Perussuomalaiset on nostamassa tuulivoimaloiden vastaisen taistelun kuntavaalien kärkiteemakseen. Tätä perustellaan tuulivoimaloiden aiheuttamilla terveyshaitoilla, joita todisteltiin toimitsija Matti Putkosen järjestämässä tiedotustilaisuudessa toista tuntia torstaina.
Kansanedustaja Leena Meri haastoi tilaisuudessa kaikki puolueet päättämän kaikkien kuntien valtuustoissa, että tuulivoimaluvat ja rakentamispäätökset pannaan jäihin kunnes puolueeton tutkimus on valmistunut tuulivoimaloiden aiheuttamista infraäänistä.
Meren mukaan asiasta ei ole vielä keskusteltu muiden hallituspuolueiden kanssa.
Nykyisiin tutkimukseen perussuomalaiset ei luota. Tiedotustilaisuudessa puhuneen tuulivoimapakolainen Ilpo Forsmanin mukaan ne on toteutettu väärillä mittalaitteilla.
Sydäninfarkteja, epilepsiaa…
Putkonen pohjusti tiedotustilaisuutta tiedotteella, jonka mukaan tuulivoimaloiden infraäänen altistumisalueilla on jo nyt oireiltu vakavasti ja kymmeniä perheitä on joutunut jättämään kotinsa sairastumisen takia. Forsman on yksi heistä.
Putkosen mukaan vakavalla altistumisalueella elää tällä hetkellä 650 000 henkeä.
Valtaosa altistumisalueen ihmisistä saa oireita puolen vuoden kuluessa voimaloiden käynnistymisestä ja oireilu jatkuu voimakkaana vielä yli kymmenen kilometrin päähän. Oireilla Putkonen tarkoittaa sydäninfarkteja, verenpaineen vaihtelua tuulivoimatuotannon mukaan, oppimisvaikeuksia, kehityshäiriöitä, epilepsiaa ja muita keskushermostollisten sairauksien pahenemista.
”Pelottelua, absurdeja väitteitä”
Suomen Tuulivoimayhdistys kommentoi Putkosen tiedotustilaisuutta jo ennalta keskiviikkona. Sen mukaan Putkosen väitteet ovat pelottelua ja absurdeja. Niillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa.
Yhdistyksen mukaan tuulivoimaloiden äänen vaikutusta lähiympäristöön on tutkittu laajasti jo pitkään ja uusia tutkimuksia tehdään. Tuulivoimalat tuottavat infraääntä siinä missä myös tuuli, ukkonen, maanjäristykset ja tieliikenne, mutta sen äänenpainetaso jää tutkimusten mukaan selkeästi ihmisen kuulokynnyksen alle. Tähän asti tehtyjen tutkimusten mukaan infraäänellä voi olla terveysvaikutuksia vasta silloin, kun ääni muuttuu kuultavaksi.
– Tiedeyhteisö ei ole tähän päivään mennessä löytänyt mitään yhteyttä infraäänen ja oirehtimisen välillä. Sen sijaan internetistä löytyy helposti epätieteellistä materiaalia, joka ei ole luotettavaa. Putkonen jakaa nyt tätä tietoa lähdekritiikittömästi totuutena, kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.
Yhdistyksen mukaan perusteettoman pelottelun aiheuttama huoli ja stressi voivat aiheuttaa terveyshaittoja. Oireet ovat tuolloin aitoja mutta syntymekanismi juontuu koettuun huoleen terveydestä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tutkinut tuulivoiman infraäänen terveysvaikutuksiksi esitettyjen oireiden yleisyyttä yhdeksällä paikkakunnalla. Tulosten mukaan harva koki tuulivoimaloiden äänestä aiheutuvan häiriötä sisätiloissa tai nukkuessa.