Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen arvosteli eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä hallituksen työllisyyspolitiikkaa ristiriitaiseksi. Se vaikeuttaa monin tavoin naisten työllistymistä, vaikka hallituksen tärkein tavoite on työllisyysasteen nostaminen.
– Päivähoidon laatua on heikennetty rajoittamalla subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen ja suurentamalla ryhmäkokoja. Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja on korotettu roimasti. Kaikki nämä vaikeuttavat naisten työllistymistä, hän sanoi.
Pekonen vaati naisten työmarkkina-aseman parantamista työn ja perheen yhteensovittamista helpottamalla.
Hän myös esitti kolme konkreettista keinoa työllisyysasteen nostamiseksi.
– Ensinnäkin Suomeen tulisi luoda Ruotsin mallin mukainen järjestelmä, jossa taataan 15 tuntia viikossa maksutonta varhaiskasvatusta kaikille 3–5-vuotiaille lapsille.
– Toiseksi nykyinen vanhempainvapaamalli on uudistettava 6+6+6-malliin, jossa vanhempainvapaa pitenee 18 kuukauteen ja jaetaan kolmen kuuden kuukauden jaksoon, joista yksi kummallekin vanhemmalle, ja yksi jaettavaksi halutulla tavalla. Yksinhuoltaja saisi pitää koko 18 kuukauden vapaan.
– Kolmanneksi vanhempien mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön tulisi lisätä. Ruotsissa iso osa vanhemmista tekee osa-aikatyötä sen takia, että vanhempainpäivärahoja voi käyttää, kunnes lapsi täyttää kahdeksan vuotta. Lisäksi useimmille työntekijöille työnantaja maksaa vanhempainpäivärahan ja palkan välisen eron. Näin erityisesti äideillä on mahdollisuus pysyä kiinni työelämässä lasten ollessa pieniä.
Pekosen mukaan työelämän ja perheiden muuttuessa tulee kehittää laadukasta ja kohtuuhintaista päivähoitoa ryhmäkokojen kasvattamisen ja hintojen korotusten sijaan.
– Suomi on laittanut tasa-arvoasioissa peruutusvaihteen päälle, hän sanoi.
Eduskuntaryhmän kesäkokouksesta lisää Kansan Uutisissa myöhemmin tiistaina.