Jussi Joentausta

Äitini Ulla Seutu syntyi Helsingissä 30.3.1948. Varhaislapsuutensa hän asui Kalliossa, mistä muutti veljensä Tapion ja äitinsä Eeva Ahosen kanssa Maunulaan 1950-luvun puolivälissä. Maunulasta tulikin Ullan kotipaikka noin viidenkymmenen vuoden ajaksi.

Ulla tapasi tulevan puolisonsa, isämme Timo Seudun 1960-luvun lopulla. Siellä vartuimme me Ullan lapset 1970- ja 80-luvuilla. Vanhempamme erosivat, kun olimme pieniä, ja yksinhuoltajana Ulla elätti meidät lapset tehden pitkän päivätyön Kansaneläkelaitoksen eläkeselvittelijänä. Onneksi isovanhemmat osallistuivat hyvin usein lasten hoitoon.

Kuusikymmenlukuun kuuluivat Ullalla opinnot Sirola-opistossa, ja myös Tampereen yliopiston kursseilla Ulla luki yhteiskuntatieteitä 1970-luvun alkuun asti.

Päivätyönsä ohella Ulla oli aktiivinen toimija SKDL:n ja vasemmistoliiton paikallistoiminnassa. Muistan omasta lapsuudestani pioneerikerhot, jonne mentiin vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Rahasta oli usein tiukkaa, mutta Ulla piti meistä huolen. Ja jos ei kotona ollutkaan kovin ylellistä, niin lämpöä ja rakkautta riitti. Velkansa Ulla maksoi aina. Ne olivatkin riemun päiviä, kun opintolainan viimeinen lyhennys tai osamaksulla hankittu piano oli maksettu.

Taide ja kulttuuri olivat Ullalle tärkeitä. Lapsilleen Ulla luki ääneen paljon, ja istutti meihin rakkauden kirjoihin ja kirjallisuuteen. Kotona ja ystävien kesken myös laulettiin. Kävimme paljon konserteissa ja teatterissakin. Kotona hyllyt täyttyivät kaikenlaisesta kaunokirjallisuudesta, ja Ulla luki paljon myös tieteellistä kirjallisuutta.

Televisio oli usein päällä, mutta runsasta oli myös radion kuuntelu. Siitä kertovat myös Ullan kasettinauhurilla taltioimat yöradiot, musiikkiohjelmat ja kuunnelmat. Kasetteja jäi jälkeen kymmenittäin.

Saan olla äidilleni kiitollinen siitä, että hän vei minua sekä klassisen musiikin että jazzkonsertteihin ja festivaaleille, kuten Porin Jazziin. Myöhemmin Ulla kävi useana kesänä yksin esimerkiksi Kuhmon kamarimusiikkifestivaaleilla.

Ullalle tärkeä harrastus oli myös arkeologia ja muinaishistorian tutkimus. Hän osallistui harrastajayhdistyksissä mm. Jokiniemen ja Pitäjänmäen kaivauksiin 1990- ja 2000-luvuilla. Lähes vuosittain sain myös postikortteja arkeologian harrastajien matkoilta.

Yhteisöllisyys oli Ullalle keskeinen arvo, jota hän toteutti käytännössä monin tavoin. Ystäväperheet olivat tärkeitä, ja Ulla osallistui niin omien kuin ystäviensä lastenlasten arkeen ja juhlaan. Hänelle kaikki läheiset ihmiset olivat yhtä suurta perhettä. Niin myös omat lapseni saivat tuntea Ulla-mummin lämpimänä ihmisenä.

Elämänsä viimeiset kymmenen vuotta Ulla asui lapsuutensa maisemissa Harjussa Vaasankadulla, mistä hänen isovanhempansa olivat hankkineet yksiön jo 1950-luvulla. Siellä hän myös kuoli, keuhkoihin levinneeseen syöpään, syyskuun lopussa vuonna 2016, 68 vuoden iässä.

Lauri Seutu

Muistoja Ullasta – ystävästä ja järjestötoverista

Ulla toimi aktiivisesti HTY:n Naisosastossa, Kallio-Vallilan eläkeläisissä ja Päiväkummun kannatusyhdistyksessä. Hän oli näiden yhdistysten johtokunnissa useita vuosia. Hänet näki Kansan Arkiston illoissa ja Työväenliikkeen kirjaston tapahtumissa. Hän oli eläkeläisten lauluryhmän kantava voima. Ulla osasi valtavan määrän lauluja työväenlauluista iskelmiin.

Ulla oli hienolla tapaa sosiaalinen. Hän veti mukaan toimintaan ja toisaalta vaikutti siihen, että toiminnassa pysyttiin mukana. Ullan ajatusmaailma ja mielipiteet kuuluivat hänen puheenvuoroissaan. Hän oli avarakatseinen, solidaarinen, pienen ihmisen puolella, rauhan puolestapuhuja.

Ullan lahjakkuus ja lukeneisuus ilmenivät myös siten, että hän kykeni ilmaisemaan ajatuksiaan kirjallisesti. Ajatukset saivat nopeasti runon tai sketsin muodon. Kun muutama vuosi sitten vietettiin HTY:n naisosaston 115-vuotisjuhlia, keksimme että voisimme esiintyä räppimummoina. Istuimme pari iltaa, ja sitä mukaa kun osastomme pitkästä historiasta poimimme tapahtumia, Ulla muutti ne hetkessä räpin muotoon.

Ulla oli ystävä, jonka kanssa voi luottamuksellisesti puhua asioista ja parantaa maailmaa. Tyypillistä Ullaa oli nähdä ihmisessä ne hyvät puolet. Ulla oli valoisa ja hauska. Vaikka hän oli välistä kovin sairas, hän ei sitä valittanut. Hän oli myötäelävä ja herkkä huomaamaan toisen ihmisen huolet. Ulla puhuikin enemmän me-muodossa kuin minä-muodossa.

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että heidän lähellään on helppo olla. He ovat lipunkantajia. Hyviä ihmisiä. Eivät vain teoreettiset mallit, paperille laaditut julistukset tai palopuheet vakuuta. Siihen tarvitaan ihmisiä, jotka omalla olemuksellaan ja toimillaan luovat uskoa siihen, että muutos on mahdollinen. Ulla oli sellainen ihminen.

Pirkko Kaskikorpi