Koulu ei opeta
epäilemään
Oikean tiedon löytäminen edellyttää taitoa epäillä. Miten tätä voitaisiin opettaa? Miten saadaan lapset ja nuoret itse hakemaan oikeaa tietoa ja selviytymään ja järkeilemään itse?
Taito epäillä on erittäin olennainen kysymys.
Perinteinen koulu ei opeta mitenkään epäilemään. Kouluopetus perustuu ”laadukkaan ja oikean” tiedon jakamiseen.
Pitäisi lähteä siitä, että kaikki tieto on vain enemmän tai vähemmän perusteltuja uskomuksia.
Eräässä Tampereen lukiossa äidinkielen opettajat eivät kieltäneet käyttämästä Wikipediaa, vaan panivat oppilaat kirjoittamaan sinne artikkeleita. Käymällä läpi tuon argumentoivan kirjoittamisen prosessin monelle selvisi jotain olennaista tiedon tuotannon ja julkaisemisen prosesseista.
Epävarman tiedon välttely ei opeta mitään. Sen sijaan erilaisissa tiedon ”sfääreissä” toimiminen opettaa sekä epäilemään että hyödyntämään monenlaista informaatiota.
Kun koulussa aletaan korostaa tiedon jakamisen ohessa oppilaan omatoimisen tiedon rakentelun ohjausta, ollaan hyvällä tiellä informaatio- ja medialukutaitojen oppimisessa.
Usein korostetaan tarvetta oppia tiedonhakua. Itse korostaisin prosessin loppupäätä eli pitäisi oppia informaation tehokasta hyödyntämistä arkielämässä, koulussa ja työtehtävissä.
Mitä paremmin ymmärrämme, mihin tiedon tarpeeseen tarvitsemme informaatiota sitä paremmin osaamme hakea ja arvioida informaatiota internetissäkin.
Tieto ja ”tieto”
Tieto voidaan tulkita ”päänsisäiseksi” ilmiöksi. Filosofiassa tieto määritellään hyvin perustelluksi uskomukseksi. Asiantuntijalla on tietoa omalta erikoisalaltaan, sillä hänen uskomuksensa ovat yleensä hyvin perusteltuja.
”Tietoa” taas on henkilöllä, jolla ei ole syvällistä asiantuntemusta. Hänellä voi olla kuitenkin pinnallista tietoa ja hyvät vakuuttelun taidot. Näitä ”asiantuntijoita” on maallikon vaikea erottaa asiantuntijoista ja kyseenalaistaa heidän esittämiään näkemyksiä.
Näiden asioiden parissa on viime vuodet askaroinut Tampereen yliopiston tiedonhaun professori Eero Sormunen. Hän on tällä hetkellä tutkimusvapaalla Suomen kulttuurirahaston ja Tampereen yliopiston rahoituksen turvin.
Aiheen perusteellista pohdintaa löytyy Sormusen yhdessä Eero Ropon ja Jannica Heinströmin kanssa toimittamasta Identiteetistä informaatiolukutaitoon -kirjasta, jonka Tampereen yliopisto valitsi toukokuun lopulla viime vuoden parhaaksi julkaisukseen.
Sormunen kutsuu tietoa selvyyden vuoksi informaatioksi, joka on jakeluun pistettyä tietoa tai ”tietoa”.
– Esimerkiksi lehtiuutiset ovat informaatiota, jonka perustana on toimittajan tieto eli perusteltu uskomus siitä, mitä on tapahtunut.
Kapakan pöydästä maailmalle
Sormunen toteaa, että internetissä julkaistaan suurelta osin samanlaista informaatiota kuin perinteisilläkin foorumeilla.
– Informaation jakeleminen on vain helpompaa ja moni aiemmin pienessä piirissä jaettu informaatio leviää teksteinä ja kuvina sosiaalisessa mediassa.
– Ennen kapakan pöydässä jaetut uskomukset leviävät nyt maailmanlaajuisesti. Vastaanottajalle jää paljon vastuuta siitä, ettei ”tietoa” pidetä totena tai jaella eteenpäin. Tilanne mutkistuu, kun ”tieto” leviää moniin kanaviin ja alkulähde hämärtyy.
– Kaikkeen informaatioon liittyy luotettavuusongelmia, olipa kyse tutkimusraportista, oppikirjasta tai lehtijutusta.
– Vielä enemmän luotettavuusongelmia liittyy nettijulkaisuihin ja nettifoorumien viesteihin. Tiedon vanheneminen on yksi luonnollinen luotettavuusongelma.
Lukutaidon uudet ulottuvuudet
Puhutaan ”median lukutaidosta”. Mitä se tarkoittaa kansan kielelle käännettynä?
– Tutkijat puhuvat sekä media- että informaatiolukutaidosta. Peruskoulutuksen uudessa opetussuunnitelmassa, jota aletaan soveltaa tänä vuonna, puhutaan monilukutaidosta.
– Internet-aikakaudella lukutaito on laajentunut kattamaan myös tiedonhakemisen, lähteiden kriittisen arvioinnin sekä kriittisen ja vastuullisen käytön.
– Monilukutaitojen ottaminen uutena asiana valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan kertoo, että asia on nyt korkealla koulutuspoliittisessa tavoitteenasettelussa.
Totuutta hämärretään
Ennen sanottiin, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, vaikka kuviakin pystyttiin manipuloimaan – ja myös manipulointiin. Nyt verkossa on miltei ääretön määrä sellaisia kuvia ja videoita tekstien lisäksi, joiden totuudellisuusarvo on kyseenalainen. Miten tähän haasteeseen vastataan, kun totuus hämärtyy ja sitä hämärretään?
– On pelättävissä, että tietoinen vääristeltyjen tekstien ja kuvien jakelu lisääntyy. Tällaiset ilmiöt saavat lisää kasvupohjaa, jos yleissivistävässä koulutuksessa ei pystytä varmistamaan lasten ja nuorten media- ja informaatiolukutaitojen kehittymistä.
– Valitettavasti useat tutkimukset osoittavat, että koulu ei ole vielä saanut näiden taitojen opetusta hallintaan.
– Uusien lukutaitojen oppimistulokset jäävät vaatimattomiksi, sillä harvat opettajat osaavat ohjata oppilaiden itsenäistä työskentelyä tiedon hakemisessa, lähteiden arvioinnissa ja argumentoivassa kirjoittamisessa.
– Harva oppilas oppii monilukutaitoja, jos esimerkiksi esseen teon eri vaiheita ei tueta harjoitteilla, arvioinnilla ja palautteella.
Opettajatkin koulunpenkille
Pysyykö koulu mukana kovassa kehitysvauhdissa?
– Suomen kouluissa on maailman parhaat opettajat, mutta informaatio- ja mediaympäristön muutos vaatii opettajat uudestaan ”koulunpenkille”, jotta uudet ammatilliset käytännöt vahvistuvat.
– Julkisuudessa on paljon puhuttu opettajien tietoteknisistä taidoista. Vaikka puutteita on, se ei ole suurin ongelma. Lopulta tietokoneet ovat ”vain” välineen asemassa.
– Ongelmana on enemmän, miten tietotekniikka saadaan tukemaan oppimista. Toistaiseksi on saatu vähän näyttöä oppimisen tehostumisesta tietokoneita enemmän käyttäen.
– Toinen tärkeä asia on, että oppilaat oppivat hyödyntämään tietotekniikkaa työelämän ja oman elämänsä tarpeisiin.
– Informaatio on oppimisessa raaka-ainetta, jota työstämällä syntyy tietoa. Tietokoneet ovat tässä väline ja internet resurssi, jota voidaan hyödyntää.
– Perinteinen koulu on perustunut opettajan jakamaan tietoon ja oppikirjoiksi koottuun ”luotettavan” informaation omaksumiseen opettajan johdolla. Kun koulun käytännöt rakentuvat näin suojatun ympäristön varaan, ei ole ihme, että harva opettaja osaa ohjata oppilaita internetin ”tieto”-hetteikössä.
– Koulu kehittyy, kun panostetaan opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen sekä tuetaan ammatillista kehittämistyötä. Koulutukseen kohdistuvat leikkaukset syövät mahdollisuuksia edetä tässä asiassa.
Osa putoaa kärryiltä
Kaikki oppilaat eivät todennäköisesti pysy mukana kehityksen kovassa vauhdissa. Miten pystytään toimimaan niin, ettei eriarvoistuminen ja jopa syrjäytyminen lisäänny?
– Peruslahjakkaat lapset, jotka saavat kotoa tukea opintielle, pärjäävät aina.
– Suuremmassa vaarassa ovat eri syistä heikoista lähtökohdista ponnistavat koululaiset. Kuilu työelämässä odotettujen valmiuksien ja koulussa opitun välillä kasvaa, jos oppilaiden ohjaus itsenäisessä tiedonhankinnassa ja työskentelyssä on heikkoa.
– Nykytilanteessa korostuu oppilaan itsenäisten oppimisvalmiuksien ja identiteetin kehitys.
Koulu ei opeta
epäilemään
Oikean tiedon löytäminen edellyttää taitoa epäillä. Miten tätä voitaisiin opettaa? Miten saadaan lapset ja nuoret itse hakemaan oikeaa tietoa ja selviytymään ja järkeilemään itse?
Taito epäillä on erittäin olennainen kysymys.
Perinteinen koulu ei opeta mitenkään epäilemään. Kouluopetus perustuu ”laadukkaan ja oikean” tiedon jakamiseen.
Pitäisi lähteä siitä, että kaikki tieto on vain enemmän tai vähemmän perusteltuja uskomuksia.
Eräässä Tampereen lukiossa äidinkielen opettajat eivät kieltäneet käyttämästä Wikipediaa, vaan panivat oppilaat kirjoittamaan sinne artikkeleita. Käymällä läpi tuon argumentoivan kirjoittamisen prosessin monelle selvisi jotain olennaista tiedon tuotannon ja julkaisemisen prosesseista.
Epävarman tiedon välttely ei opeta mitään. Sen sijaan erilaisissa tiedon ”sfääreissä” toimiminen opettaa sekä epäilemään että hyödyntämään monenlaista informaatiota.
Kun koulussa aletaan korostaa tiedon jakamisen ohessa oppilaan omatoimisen tiedon rakentelun ohjausta, ollaan hyvällä tiellä informaatio- ja medialukutaitojen oppimisessa.
Usein korostetaan tarvetta oppia tiedonhakua. Itse korostaisin prosessin loppupäätä eli pitäisi oppia informaation tehokasta hyödyntämistä arkielämässä, koulussa ja työtehtävissä.
Mitä paremmin ymmärrämme, mihin tiedon tarpeeseen tarvitsemme informaatiota sitä paremmin osaamme hakea ja arvioida informaatiota internetissäkin.
Tieto ja ”tieto”
Tieto voidaan tulkita ”päänsisäiseksi” ilmiöksi. Filosofiassa tieto määritellään hyvin perustelluksi uskomukseksi. Asiantuntijalla on tietoa omalta erikoisalaltaan, sillä hänen uskomuksensa ovat yleensä hyvin perusteltuja.
”Tietoa” taas on henkilöllä, jolla ei ole syvällistä asiantuntemusta. Hänellä voi olla kuitenkin pinnallista tietoa ja hyvät vakuuttelun taidot. Näitä ”asiantuntijoita” on maallikon vaikea erottaa asiantuntijoista ja kyseenalaistaa heidän esittämiään näkemyksiä.