Yle Kuvapalvelu

Adolf Eichmannin oikeudenkäynti (The Eichmann Show, 2015) on aiheensa puolesta erittäin mielenkiintoinen brittituotantoinen tv-filmi. Fakta ja fiktio on sulautettu toisiinsa luontevasti, fiksusti ja sopivan tunnekylläisesti.

Keskushenkilöksi ohi kuuluisan natsirikollisen nousee maineikas amerikkalainen dokumenttielokuvien tekijä Leo Hurwitz. Anthony LaPaglia tekee Hurwitzina miellyttävän, hillityn karismaattisen roolityön. Hänet kehiin kutsuvaa tuottajaa esittää vilkkaaseen tyyliinsä Konttori– ja Uusi Sherlock -sarjoista tuttu Martin Freeman.

Hurwitz joutui vasemmistolaisten mielipiteidensä takia 1950-luvulla Yhdysvalloissa mustalle listalle. Huhtikuun alussa 1961 tulee yllätyskutsu Israeliin. Hurwitz halutaan ohjaamaan Eichmannin oikeudenkäynnin suora televisiointi. Elokuva kertoo tästä prosessista sekä ennen kaikkea Hurwitzin asenteesta syytettyyn natsiin.

Hurwitz haluaa televisioinnissa keskityttävän Eichmanniin, hänen ilmeisiinsä ja koko ruumiin kieleen. Hurwitz torjuu käsityksen hirviöstä, häntä kiinnostaa pahuuden olemus tavallisessa. Tässä mielessä eräs hänen repliikkinsä on kuvaava: ”Fasisteja syntyy ihmisistä, ei hirviöistä”.

Poliittisen valveutuneisuutensa turvin Hurwitzilla on kanttia sanoa, ettei fasismi kuollut Hitlerin mukana, se voi puhjeta missä tahansa – käsitys, joka kannattaa pitää yhä mielessä. Samoin erään toisen henkilön ilmaisema ajatus ideologisesta ylemmyydentunteesta on huomionarvoinen.

ILMOITUS

Simon Blockin käsikirjoittama ja Paul Andrew Williamsin ohjaama tv-filmi ajaa asiansa hyvin paitsi henkilökuvauksen osalta, myös laajemmin lähihistorian kuvauksena.

Oikeudenkäynnin aikaiset kylmän sodan kuumentuneet tuulet (Kuuban ohjuskriisi) noteerataan osuvasti. Tapahtuman mediahistoriallista näkökulmaa hahmotetaan myös katsojakilpailun osalta: Eichmann veti katsojia ympäri maailman, mutta huhtikuun alussa 1961 väkeä myös USA:ssa alkoi kiinnostaa enemmän Juri Gagarin, maailman ensimmäinen avaruuslentäjä.

Adolf Eichmannin oikeudenkäynti. TV1 tiistaina 14.2. klo 21.30, perjantaina 17.2. klo 22.40. Areena 30 päivää.