Takomon nykyteatteriteoksista, Ryhmäteatterin Eduskunta-esityksistä ja palkitusta runonlausunnasta tunnettu Noora Dadu uppoutui Israelin ja Palestiinan konfliktin historiaan ja maiden nykyisyyteen Minun Palestiinani -esitystä tehdessään. Hän haluaa puhua tilanteesta jollain muulla kuin mustavalkoisella hyvä–paha-akselilla.
– Halusin lävistää konfliktin yhden ihmisen, itseni kautta ja tehdä sen katsojalle hahmotettavaksi, ihmisen kokoiseksi. Aihe piinasi minua, erityisesti kontekstin puute uutisoinnissa ja stereotypiat.
Ihmeen hyvin Dadu on koonnut vuosikymmenten tulehtuneen, suurvaltapolitiikan varjostaman, miljoonien maanpaon aiheuttaneen konfliktin esitykseen.
Olisi parempi jos ihmiset rakentaisivat identiteettinsä jollekin muulle kuin kansallisuudelle.
Hän on koonnut useita, rakentavia esityksiä tilanteen rauhoittamiseksi Palestiinassa. Tavallaan hän jopa uskoo niiden voivan toteutua.
– Konfliktin voi ratkaista varmasti monella tapaa, jos rasismista ja pelosta luovutaan. Pari vuotta sitten kirjoittamassani listassa ensimmäinen ehdotus on se, että USA lopettaa miehityksen rahoittamisen. Olennaista on, että ihmiset tajuaisivat, että tilanne on saatu aikaan teoilla, joten se voidaan myös korjata teoilla. Ei se ole sen kummempaa.
Suomalaisuus on murroksessa
Kuusankoskella kasvanut Dadu päivittää esityksellään ja elämässään myös suomalaisuutta suhteessa Palestiinan ja Israelin konfliktiin.
– Suomalaisuus on murroksessa monella tapaa siksi, että koko maailma ja väestörakenne muuttuu. Itse kasvoin Suomessa, jossa ulkomaalaisia oli hyvin vähän. Kuusankoskella palestiinalainen isäni oli melkein ainoa muualta muuttanut, jonka tunsin.
– Nykyään tilanne on toinen. On surullista että ihmiset aina hakevat vahvistusta sille mikä on jo tuttua. Tavallaan ymmärrän ihan hyvin sen, miten helppo on turvautua rasismiin ja idiotismiin kun vaihtoehtona on muuttuminen.
– Muualta tulevat eivät ainoastaan vaadi meitä hyväksymään heitä tänne, todellinen vaatimus on samuuden tunnistaminen ja oman suomalaisuuden määritelmän muuttaminen.
Ihmisten identiteeteistä, minuudesta puhuminen ei ole mikään pikku juttu.
– Vasitenkin, kun meidän kansallinen tarinamme on niin vahva, ehkä turhankin vahva. Minäkin leikin lapsena talvisotaa ja rakastin ukin ja mummin sotajuttuja. Olisi parempi jos ihmiset rakentaisivat identiteettinsä jollekin muulle kuin kansallisuudelle.
– Kulttuurit ja niiden väliset erot ovat sinällään hauskoja, mutta ihmisyys ja tasa-arvo ovat suurempia asioita samoin kuin kärsimyksen, erityisesti lasten kärsimyksen vähentäminen. Ehkä olisi parempi jos rakentaisimme minuuttamme enemmän suhteessa vaikkapa maapallon kantokykyyn. Tai rakkauteen ja kuolemaan.
Suomi on osallinen Palestiinan kohtaloon
Suomalaiset eivät Dadun mielestä voi sanoutua irti Palestiinan kohtaloista ja poliittisesta tilanteesta.
– Eivät varsinkaan silloin, kun ovat siihen suoraan osallisia. Suomi käy mittavaa asekauppaa Israelin kanssa – ostaa Gazan siviileihin tositoimissa testattuja aseita.
– Populismi on ollut nousussa kaikkialla. Myös fundamentalismi on populismia. Optimistina kuitenkin ajattelen, että tulee käänne. Nyt eletään kieltäymyksen aikaa.
– Helpot valheet purevat, koska virheiden korjaaminen, hoitaminen ja rakentaminen tuntuvat niin työläältä ja ylivoimaiselta. Seuraavaksi opitaan virheistä ja yritetään korjata jotain, ja ehkä uskalletaan itse vähän muuttua. Ehkä siinä aallossa myös Israelin ja Palestiinan tilanteeseen puututaan.
– Kuten huomaat, en ole ainoastaan taiteilija, olen myös meedio, Dadu vitsailee.
Hän katsoo esityksessä ja elämässään tapahtumia palestiinalaisten näkökulmasta, on heidän puolellaan, mutta myös kritisoi palestiinalaisia.
– Tavallaan olen kyllä ”Palestiinan puolella”, mutta oikeasti ajattelen että palestiinalaisten oikeuksien toteutuminen on lopulta myös Israelin voitto. Suurin uhka Israelille on sen ylläpitämä miehitys ja kansallisen identiteetin raaistuminen rasistiseksi, pelokkaaksi ja sisäänpäin kääntyneeksi. Tässä mielessä olen ihan yhtä lailla ”Israelin puolella”.
Kritiikin pelko on vahingollista Palestiinalle
Palestiinan yhteiskunta on monestakin syystä pahasti hajallaan, ja tämä kaikki palvelee ennen kaikkea miehitystä, Dadu muistuttaa.
– Palestiinalle tekisi hyvää jos suhtautuminen omiin ongelmiin ja virheisiin olisi toisenlainen. Siellä on helppo saada collaboraattorin tai vakoilijan leima jos kritisoi yhteiskuntaa sisältä käsin, oli aiheena sitten homojen oikeudet, naisten ja miesten välinen tasa-arvo, uskonnollinen fundamentalismi, sananvapauden puute tai tabut.
– Kritiikin pelko on ongelma ja mielestäni myös traaginen väärinymmärrys. Vain itseään avoimesti kritisoiva yhteiskunta voi olla uskottava ja kehittyä. Uhrimentaliteetti ja virheiden paljastumisen pelko sulkee yhteiskunnan ja johtaa pahimmillaan hirmutekoihin. Tämä ei koske ainoastaan Palestiinaa, samoja ongelmia on myös Israelissa, vaikka siellä käydäänkin joissain asioissa avoimempaa keskustelua.
– Palestiinan omiin ongelmiin liittyvän keskustelun olen oppinut palestiinalaisilta taiteilijoilta ja ajattelijoilta. En ole keksinyt ainuttakaan näistä ajatuksista itse. Myös media voisi huomioida tarkemmin nämä äänet, eikä asettaa heitä ”länsimieliseen” kontekstiin. Palestiinan omat rohkeat palestiinalaiset kritisoijat tekevät työtään rakkaudesta maahansa, ei sitä vastaan.
Suuri ongelma Dadun mielestä on se, että media osallistuu miehityksen ylläpitämiseen leikkimällä objektiivista ja lietsomalla stereotypioita.
– Monesti uutisointi on yksinkertaisesti laiskaa ja asiantuntematonta. Jos ei tunne alueen historiaa, olisi ehkä parempi jos ei kirjoittaisi tai puhuisi aiheesta lainkaan. Ammattitaitoisiakin tekijöitä toki me-diasta löytyy, tarkempia ääniä konfliktin uutisoinnissa, mutta aivan liian vähän. Israelin hasbara-koneisto on valtava. On rajua, että kuvan oikaiseminen on niin pienen joukon harteilla.
Taide on aina myös poliittista
Suomalainen kulttuuripolitiikka herättää Noora Dadussa huolta ja surua.
– Taide tarvitsisi näkyvämpiä puolustajia suomalaisessa keskustelussa ja vallanpitäjien taholla.
Taide voi myös auttaa ja lohduttaa.
– Minulle taide on ollut suurin yksittäinen muutosvoima. Suurimmat tunne-elämykseni ja oivallukseni, heti rakastumisten jälkeen, olen kokenut taiteen äärellä.
– Minulle taide on aina myös poliittista. Jos löydän ja näen elämässä itsessään riittävästi elettävää, en kaipaa hysteeristä ostamista ja kuluttamista. Jos tunnistan ihmisten juuren, voin helpommin vastustaa rasismia itsessäni. Jos saan kiinni äärettömyydestä, en kaipaa mitään turhaa. Kaikki tämä on hyvin poliittista.
– Tärkeimmät taiteelliset kokemukseni liittyvät kysymyksiin kuolemasta, oman rajallisuuden tai rajattomuuden hyväksymiseen. Palaan aina sinne.