Lehtikuva/Ben Stansall

Corbyn poisti linjapuheestaan palkkakattoa vaativan kohdan ja korvasi sen muilla esityksillä palkkaerojen kaventamiseksi.

Britannian työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn piti tiistaina linjapuheen. Puheesta julkistettujen ennakkotietojen mukaan hän aikoi esittää palkkakaton luomista maahan.

Palkkakeskustelua ovat vauhdittaneet viime päivien uutiset, jotka kertoivat Britannian bisnesjohtajien ylemmän kerroksen tienanneen neljässä päivässä maan palkansaajien keskiansion eli 28 000 punnan (32 000 euron) vuositulon verran.

Vastauksena esitettyyn arvosteluun Corbyn kuitenkin myönsi itse puheessa, että palkkakatto olisi vaikea toteuttaa käytännössä. Sen sijaan hän teki muita ehdotuksia tuloerojen kuilun kaventamiseksi.

Työväenpuolue laahaa gallupeissa kaukana konservatiivien takana.

Corbyn sanoi, että valtion kanssa sopimuksia tekeville yhtiöille sallittaisiin korkeintaan palkkaero, jossa eniten ansaitsevat tienaisivat 20 kertaa yhtiön keskipalkan verran.

Palkkaeroja kaventavien yhtiöiden yritysveroa voitaisiin alentaa. Corbynin mukaan voisi myös harkita lautakuntia, jotka sitovasti päättäisivät yhtiön palkitsemiskäytännöstä. Työntekijöillä olisi lautakunnissa enemmistö.

ILMOITUS

Corbyn sanoi myös kannattavansa ylimpien tuloveroprosenttien korottamista.

Britannia ja EU

Toisessa paljon ennakkohuomiota herättäneessä asiassa Coarbyn liudensi puolueensa kantaa maahanmuuttoon.

Aiemmin Corbyn on korostanut maahanmuuton myönteisiä piirteitä. Britanniassa maahanmuuttokeskustelu koskee ennen kaikkea työntekijöiden tuloa EU-maista.

Peterboroughissa pitämässään linjapuheessa Corbyn sanoi, ettei vapaa liikkuvuus ole labourille periaatekysymys. Hän tuli pääministeri Theresa Mayn linjoille katsoen, että Britannian on Brexit-neuvotteluissa vaadittava oikeutta rajoittaa liikkuvuutta, mutta samalla päästä edelleen EU:n yhteismarkkinoille.

EU:n lähtökohta neuvotteluissa on, ettei molempia voi vaatia yhtä aikaa.

Konservatiiveista poiketen Corbyn kuitenkin rajoittaisi maahantuloa ensisijaisesti puuttumalla palkkojen ja työehtojen dumppaukseen. BBC:n haastattelussa ennen puhetta Corbyn vakuutti, ettei hän ole muuttanut mieltään, eikä Britanniassa ole liikaa ulkomaista työvoimaa.

Corbyn myös sanoi, että Britannia ”saattaa pärjätä paremmin EU:n ulkopuolella”.

Kireä tilanne puolueessa

Labourin sisällä on kireä tilanne, koska gallupien mukaan puolueella ei näyttäisi olevan mitään mahdollisuuksia voittaa seuraavia vaaleja. Samalla erityisesti parlamenttiryhmässä vaikuttava puolueen sisäinen oppositio kaivaa maata Corbynin jalkojen alta.

Vaikutusvaltainen kansanedustaja Yvette Cooper ja varapuheenjohtaja Tom Watson vaativat aiemmin puoluetta muuttamaan linjaansa työvoiman liikkuvuudesta.

Labourin kansanedustajat Emma Reynolds ja Stephen Kinnock esittivät muutama päivä sitten, että Britanniaan luotaisiin kahden kerroksen työmarkkinat: korkeasti koulutetut pääsisivät vapaasti maahan, mutta vähemmän koulutetuille olisi kiintiöt.