Horisontti
Työministeri Jari Lindström (ps.) esitteli syksyllä lain, jonka puitteissa noin viisituhatta yli 60-vuotiasta pitkäaikaistyötöntä voisi siirtyä eläkkeelle. Edellisen kerran vastaava laki päästi pitkäaikaistyöttömiä eläkkeelle vuonna 2005 tuolloin Ilkka Taipaleen nimeä kantaen. Monelle työttömälle, joiden työllistymismahdollisuudet ovat vuosien saatossa heikentyneet, laki on pitkään odotettu helpotus.
Lex Lindström on yksi hallituksen vastauksista viime vuosina rajusti kasvaneeseen pitkäaikaistyöttömyyteen. Vuonna 2009 yli vuoden työttöminä olleita oli Suomessa noin 40 000, vuoden 2016 aikana pitkäaikaistyöttömien määrä on noussut lähes 130 000 henkilöön. Pitkäaikaistyöttömyys on seitsemässä vuodessa yli kolminkertaistunut ja siitä on tullut merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.
Ihmisten toimintakyvyn muutokset tulee ottaa huomioon toimien vaikuttavuuden arvioinnissa.
Valitettavasti hallituksen muut vastaukset vaikeaan tilanteeseen eivät ole olleet pitkäaikaistyöttömien näkökulmasta helpottavia. Aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahoja on leikattu, vaikka työttömyystilanne on pahentunut. Pahiten leikkaukset ovat osuneet pitkäaikaistyöttömiin.
Keskeisin muutos työvoimapolitiikassa on ollut se, että työllistämistä palkkatuella on vähennetty ja muita toimenpiteitä kuten työkokeilua ja kuntouttavaa työtoimintaa on lisätty. Kun vielä vuoden 2007 aikana palkkatuella työllistettynä oli keskimäärin 50 000 henkilöä, vuoden 2016 aikana palkkatuetussa työssä oli keskimäärin enää alle 25 000 henkilöä. Samaan aikaan kuntouttavassa työtoiminnassa olevien määrä on kasvanut alle 5 000 henkilöstä noin 20 000 henkilöön.
Tämän vuoksi yhä useampi työtön tai osatyökykyinen on jäänyt ilman hänelle parhaiten sopivaa tukimuotoa. Vaikka työkykyä olisi, on moni ohjattu palkkatuetun työn sijaan julkiselle sektorille edullisempaan kuntouttavaan työtoimintaan. Pahimmassa tapauksessa työttömät ovat jääneet noidankehään työttömyyden ja kuntouttavan työtoiminnan välille.
Kun ihmiset kokevat saavansa puutteellista tai sopimatonta tukea ja palvelua, ei ole ihme, että puhutaan modernista orjatyöstä. Vaikka monet pitkäaikaistyöttömät pitävät kuntouttavaa työtoimintaa hyvänä tukimuotona, he haluavat päästä työelämäpolullaan kohti palkkatyötä. Aiemmin palkkatuki mahdollisti tämän usealle, mutta leikkausten myötä polkujen katkeamisesta on tullut poikkeuksen sijasta sääntö.
Pitkäaikaistyöttömien kannalta huolestuttavinta ovat olleet leikkaukset järjestöihin työllistymisen palkkatukeen. Leikkaukset jatkuvat vuoden 2017 talousarvioesityksessä, jossa järjestöjen ja säätiöiden palkkatuelle on asetettu katto. Kolmannen sektorin palkkatuen määrä vähenee, vaikka palkkatuen kokonaismäärärahaa kasvatetaan siirtämällä osa työttömyysturvan määrärahoista palkkatuen rahoittamiseen.
Järjestöt ovat keskeisiä vaikeimmin työllistyvien pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten tukijoita, valmentajia ja työllistäjiä. Järjestöt pystyvät antamaan yrityksiä paremmin tukea ja valmennusta palkkatuetussa työssä oleville pitkään karttuneen osaamisensa myötä. Monelle pitkäaikaistyöttömälle tai osatyökykyiselle tuki on välttämätöntä, jotta palkkatukityö johtaa edelleen työkyvyn vahvistumiseen ja työllistymiseen.
Viimeaikaiset linjaukset, joilla palkkatukea on haluttu ohjata enemmän yrityksiin, ovat heikentäneet juuri vaikeimmin työllistyvien asemaa työmarkkinoilla. Painopisteen muutosta on perusteltu sillä, että yrityksiin työllistyminen johtaa useammin työttömän työllistymiseen avoimille työmarkkinoille. Tarkastelussa ei ole huomioitu riittävästi työttömien erilaisia lähtökohtia ja pitkäaikaistyöttömän tuen tarvetta. Työllistyminen avoimille työmarkkinoille ei saa olla ainoa mittari arvioitaessa esimerkiksi palkkatuen tuloksellisuutta. Ihmisten toimintakyvyn muutokset tulee ottaa huomioon toimien vaikuttavuuden arvioinnissa.
Meillä ei olisi varaa syrjäyttää yhtään potentiaalista työntekijää työmarkkinoilta, kun työikäisten määrä laskee ja työvoima vähenee. Talouden suorituskyvyn heikkeneminen ei ole ainoa työvoimapolitiikan leikkauksista seuraava ongelma. Yhteiskunnan polarisaatiokehitys on voimistunut, kun heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien tukea on vähennetty samalla, kun talouden matalasuhdanne on nostanut pitkäaikaistyöttömyyden pilviin. Työllisyyspolitiikka vaikuttaa myös hyvinvointierojen kasvuun, koska työttömyys on ihmisten hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttava tekijä.
Aktiivista työvoimapolitiikkaa ja erityisesti palkkatukea on vahvistettava, jotta suuren joukon pysyvä syrjäytyminen työmarkkinoilta estetään. Muuten kymmenen vuoden päästä vuorossa on jälleen uusi Lex Työministeri, pitkäaikaistyöttömien siirto eläkkeelle.
Kirjoittaja on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.