Porvarihallituksen valmisteleman sote-uudistuksen mahdollinen palvelujen yhtiöittämisvelvollisuus on herättänyt keskustelua julkisen terveydenhuollon markkinaistamisesta. Muun muassa yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo on käyttänyt mallista tietokirjailija Naomi Kleinilta lainattua termiä shokkidoktriini. Sillä viitataan julkisen rahan nopeaan äkkinäiseen siirtämiseen yksityisiin taskuihin.
Tiedot sote-uudistuksen yhtiöittämisvelvollisuudesta ja maakuntatasoisista soteyksiköistä tulivat monille yllätyksenä.
Tosiasiassa terveyden markkinaistamiseen liittyvää tutkimus- ja strategiatyötä on kuitenkin tehty Suomessa jo pitkään. Eri tutkimusyksiköiden valmistelemissa papereissa julkinen sektori halutaan tehokkuuden nimissä avata yksityisten palveluntarjoajien hyödynnettäväksi.
Vakavan sairauden kohdatessa harva haluaa ottaa vastuun omasta hoidostaan.
Esimerkiksi vuonna 2014 julkaistussa Työ- ja elinkeinoministeriön Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiassa linjataan, että ihmisten oma rooli ja vastuu terveydenhuollossa esimerkiksi hoitopaikan valinnassa ”tuo mitä todennäköisimmin suuria hyötyjä”. Heti perään sanotaan, että ”[v]oittaja-kansantalouksien pitää pohtia todennäköisesti hyvin epätraditionaalisia ratkaisuja, jotta ne voivat kehittää terveyden edistämiseen liittyviä markkinoita”.
Tämä terveysratkaisujen markkinaistamiseen liittyvä puhe on linjassa monien muiden terveysalan strategiajulkaisujen kanssa, joita Suomessa on tuottanut muun muassa Sitra.
Strategiasta käytäntöön
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on eduskunnan alainen itsenäinen rahasto, joka määrittelee tavoitteekseen vauhdittaa ”kestävään hyvinvointiin tähtäävää liiketoimintaa”. Rahaston vuosina 2005–2009 käynnissä ollut terveydenhuollon ohjelma määritteli yhdeksi painopisteekseen asiakkaiden voimaannuttamisen ”tarjoamalla työkaluja itsensä hoitamiseksi ja valinnanvapauden lisäämiseksi.”
Sitran vuonna 2010 julkaisema Uusi terveydenhoidon rahoitus- ja ohjausjärjestelmä –raportissa uuden terveydenhuollon mallin osia ovat ”asiakkaan vastuu omasta terveydestään”, ”asiakkaan vapaus valita omien palvelujensa tuottaja” sekä ”tuottajien välinen vapaa kilpailu annetuilla hinnoilla”.
Sitran raportin mallissa palveluntarjoajan rahoitus riippuisi tämän keräämistä asiakkaista ja näiden määritellyistä terveysriskeistä. Malli on palveluntarjoajan suhteen neutraali, ja logiikkana on, että kilpailu tuottaa kustannustehokkaampia palveluja.
Terveyspolitiikan tutkija Meri Koivusalo näkee yhteyden hallituksen sote-mallin ja Sitran raportin kaltaisen, aiemman strategiatyön välillä.
– Sitra ja ruotsalainen Timbro ovat pitäneet esillä ajatusta terveyden palvelumarkkinoista uutena kasvun lähteenä ja osallistuneet aktiivisesti myös palvelumarkkinoiden edistämiseen. Terveyspalvelujen markkinaistamiseen on julkisessa keskustelussa suhtauduttu kriittisesti valinnanvapauden kustannusten takia, mutta nyt hallitus vie asiaa eteenpäin.
Myös teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on osallistunut terveyden liiketoimintaa koskevaan strategiatyöhön. Se muun muassa rahoitti puolella miljoonalla eurolla keväällä 2014 alkanutta THL:n ja ajatushautomo Demos Helsingin kahden vuoden tutkimusprojektia ”hallintoalamaisesta aktiiviseksi valitsijaksi”.
Rahoitus on myönnetty Tekesin Elinkeinoelämän kanssa verkottuneet -tutkimuksen potista, jonka yksi rahoituskriteeri on, että ”tutkimustulosten hyödyntämisestä kiinnostuneet yritykset osallistuvat projektien rahoitukseen ja että projektin ohjausryhmään kuuluu yritysten edustajia”.
Kuka hyötyy kilpailusta?
Meri Koivusalo suhtautuu kriittisesti ajatukseen terveydenhuollosta ensisijaisena markkinoiden ja viennin kasvattamisen palvelijana.
– Ajatus siitä, että terveys voisi olla kuin mikä tahansa sektori, jolta haetaan kasvua voi helposti heittää lapsen pesuveden mukana. Jos yhä suurempi osa tutkimuksesta ja resurssien siirrosta tähtää ensisijaisesti markkinaehtoisuuteen ja innovaatioiden tuottamiseen, on vaarana että kansalaisten perusoikeudet, kriisivalmius, palveluiden tasavertainen saatavuus ja kestävän rahoituksen takaaminen unohtuvat. Terveydenhoidon palvelutuotannon kehittämisen lähtökohtana pitäisi olla aina kansalaisten etu, joka ei ole sama kuin vientimarkkinoiden etu.
Terveydenhuollon markkinaistamista koskevassa keskustelussa kehitys esitetään tyypillisesti koko kansakunnan etuna. Kilpailtujen markkinoiden katsotaan automaattisesti pienentävän terveydenhuollon kustannuksia.
Moni kysymys liittyen terveyden liiketoiminnallistamiseen on kuitenkin auki. Esimerkiksi Sitra on korostanut terveysdataan liittyvän liiketoiminnan valttina Suomessa kansalaisten halukkuutta luovuttaa omia tietojaan eteenpäin, mutta tietojen käytöstä on käyty vain vähän julkista keskustelua.
– Terveystietojen markkinoilla tulisi huomioida myös se, etteivät kansalaiset välttämättä halua, että terveystietoja käytetään lobbaukseen tai ensisijaisesti taloudellisen hyödyn tavoitteluun. Tietoa tarvitaan myös valvonnan ja sääntelyn tueksi. Julkisen vallan tulisi myös varmistaa, etteivät liikesalaisuudet ja liikesalaisuuksien suoja estä tiedonsaantia, Koivusalo painottaa.
Palvelut ihmisiä eikä markkinoita varten
Markkinaistamisen keskeinen kansalaisille tarjottu porkkana, valinnanvapaus, vaatii myös kriittistä tarkastelua, sillä sen mahdolliset lisäkustannukset järjestelmälle eivät ole selvillä. Strategiapaperien myyntipuhe valinnanvapaudesta voi Heikki Hiilamon mukaan olla hämäävää.
– Valinnanvapaus on kokoomukselle hyvä keppihevonen, koska ajatuksella on laaja kannatus. Vapaus valita palveluntarjoaja voi tuntua hyvältä, jos haluaa sairaslomaa influenssan takia, mutta esimerkiksi vakavan sairauden kohdatessa harva haluaa ottaa vastuun omasta hoidostaan. Olen itsekin kannattanut Tanskasta ja Norjasta lainattua pieniä toimijoita suosivaa omalääkäri-tyyppistä mallia, mutta en missään tapauksessa ajatusta massiivisista maakuntatason yksityisistä sosiaali- ja terveyskeskuksista, jotka ottavat ison osan markkinoista haltuun.
Kun terveydenhuoltojärjestelmää nyt myllerretään vauhdilla uusiksi, laaja keskustelu kansalaisten edusta jää helposti sivuun. Valinnanvapauden ja terveyserojen kasvun yhteys ei ole noussut laajaan keskusteluun, vaan hallitus näyttää luottavan työryhmävalmisteluun.
Koivusalo peräänkuuluttaa valinnanvapauskeskustelun siirtämistä markkinatoimijoista siihen, mitä ihmiset tarvitsevat ja haluavat.
– Iso-Britanniassa ja Ruotsissa kansalaiset eivät ole olleet innoissaan yritysten verojärjestelyistä tai voitontavoittelusta palveluntarjoajan lähtökohtana. Siksi olisi tärkeää voida valita esimerkiksi voittoa tuottamaton tai veronsa Suomeen maksava palveluntuottaja. Esimerkiksi terveysaseman läheisyys voi olla monelle keskeisempi tekijä kuin palveluntarjoaja. Lähtökohtana kaikissa uudistuksissa pitäisi olla, että palvelut tuotettaisiin ihmisiä eikä markkinoita varten, Koivusalo summaa.