan ja kertojan osuus.

Kertojan kommentit ovat usein piristäviä sivalluksia, niissä on terävä illuusioton poliittinen aspekti. Selväksi tehdään esimerkiksi, miten yläluokkaisen vasemmistoälymystön ja taiteilijoiden hedonistinen elämä on kaukana tavallisten työläisten arjesta.

Selväksi käy myös, miten sujuvasti rautatietyöläisen ja opettajan poika Neruda sopeutuu muuttuviin tilanteisiin. Hänelle maistuvat runous, politiikka, viini, laulu ja naiset. Siirtymät bordellin, palatsin ja murjun tarjoaman patjan välillä käyvät mutkattomasti.

Vakavuutta kohti

Neruda on ihannetapaus onnistuneesta, kansallisilta juurilta ponnistavasta persoonallisesta elokuvasta. Ohjaaja Pablo Larrain on tässä selvästi omintakeisemmassa vedossa kuin yhä ohjelmistossa pyörivässä englanninkielisessä leffassaan Jackie (2016, elämäkertaa Jacqueline Kennedyn osalta).

Nimiroolissa Luis Gnecco muistuttaa hämmästyttävästi juhlittua runoilijaa ja veikistelee alussa elokuvan hengen mukaisesti koomisilla taajuuksilla, loppua kohti ote kääntyy vakavampaan suuntaan. Meksikolainen Gael Garcia Bernal tekee poliisiupseerina erinomaisen tragikoomisen roolityön.

 

NERUDA (Chile-Argentiina ym., 2016). Ohjaus: Pablo Larrain. Käsikirjoitus: Guillermo Calderon. Pääosissa: Luis Gnecco, Gael Garcia Bernal, Alfredo Castro, Mercedes Moran. Ensi-ilta 17.2.