Kirjailija Olavi Paavolainen (1903–1964) oli mestari 1930-luvun ”suuren levottomuuden” tulkkina. Hän toi suomalaisille verevällä tyylillään tuulahduksia maailman melskeistä. Saksan-matkalta syntyi teos Kolmannen valtakunnan vieraana (1936), Etelä-Amerikan matkalta Lähtö ja loitsu. Kirja suuresta levottomuudesta (1937).
Kolmannen merkittävän matkansa Paavolainen teki Neuvostoliittoon touko-elokuussa 1939. Tältäkin matkalta piti syntyä kirja, mutta toinen maailmansota sotki suunnitelmat. Paavolainen julkaisi sotien jälkeen kuitenkin yksittäisiä kirjoituksia matkan annista.
Ville Laamasen väitöskirja Suuri levottomuus – Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939 toi vuonna 2014 julkisuuteen Venäjän valtionarkistosta löytyneet Paavolaisen isäntien muistiinpanot – ulkomaisista vieraista tehtiin tuolloisessa Neuvostoliitossa tarkkoja raportteja.
Symbolisestikin erityisen merkittävinä Paavolainen esittelee kanavahankkeet.
Väitöskirjan ilmestymisen jälkeen kuva tarkentui yhä, kun professori Pekka Paavolainen löysi isänsä jäämistöstä aiemmin tuntemattomia matkaan perustuvia tekstejä, joiden oli luultavasti tarkoitus sisältyä suunniteltuun kirjaan.
Modernisaation ylistystä
Kaikesta tästä syntyi Ville Laamasen ja professori H. K. Riikosen kokoama ja toimittama teos Volga virtaa nyt Moskovaan – Kirjoituksia Neuvostoliitosta. Aiemmin julkaisemattomia ovat Paavolaisen kirjoitukset Rostovin alueesta, Gruusiasta, Pohjoisesta Kaukasiasta, Kiovasta ja Sotšista sekä pohdinnat antiikista ja kreikkalaisuudesta sekä kuvaamataiteista. Esseet Leningradista, Volgasta ja Neuvostoliiton tanssitaiteesta on julkaistu aiemmin usean kirjoittajan artikkelikokoelmassa Naapurimme Neuvostoliitto (1946).
Paavolaisen kerronta iskee voimalla nykypäivänkin lukijaan. Kirjoituksista välittyy vaikuttuneisuus niin jylhästä luonnosta, historiasta kuin Neuvostoliiton aikaisen modernisaation saavutuksista. Nämä yhdistyvät etenkin Volga-kuvauksessa:
”Öisin heittävät Gorkin, Kazanin, Saratovin, Stalingradin uudet voimalaitokset valokimppujaan pimeydessä huokaavan majesteetillisen virran aaltojen raskaan kohinan ylle ja karkottavat menneisyyden haamut.”
Symbolisestikin erityisen merkittävinä Paavolainen esittelee kanavahankkeet. Moskova–Volga-kanava oli jo valmistunut, mistä juontui lentävä lause ”Volga virtaa nyt Moskovaan!”. Rakenteilla olleen Volga–Don-kanavan myötä toteutuisi suunnitelma tehdä Moskovasta ”viiden meren satama”.
Paavolainen on innostunut niinkin käytännöllisistä asioista kuin lämmitykseen käytettävien olkibrikettien valmistuksesta ratkaisuna polttoainepulmiin.
Paavolainen vaikenee vainoista
Matkansa jälkeen Suomessa pitämässään esitelmässä Paavolainen mainitsi Neuvostoliittoa uhkaaviksi vaaroiksi ”hysteerisen älyllisyyden” ja teoretisoinnin sekä byrokratian. Sotien jälkeisissä kirjoituksissaan hän ei kuitenkaan näitä asioita käsittele. Neuvostovenäläistä balettia hän tosin kritisoi tähtikulttuurin, persoonallisen lumous- ja viehätysvoiman, kieltämisestä.
Kuten Laamanen esipuheessaan huomauttaa, Paavolainen ei missään kirjoituksessaan mainitse Stalinin vainoja, vaikka niiden uhriksi joutui esimerkiksi hänen aiemmin Helsingissä tapaamansa kirjailija Boris Pilnjak.
Tanssitaide-esseessä kiitosta saa ”Neuvostoliiton nykyinen kansallisia erityispiirteitä korostava kulttuuripolitiikka”. Se, mitä nyt tiedetään monien vähemmistökansojen kohtaloista Stalinin aikana, saa tämän kuulostamaan hivenen irvokkaalta.
Vaikka moniin Paavolaisen kertomiin asioihin voi suhtautua kriittisesti, kirja tarjoaa joka tapauksessa erinomaista autenttista kuvausta tuon ajan Neuvostoliitosta. Se kurkottaa myös pitkälle varhaisempaan historiaan, aina Kaukasian muinaisuskontoihin saakka. Nyky-Venäjälle suuntaava matkaajakin voi saada teoksesta uutta perspektiiviä havainnointiinsa.
Olavi Paavolainen: Volga virtaa nyt Moskovaan – Kirjoituksia Neuvostoliitosta. Toimittaneet Ville Laamanen ja Hannu Riikonen. Teos 2016. 280 sivua.