Li Andersson
Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja. Valittiin tehtävään kaksi viikkoa sitten.
29-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Nousi varalle jo edellisissä eduskuntavaaleissa
Vuoden 2014 europarlamentti-vaaleissa sai yli 47 000 ääntä ja sijoittui myös silloin varasijalle.
Koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti ja opiskellut Turussa Åbo Akademissa kansainvälistä oikeutta sekä venäjän kieltä.
Turun kaupunginvaltuutettu.
Toimi Vasemmistonuorten puheenjohtajana 2011 – 2015. Tehnyt työuransa paljolti järjestöissä.
Vanhemmat kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja toimittaja Siv Skogman. Ei ole sukua vasemmistoliiton ensimmäiselle puheenjohtajalle Claes Anderssonille.
Työ on ollut keskiössä vasemmistoliitossa aina.
Niin se on Li Anderssoninkin johtamassa vasemmistoliitossa. Hän puhui ensimmäisessä linjapuheessaan puheenjohtajana lähestulkoon vain työstä.
– Minulle on tärkeää tuoda esille se viesti, että punavihreydessä on kyse politiikasta ja poliittisista tavoitteista ja ne voi nivoa suoraan työelämän kysymyksiin, hän sanoo.
Andersson kokee, että moni media arvioi hänet heti valinnan jälkeen punavihreäksi tytöksi, joka vie vihreiden ääniä.
– Halusin tuoda esille sen, missä kysymyksissä puolueen pitää profiloitua ja torjua niitä ennakkoluuloja, joita media nyt rakentaa taas kerran.
Uudenlainen työläinen
Andersson näkee tärkeäksi muuttaa sitä ahdasta kuvaa, joka vallitsee duunareista. Sitä haluaa vasemmistoväkikin, sillä duunarin käsitteestä puhuttiin paljon puoluekokouksessa Oulussa kaksi viikkoa sitten.
Andersson muistuttaakin, että duunarit eivät työskentele ainoastaan raskaassa teollisuudessa.
– Työväenluokkaan kuuluvat kaikki, jotka joutuvat myymään omaa työpanostaan tullakseen taloudellisesti toimeen. Lähihoitajat, free lancerit, pienyrittäjät, itsensätyöllistäjät.
Hän toteaa, että erityisesti perussuomalaiset ovat luoneet duunarikuvan, joka ei vastaa perinteistä työväenliikkeen kuvaa.
– Meidän tehtävä on rikkoa tuota mielikuvaa. Koen, että mikään muu puolue ei tee sitä, ellemme me tee sitä, hän sanoo.
– Kulttuuri ja sivistys ovat olleet työväenliikkeessä aina kovassa arvossa, eikä pidä paikkansa, että suomalaiset duunarit olisivat rasisteja.
Hän on huolissaan työelämän kehityksestä, jossa on entistä enemmän matalasti palkattuja ja toisaalta korkeasti palkattuja. Tästä kehityksestä kertovat tilastotkin.
– Se johtaa työelämän polarisoitumiseen. Meillä on joukko, jolla menee hyvin, on mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja saada kohtuullinen palkka. Sitten on kasvava joukko, joka tekee nollatuntisopimuksia tai vastentahtoista osa-aikatyötä, mutta joutuu nostamaan sen lisäksi sosiaalitukia.
Andersson painottaa sitä, että mikään työmarkkinoilla esiintyvä epäkohta ei ole liian marginaalinen, etteikö siihen pitäisi puuttua.
– Polarisaatiota on aina luotu juuri sillä, että jotain asiaa sovelletaan ensin pieneen ryhmään ja askel askeleelta sitten laajempaan. Niin kävi nollatuntisopimusten ja vuokratyön kanssa.
Tavoitteena työajan lyhentäminen
Duunarikäsitteen laajentamisen lisäksi Andersson pitää keskeisinä julkisen sektorin työhyvinvointiasioita.
– Kokeillaan työajan lyhentämistä, hän ehdottaa.
Vasemmistoliitto onkin esittänyt kuuden tunnin työpäivää. Sitä Andersson on saanut selittää. On puhuttu Neuvostoliitosta ja kysytty, että kasvaako raha puussa.
– Näen tämän radikaalina työhyvinvointiesityksenä.
Hän vetoaa pari viikkoa sitten julkistettuun selvitykseen perus- ja lähihoitajien työssäjaksamisesta. Selvityksen mukaan harva lähihoitaja uskoo jaksavansa alalla vielä kahden vuoden kuluttua. Anderssonin mielestä tämä tieto on järkyttävä.
– Julkisissa palveluja puolustavana puolueena meidän pitää kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten julkisen sektorin työntekijät jaksavat työssään. Muuten meillä kohta ei ole työvoimaa siellä.
Työhyvinvointi oli keskustelun keskiössä pari vuotta sitten, kun puhuttiin eläkeiän korottamisesta. Ymmärrettiin, että työssä pitää olla hyvä olla, jotta ihmiset jaksavat sitä pidempään. Enää siitä ei paljon puhuta.
– Sipilän hallitus alkoi puhua kustannuskilpailukyvystä ja kustannustasosta. Nyt puhumme Suomessa vain siitä, kuinka paljon työntekijä maksaa, Andersson sanoo.
Hän muistuttaa, että tätä retoriikkaa toistavat puolueet saavat tukea arvioilleen esimerkiksi oikeistolaiselta ajatuspaja Liberalta ja Elinkeinoelämän keskusliitolta, jotka pyrkivät siirtämään keskustelua siihen suuntaan, josta hyötyvät itse.
– Suomessa otetaan askelia ajassa taakse päin työelämäkysymyksissä, hän sanoo.
– Suomessa ei ole tehty vanhempainvapaajärjestelmälle mitään. Puhutaan samapalkkaisuudesta, mutta tehdään kilpailukykyratkaisua, jossa erityiskuritetaan julkista sektoria. Todella vanhanaikaista.
Andersson painottaa sitä, että on tärkeä saada siirrettyä keskustelun fokus ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen työssä, koska se liittyy suoraan työn tuottavuuteen.
Feminismiä työmarkkinapolitiikkaan
Vasemmistossa puhutaan myös feministisestä työmarkkinapolitiikasta. Muun muassa tuore varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo nosti sitä esiin puoluekokouksessa. Mitä se on?
– Se on tietoisuus siitä, miten päätökset vaikuttavat sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Nyt sitä tietoisuutta selvästikään ei ole tai sitä ei priorisoida päätöksenteossa.
Hänestä tästä hyviä esimerkkejä ovat juuri kilpailu-kykysopimuksen vaikutukset julkisen sektorin naisvaltaisille aloille ja hallituksen haluttomuus kehittää vanhempainvapaajärjestelmää.
– Näin on siitä huolimatta, että se vaikuttaisi varmasti positiivisesti työllisyyteen, hän arvioi ja nostaa kolmanneksi esimerkiksi varhaiskasvatuspalvelut.
– Pääministeri Juha Sipilä on linjannut hallituksen ykköstavoitteeksi nostaa Suomen työllisyysastetta, mutta samaan aikaan hallitus tekee varhaiskasvatuspolitiikkaa, joka on ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa. Ei löydy asiantuntijaa, joka ei sanoisi, että varhaiskasvatuksen laadun heikentäminen ja päivähoito-oikeuden rajaaminen on haitallista naisten työllisyydelle. Tiedämme, että hoidon laatu on keskeinen tekijä, kun perheissä päätetään, ollaanko lapsen kanssa kotona vai hakeudutaanko takaisin työelämään.
Feministinen työmarkkinapolitiikka koskee myös syrjintää työelämässä.
– Syrjinnän tehokkaampi tunnistaminen ja paremmat välineet puuttua siihen tukevat tätä tavoitetta, Andersson sanoo.
Vasemmistoliiton uusi johto on naisvaltainen. Tästä sitä on arvosteltukin. Samana viikonloppuna keskusta ja kokoomus valitsivat miesvaltaiset johdot. Andersson toivoo silti, että naisten asian ajaminen työmarkkinoilla ei jää vain vasemmiston harteille.
– Ja toivon, että vasemmistoliitossa miehetkin tekisivät feminististä työmarkkinapolitiikkaa. Olen kyllästynyt siihen, että Suomessa tasa-arvon edistäminen on aina naisten vastuulla. Esimerkiksi vanhempainvapaauudistuksesta ansiosidonnaisen vanhempainvapaan osuutta pidentävästä 6+6+6-mallista hyötyisivät juuri miehet, koska nyt järjestelmä käytännössä rajaa heiltä pois mahdollisuuden olla kotona, kun lapset ovat pieniä. Luulen, että jokainen vanhempi olisi mielellään pienen lapsen kanssa kotona, jos se olisi käytännössä ja taloudellisesti mahdollista.
Anderssonin mielestä olisi ihanteellista, jos puoluejohdon sukupuolijakauma olisi tasainen.
– Mutta harvoin valinnoissa ollaan täysin tasapainossa, vaikka siihen pitää pyrkiä. En kuitenkaan näe, että olisi enemmän syytä olla huolissaan, kun on paljon naisia kuin jos on paljon miehiä, hän sanoo.
Pitkittynyt ryhmähali
Andersson aistii entistä parempaa henkeä vasemmistoliitossa.
– Ei ole havaittavissa mitään suurta kiistaa siitä, mihin suuntaan puolueen pitäisi mennä. Ja puoluekokouksessakin pidettiin monta puheenvuoroa, joissa painotettiin sitä, että on olemassa monta eri tapaa olla vasemmistolainen.
Puoluekokouksessa tunnelma oli innokas ja iloinen. Kokenut puolueaktiivi kuvasikin kokousta pitkittyneeksi ryhmähaliksi. Anderssoninkin mielestä Ylen otsikko, jonka mukaan vasemmistoliitto kuplii tulevaisuuden-uskoa, oli osuva.
– Paavon tekemä uudistustyö on ollut hirveän tärkeää. Nuorisokannatus on kasvanut ja tekijäkenttä muuttunut hänen kaudellaan. On äärimmäisen tärkeää vasemmistoliiton jatkuvuuden ja elinkelpoisuuden kannalta, että se työ on tehty, Andersson sanoo edeltäjänsä Paavo Arhinmäen roolista.
– Seuraava vaihe on ehkä enemmän yhteensitomisen vaihe, sen painottaminen, että olemme valtakunnallinen yleispuolue, punavihreä 2010-luvun työväenpuolue.
– Se on puolue, joka haluaa muuttaa tulonjakoa oikeudenmukaisemmaksi, lisätä ihmisten välistä tasavertaisuutta ja ymmärtää myös, että duunareiden joukko 2010-luvulla on monenkirjavampi kuin mitä se on ollut ennen.
Kritiikkiä on tullut kuitenkin siitä, että puoluejohto on entistä eteläsuomalaisempi. Andersson muistuttaa kuitenkin, että puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen on oululainen ja puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Kati Tervo kemiläinen.
– Haluan vielä painottaa, että en itsekään ole Helsingistä, vaan Länsi-Suomesta ja maatalousvaltaisesta vaalipiiristä, turkulainen Andersson sanoo.
– Silti pidän tärkeänä, että puheenjohtajisto myös selvästi ilmaisee, että kiertää eri puolilla maata, jotta saadaan koko puoluekentän ääni kuuluviin puolueessa.
Oman kierroksensa Andersson aloittaa heti. Päivämäärät on lyöty lukkoon muiden maussa Kainuun vierailusta ja syyskuulle on valmisteilla Lapin kierros. Muutenkin hän aikoo käyttää kesän puoluekentän tapaamiseen.
– Toivon, että jos on tapahtumia, johon meidän väki haluaa minut, olisivat nopeasti yhteydessä, niin yritän saada mahtumaan kalenteriin, hän sanoo.
Elokuussa hän kuitenkin pitää jonkun viikon lomaa.
Li Andersson
Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja. Valittiin tehtävään kaksi viikkoa sitten.
29-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Nousi varalle jo edellisissä eduskuntavaaleissa
Vuoden 2014 europarlamentti-vaaleissa sai yli 47 000 ääntä ja sijoittui myös silloin varasijalle.
Koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti ja opiskellut Turussa Åbo Akademissa kansainvälistä oikeutta sekä venäjän kieltä.
Turun kaupunginvaltuutettu.
Toimi Vasemmistonuorten puheenjohtajana 2011 – 2015. Tehnyt työuransa paljolti järjestöissä.
Vanhemmat kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja toimittaja Siv Skogman. Ei ole sukua vasemmistoliiton ensimmäiselle puheenjohtajalle Claes Anderssonille.