Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Vasemmistonuoret onnittelee vasemmistoliiton jäsenäänestyksen voittanutta kansanedustaja Li Anderssonia. 29-vuotias Andersson on järjestön edellinen puheenjohtaja.

– Lin tuleva valinta puheenjohtajaksi osoittaa, että vasemmistoliitolla on halua ja kykyä jatkaa uudistumista. Odotamme hyvää yhteistyötä uuden puheenjohtajan kanssa, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

Hänen mukaansa neuvoa-antavan jäsenäänestyksen äänestysprosentti antaa puheenjohtajalle vahvan mandaatin ja osoittaa samalla, että puoluedemokratian vahvistamiselle on tilausta.

– Kuten Li linjasi äänestyksen jälkeen, jäsenäänestyksiä ja uusia osallistumisen keinoja tarvitaan myös puheenjohtajavalintojen välillä.

Vasemmistonuoret on allekirjoittanut ensi viikonlopun puoluekokoukselle tehdyt aloitteet, joissa vaaditaan lisää jäsenäänestyksiä sekä puolueen jäsenistä koostuvien työryhmien aseman vahvistamista. Kokouksessa käsitellään myös sääntömuutos, joka mahdollistaisi sähköisen äänestämisen nykyisen postiäänestyksen rinnalla.

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään Oulussa ensi viikonloppuna. Vasemmistonuoret tukee puolueen puheenjohtajaksi Anderssonia, varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Hanna Sarkkista ja puoluesihteeriksi tiedottaja-päätoimittaja Niko Peltokangasta.