Itävaltalaisen Michael Haneken Ranskassa ohjaama Oscar-palkittu Rakkaus (Amour, 2012) sijoittuu isoon kerrostalohuoneistoon. Pääosien kahdeksankymppisenä opettajapariskuntana nähdään Emmanuelle Riva ja Jean-Louis Trintignant, tytärtä esittää Isabelle Huppert.
Rakkaus on huomionarvoinen elokuva sekä pelkistetyn ilmaisunsa että aiheensa puolesta. Elokuva käsittelee pitkän parisuhteen viimeistä kierrosta, johon vakava sairastuminen tuo raskaan taakan ennen muuta puolisolle: miten selvitä jokapäiväisen elämän haasteista, kun omatkin voimat ovat ehtymässä?
Ranskalaisfilmin pariskunta ei ole heikoimmassa asemassa, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Kirjoittaja-ohjaaja jättää tilaa eräänlaisille tyhjille luvuille, jotka katsoja voi halutessaan täyttää.
Haneke luo koruttomin keinoin tunnevoimaista draamaa: pelissä ovat inhimillisen olemassaolon keskeiset pilarit ja ratkaisevat hetket. Tunneilmaston taiten luotu tukahduttavuus on kuin vastauksen etsimistä raastavaan kysymykseen: pannako sille tyyny pään alle vai kasvojen päälle?
Rakkaudessa muotoseikat ovat tiukasti yhtä aiheen kanssa. Se on puhdaspiirteinen kamarifilmi, jossa nuotit ovat kohdallaan, mutta jotain tuntuu puuttuvan.
Kuinka tahansa, ollaan sivistyneistöporvariston hillityn kurinalaisessa maailmassa, jota klassinen pianomusiikki voimallisesti sävyttää ja osuvasti symboloi. Rakkaudessa on aineksia sonaatiksi siitä, miten syvään murheeseen voikaan laskea ilta-aurinko.
Rakkaus. Teema ke klo 21.45. Areena 14 pv.