On joulukuu 1945, toinen maailmansota on puolisen vuotta aiemmin päättynyt. Puolassa se tarkoittaa, että saksalaisten jälkeen ovat tulleet neuvostoliittolaiset.
Eräät näiden sotilaista järjestävät katolisessa nunnaluostarissa kauhun ja nöyryytyksen hetkiä. Raiskausten seurauksena monet nunnat tulevat raskaiksi. Tilanne on paitsi raiskatuille, myös luostarin johdolle painajaismainen.
Anne Fontainen ohjaaman draaman lähtökohta on äärimmäisen traaginen – ottaen vielä huomioon, että perustana ovat vähän tunnetut tosipohjaiset tapahtumat.
Huomionarvoinen elokuva naisten osasta ja yhteishengestä sodan synnyttämän väkivallan keskellä.
Vasemmistolainen enkeli
Luostarissa ollaan tapahtuneen johdosta epätoivon partaalla. Inhimillisen kärsimyksen ohella päälle painavat katolisen kirkon säädökset.
Tilanne lähtee laukeamaan, kun lähistöllä olevan Punaisen Ristin kenttäsairaalassa työskentelevä nuori naispuolinen ranskalainen lääkäri (Lou de Laage) tulee mukaan kuvioihin. Käsitys pelastavasta enkelistä konkretisoituu mutkattomasti.
Maallinen ja hengellinen kohtaavat elokuvassa muutenkin kuin tähtiin kirjoitetun suunnitelman puitteissa: nunnia auttava lääkäri on kommunistisen työläisperheen jälkeläinen ja itsekin vahvasti vasemmalle kallellaan.
Viattomat ei ole erityisemmin uskonnollinen, realismissaan sitäkin voimallisemmin se liputtaa inhimillisen olemassaolon ja yhteiselon keskeisten pilareiden puolesta. Ne ovat tietysti humaanisuus, empaattisuus ja solidaarisuus.
Vahva aihe, tärkeä sanoma
Viattomat on malliesimerkki elokuvasta, jota kannattelee poikkeuksellisen vahva aihe ja tärkeä sanoma. Sen lähihistoriallinen lähtökohta puhuttelee sekä ajattomasti että ajankohtaisuudellaan, sen takaa maailmamme hellittämätön sotaisuus.
Elokuva ilmaisee sanomansa selkeästi, esimerkillisellä johdonmukaisuudella ja yhtenevyydellä sekä tyylitietoisesti. Tässä mielessä luontevan lähtökohdan tarjoavat tapahtumamiljööt ja niissä toimivat ihmiset.
Juonikuviota sen enempää avaamatta voi sanoa, että tarinan kaari sinetöityy arvoisellaan tavalla. Ylipäänsä Viattomat antaa tematiikallaan reilusti tuota paljon puhuttua ajattelemisen aihetta.
Usko koetuksella
Jos jotain, niin Viattomat on huomionarvoinen elokuva naisten osasta ja yhteishengestä sodan synnyttämän väkivallan keskellä.
Raiskatuksi tuleminen on kokemus, jolla voi olla hyvin kohtalokkaita seurauksia. Kun siihen liittyy uhrin kohdalla kuvatun kaltainen elämää hallitseva vakaumus, niin sisällä vellovan tuskan suuruuden voi vain kuvitella. Ei ihme, jos usko joutuu koetukselle. Tämäkin puoli hoidetaan mallikkaasti.
Sama pätee kiehtovasti jännitteiseen ihmissuhdeverkostoon sekä niissä ilmentyviin poliittisiin asetelmiin. Päähenkilö on voimakasluonteinen, seksuaalisesti vapautunut ja vakaumuksessaan vahva vasemmistolainen, kokeneempi miespuolinen juutalainen kollega on sekä antikommunisti että hänen rakastajansa.
Kiinnostava vastinpari päähenkilölle naisasteikolla on luostarin suuria riskejä ottava määrätietoinen nunna Maria. Roolissa tekee ihailtavan vähäeleisesti vivahteikkaan roolityön Agata Buzek.
Viattomat on koruttoman kaunis elokuva, jonka yhteydessä on syytä huomioida erityisesti Brian De Palman järeä ohjaustyö Sodan arvet (Casualties of War, 1989). Siinä amerikkalaiset sotilaat murjovat porukalla ja hyvin halveksittavalla tavalla nuorta vietnamilaista naista.
Nämä sopivasti hyvin erilaiset elokuvat täydentävät tehokkaasti toisiaan: toisessa ovat naiset uhreina, toisessa miehet tekijöinä. Tuloksena kaksi mieleenpainuvaa tarinaa siitä, miten sodan suurimpia kärsijöitä ovat raiskatut naiset.
VIATTOMAT (Les innocentes, Ranska-Puola 2016). Ohjaus: Anne Fontaine. Käsikirjoitus: Sabrina B. Karine, Alice Vial, dialogi Anne Fontaine ja Pascal Bonitzer. Perustuu Philippe Maynialin alkuperäistarinaan. Pääosissa: Lou de Laage, Agata Buzek, Agata Kulesza, Vincent Magaigne. Ensi-ilta 20. tammikuuta.