Pintaa syvemmältä
Venäjän yleensä varsin maltillinen ulkoministeri Sergei Lavrov kritisoi viime viikolla vuosittaisessa lehdistötilaisuudessaan kärjekkäästi Euroopan unionissa vallitsevia arvoja. Ne eivät enää ole EU-kansalaisten esi-isien arvoja, vaan ”jälkikristillisiä arvoja”, jotka ovat kaiken sallivia. Näitä arvoja kaiken lisäksi tuputetaan myös muualle, ja tätä Lavrov nimitti messianismiksi – ehkä hän olisi hyväksynyt esi-isien arvojen levittämisen. Venäjä pitäytyy kuitenkin hänen mukaansa pragmatismissa eli käytännöllisyydessä.
EU:n sisälläkin keskustellaan arvoista, vaikka ei niinkään Lavrovin lähtökohdista. Ranskalainen aktivisti Raphaël Glucksmann esimerkiksi osallistui Euroopan vihreiden järjestämään keskusteluun Brysselissä vaatimalla aatteille lisää tilaa EU:n rakentamisessa. Populistiset ja nationalistiset voimat hyökkäävät unionia vastaan, ja silloin pitää vahvistaa demokraattisia voimia luoda ”eurooppalaisten sydämiä puhutteleva visio” unionin tulevasta suunnasta.
Onko EU:lla visiota tulevasta suunnasta?
Glucksmann on monen alan mies, muun muassa dokumenttielokuvien tekijä, ja hyvin ranskalainen intellektuelli (joku saattaa muistaa hänen isänsä Andrén, joka oli viime vuosisadan lopun kuuluisia vasemmistoajattelijoita). Edellisen sukupolven ranskalaisfilosofi Bernard-Henri Lévy pitää nuorempaa Glucksmannia loistokkaana ja intohimoisena. ”Hän on eräs heistä, jotka ovat uskollisia minun sukupolveni linjauksille: sekoitus ajattelua, aktivismia, eeppisyyden ja seikkailun tajua. Tällainen seos ei ehkä kuulu nykyaikaan, mutta on tärkeä.”
Glucksmann on toiminut aktiivisesti myös Ranskan ulkopuolella ja on esimerkiksi Ukrainan ja Georgian hallitusten neuvonantaja. Hän meni aikoinaan naimisiin Georgian sisäministerin Eka Zguladzen kanssa, joka myöhemmin nimitettiin Ukrainan varasisäministeriksi, kun haluttiin ulkomaista apua Ukrainan korruptionvastaiseen taisteluun.
Glucksmann ei ollut yksin auttamassa Georgiaa. Hän on kertonut, kuinka ”hallinnon muodostivat nuoret ihmiset, joiden Yhdysvaltain, Britannian tai Israelin kaksoiskansalaisuus sai Tbilisin muistuttamaan länsimaista Baabelia Kaukasuksen sydämessä”.
Seuraava etappi oli Ukraina. Joulukuussa 2013 syntyi nuorten kansanliike jatkamaan suuntautumista Euroopan unioniin ja vastustamaan presidentin lähestymistä Euraasian unioniin, syntyi Euromaidan-liike.
Kohta Glucksmannkin ilmestyi Kiovaan ja ryhtyi läheiseen yhteistyöhön entisen nyrkkeilijän Vitali Klitškon kanssa, joka oli liikehdinnän keskeisiä johtajia. Glucksmann ryhtyi kirjoittamaan hänen puheitaan ja auttoi häntä yhteyksien solmimisessa Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Nyt Klitško on Kiovan pormestari.
Glucksmann haluaa kuitenkin ennen kaikkea vahvistaa EU:n asemaa vastapainona viime aikojen yltiökansalliselle ja muukalaiskammoiselle liikehdinnälle.
Hän ei halua luopua rahaunionista EMU:sta, vaan pitää sitä – samoin kuin monet muut EU:n kehittäjät – olennaisena askeleena EU:n tiivistämiseksi. Oikeistopopulistisen johtajan Marine Le Penin ja kumppaneiden kritiikki on Glucksmannin mielestä osittain perusteltua. Kun he ”sanovat meille, että yhteisvaluuttaan siirtyminen on harhaanjohtavaa ja demokratianvastaista, jos tätä valuuttaa ei ohjata demokraattisesti, he ovat oikeassa. Kun he sanovat, että rajojen poistaminen Euroopan valtioiden välillä ilman yhteisten oikeus- ja lakipalvelujen luomista kansalaisten turvaamiseksi, he ovat oikeassa. Kun he sanovat, että yhteismarkkinat ilman yhteisiä sosiaali- ja ympäristölakeja johtavat dumppaukseen, he ovat taas oikeassa.”
Mutta tällaisten argumenttien vuoksi ei unionia pidä purkaa. Pitää sen sijaan luoda demokraattinen järjestelmä yhteisen valuutan ohjaamiseksi, luoda yhteisiä oikeus- ja lakipalveluja kansalaisten
oikeuksien turvaamiseksi rajoja purettaessa, luoda yhteisiä sosiaali- ja ympäristölakeja. Pitää luoda vahva visio yhteisestä Euroopasta, toimia koko sydämellä sen puolesta, Glucksmann vaatii.
Tarvitaan siis Euroopan unioniin uutta henkeä ja demokratiaa. Ei ole ainoastaan oikeiston, vaan myös vasemmiston vika, että EU on jäänyt hengettömäksi. Glucksmann viittaa 1990-luvun loppuun, jolloin sosiaalidemokraatit olivat vahvoilla Länsi-Euroopassa. Ei ollut yltiökansallismielisyyttä tai muukalaisvastaisia liikkeitä. EMU:a valmisteltiin taloudellisen integraation lisäämiseksi, mutta lähinnä teknisenä toimenpiteenä, ilman ”eurooppalaisen hengen” nostattamista. Kun Tony Blair, Gerhard Schröder ja kumppanit joulukuussa 1998 kokoontuivat huippukokoukseen Wienissä, he eivät kuitenkaan pohtineet näitä asioita, vaan tax free -kauppaa maanosan lentokentillä.
Tällainen passiivisuus ei Glucksmannin mielestä riitä, vaan tarvitaan aktiivista toimintaa demokraattisen ja ekologisen Euroopan luomiseksi. 60-lukulaiset aikoinaan purkivat vanhoja myyttejä. Seuraavan sukupolven pitäisi rakentaa uutta yhteiskuntaa. Itse hän haluaisi perustaa kaikille nuorille EU:n kansalaisille pakollisen kansalaispalvelun.