Vasemmistoliiton ja SDP:n välille on syntynyt riita eduskunnassa keskiviikkona äänestetystä lääkekorvauslain muutoksesta. Vasemmistoliitto julkaisi äänestyksen jälkeen sosiaalisessa mediassa äänestystaulukon ”Nämä kansanedustajat puolustivat lääkekorvauksia”, josta näkee, että vasemmistoliitosta niitä puolustivat kaikki kansanedustajat, mutta demareista vain yksi.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kommentoi taulukon yhteydessä, että ”säästötoimenpide on jatkoa vuoden 2016 alussa toteutetuille 25 miljoonan euron lääkekorvaussäästöille, jolloin otettiin käyttöön mm. kokonaan uusi 50 euron alkuomavastuu lääkekuluissa. Vuoden 2017 leikkaukset ovat koitumassa erityisesti diabeetikkojen maksettavaksi, sillä heidän tarvitsemiaan lääkkeitä siirretään alempaan erityiskorvausluokkaan”.
”Viesti on väärä”
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.) tulistui vasemmistoliiton viestinnästä. Demokraatti-lehdessä Haatainen syyttää vasemmistoliiton viestin olevan väärä ja sanoo, etteivät demarit hyväksy kansalaisiin kohdistuvia leikkauksia.
Haataisen mukaan tämän syksyn lääkesäästöesityksessä on kysymys lääketehtaiden hintakilpailun lisäämisestä ja rinnakkaisvalmisteista eli kansalaisten lääkeskustannukset pienenevät.
Tänä syksynä paljon esillä ollut leikkaus diabeteslääkkeiden korvauksiin puolestaan tulee vasta myöhemmin asetuksena hallituksen toimesta.
– Ja sitä emme hyväksy eikä se ollut eilen äänestyksessä hallituksen esityksessä mukana, väitti Haatainen.
Diabetessäästö lukee esityksessä
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson toteaa Demokraatille lähettämässään vastineessa, että kyseisessä laissa haetaan lääkekorvauksista 60 miljoonan euron säästöjä. Lain perusteluissa kerrotaan, että 20 miljoonan säästöt tehdään diabetes-lääkkeiden korvaustasoa alentamalla.
”Diabeteslääkkeisiin kohdistuva 20 miljoonan euron heikennys on siis osa tätä (HE 184/2016) hallituksen lakiesitystä 60 miljoonan lääkesäästöstä, vaikka se toteutetaan myöhemmin asetuksella. Tämän hallituksen leikkauksen maksavat sairaat ja köyhät. Siksi se on hyvin epäoikeudenmukainen”, Andersson kirjoittaa.
Diabeetikkoihin kohdistuva säästö käy ilmi myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä.
”Lisää joidenkin potilaiden kustannuksia”
”Korvausluokan muutoksen arvioidaan kuitenkin voivan lisätä joidenkin potilaiden lääkekustannuksia siten, että sillä on vaikutuksia lääkkeiden hankintaan. On myös arvioitu muutoksen voivan vaikuttaa kuntien ja julkisen terveydenhuollon kustannuksiin samoin kuin toimeentulotukimenojen kasvuun”, mietinnössä arvioidaan sitä, että diabeteslääkkeistä muut kuin insuliinivalmisteet siirretään ylimmästä sadan prosentin erityiskorvausluokasta alempaan 65 prosentin erityiskorvausluokkaan.
Mietintöön jättämässään vastalauseessa kaksi SDP:n ja yksi RKP:n kansanedustaja esittivät lausumaa, jonka mukaan ”eduskunta edellyttää, että hallitus ei muuta valtioneuvoston asetusta erityiskorvattavista lääkkeistä siten, että diabeteslääkkeistä muut kuin insuliinivalmisteet siirretään 100 prosentin korvausluokasta 65 prosentin korvausluokkaan”.
Kukaan ei kannattanut
Tätä SDP myös esitti tiistain iltaistunnossa, mutta Li Anderssonin mukaan ryhmä ei huolehtinut, että esitys saa myös kannatusta, joten se raukesi. Tämä käy ilmi myös eduskunnan pöytäkirjasta. SDP:n Anneli Kiljusen tekemää lausumaehdotusta ei kannatettu, vaikka istunnossa oli paikalla useita SDP:n kansanedustajia.
Ainoa äänestys käytiin vasemmistoliiton esittämästä lain hylkäämisestä. Siinä hylkäämisen kannalla olivat kaikki 12 vasemmistoliiton edustajaa, suurin osa vihreistä sekä kolme kristillisdemokraattia ja yksi demari.
Li Andersson kirjoittaa, ettei tiedä, miksi demarit olivat valmiita hyväksymään tämän lakimuutokseen.
”Kannattaisi varmaan perustella sitä sen sijaan, että alkaa kummallisesti syyttää niitä, jotka ovat kertoneet vain äänestyksen tuloksen”, hän toteaa.
Uutista on muutettu lausumaesityksen tekemisen ajankohdan suhteen kello 11.27.