Liekkien tuhoamien kauppojen julkisivut reunustavat katua, jonka jalkakäytävillä on murskaantuneita betonilohkareita ja murtuneita pylväitä. Vain tiet on raivattu, jotta konekivääreillä varustetut lava-autot pääsevät kulkemaan.
Sinjarin kaupunki Irakissa sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla Islamilaisen valtion (Isis) ”pääkaupunkien” Raqqan ja Mosulin välisen tien varrella. Se vallattiin lopulta takaisin Isisin hallusta 13. marraskuuta, Yhdysvaltain johtaman koalition ilmaiskujen tuella.
Puoli vuotta myöhemmin Sinjar on aavekaupunki, jossa liekkien tummentamien rakennusten katoilla liehuneet mustat liput on korvattu taisteluun osallistuneiden armeijoiden ja kurdijoukkojen värikkäillä lipuilla. Kaupungin entisen vilkkaimman läpikulkuväylän varrella kalju parturi pyöräyttää saksiaan ainoan asiakkaansa pään yläpuolella. Viereisessä talossa pikkupoika hoitaa perheen ruokakauppaa. Siellä ei käy enää ketään ostamassa vessapaperirullien vieressä seisovia viskipulloja.
Pelastuneet palaavat koteihinsa muuttuneina ihmisinä.Siepattujen kohtalosta liikkuu huhuja, mutta kukaan ei oikeasti tiedä.
Vastakkaisella kadulla räjähdyksessä vaurioitunut kaupungintalo näyttää pysyvän hädin tuskin pystyssä. Kolmekymmentä kilometriä etelään Syyrian rajalta sijaitseva kaupunki joutui Isisin haltuun elokuussa 2014, kun jihadistit valtasivat kolmanneksen Irakista.
Rasho Ali Khalaf, jolla on pitkä harmaa parta ja punainen turbaani, lastaa autoonsa jauho- ja riisisäkkejä. Ne hän on saanut avustusjärjestöltä.
– Täällä ei ole mitään. Ei sähköä, ei vettä, mutta olen kotona, sanoo yli 60-vuotias Rasho, joka neljänkymmenen muun perheen lailla päätti palata kotikaupunkiinsa.
Hänen viisi poikaansa ovat turvassa, mutta Rasho ei tiedä 150:stä muusta Isisin sieppaamasta sukulaisesta.
– Jotkut saattavat olla Raqqassa, toiset Mosulissa…, hän sanoo tyynesti.
Huhuja liikkuu kidnapattujen kohtalosta, mutta kukaan ei oikeasti tiedä, missä he ovat tai ovatko he enää hengissä. Silloin tällöin joku kadonneista onnistuu palaamaan.
Lapsi aivopestiin
Vielä kaksi viikkoa aikaisemmin Sara oli loukussa kiduttajansa talossa. Hän pääsi ulos vain vartioituna ja hänet oli peitetty mustilla vaatteilla päästä varpaisiin.
Nyt Sara viettää mahdollisimman paljon aikaa telttansa ulkopuolella nauttiakseen auringosta ja raikkaasta kevättuulesta. Ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen hän on vapaa nainen.
Saran kuusivuotias poika Amir istuu äitinsä vieressä syöden hiljaa mansikkajogurttiaan. Paluunsa jälkeen he ovat asuneet Saran kälyn Lamian luona kolmessa itse kyhäämässään suojassa Irakin Kurdistanin autonomisella alueella sijaitsevan Khanken leirin tuntumassa.
– Ennen hän oli ihan normaali lapsi. Vankeudessa hän muuttui täysin. Hänet aivopestiin, Sara sanoo pojastaan.
Amir, joka oli vangiksi joutuessaan vain nelivuotias, käyttäytyy yhä kuin eläisi vieläkin ”kalifaatissa”, jossa hänelle oli kerrottu, ettei taivaassa puhuta hänen äidinkieltään.
– Kun kysymme häneltä jotain kurdiksi, hän ei vastaa, joten meidän on puhuttava hänelle arabiaksi, äiti selittää lisäten, että vielä viikko sitten Amir oli yhä puhunut jihadisteista ”ystävinä”.
Jihadistit kaappasivat Saran ja hänen perheensä tultuaan rajan yli Syyriasta Irakiin ja vallattuaan kylän eräänä sunnuntaiaamuna. Perhe onnistui pakenemaan ensimmäistä hyökkäystä, mutta jonkun tunnin kuluttua heidät vangittiin. Silloin hän näki miehensä viimeisen kerran.
Samana päivänä Sara lähetettiin Amirin ja Lamian kanssa Mosuliin, missä hänet orjamarkkinoilla myytiin Ramadissa asuvalle jihadistille, joka raiskasi hänet toistuvasti ennen kuin kuoli ilmaiskussa.
Lamia lähetettiin Syyriaan ja pakotettiin menemään naimisiin tunisialaisen ja myöhemmin kahden syyrialaisen kanssa.
Raiskattuja syyllistetään
Jesidit ovat vuosituhansia vanha yhteisö, jonka uskomukset perustuvat osittain islamia vanhempiin muinaisen Persian uskontoihin. He pitävät uskontonsa keskeisenä hahmona Tawûsê Melekiä, Riikinkukkoenkeliä, joka Isisin näkemysten mukaan on verrattavissa Saatanaan. Paholaisen tai väärien jumalien palvojina pidetyistä jesideistä monet joutuivat joko orjiksi tai tapetuiksi.
– Olen aikuinen, mutta silti he onnistuivat aivopesemään minutkin. He muuttivat ajatuksiani, Sara sanoo poikaansa katsoen.
Kolmen viime vuoden ajan Elham Ibrahim, 27-vuotias psykologi, on hoitanut mielenterveyshoitoa tarvitsevia jesidejä. Vajaat kaksi vuotta sitten Ibrahim huomasi avun tarpeen kasvavan dramaattisesti.
– Siepatuiksi ja pahoinpidellyiksi joutuneille sekä sukulaisensa tai kotinsa menettäneille ovat psykologiset ongelmat, mukaan lukien masennus ja ”sopeutumattomuus” – psyykkinen häiriö, johon kuuluu kyvyttömyys psykologisesti sopeutua toisenlaiseen elämään ja hyväksyä se – ovat yleisiä diagnooseja, sanoo Ibrahim.
– Toiset taas kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD), joka on usein sotaveteraaneilla esiintyvä lamauttava vaiva.
– Heillä on painajaisia ja takaumia, eivätkä he pysty nukkumaan tai syömään normaalisti. Toisinaan edes sukulaiset eivät ole tuntea heitä. He vaikuttavat vierailta, sanoo klinikalla Khanken leirissä työskentelevä Ibrahim.
Nuori psykologi on erityisen huolissaan orjuutetuista ja seksuaalisesti hyväksikäytetyistä naisista. Sen lisäksi että heidän on selvittävä traumoistaan, he joutuvat joskus kohtaamaan myös oman perheensä syyttävät katseet.
– Perhe voi kysyä, miksi niin monia tyttöjä ei raiskattu, mutta sinut raiskattiin. He syyttävät naista. He sanovat, että se oli hänen syynsä ja että hän nautti siitä, harmittelee Ibrahim, mutta toteaa myös, että ”monet perheet hyväksyvät asian ja suhtautuvat normaalisti.”
Kaikkein pahin vaino
Ibrahim on toiveikas, mutta tietää, että paljon on vielä tehtävä, ennen kuin seksuaalisesti hyväksikäytetyt jesidinaiset voivat rakentaa elämänsä uudelleen. Paluu kotiin on vasta toipumisen ensimmäinen askel.
– Ilman hoitoa potilas saattaisi hyvinkin tappaa itsensä, hän sanoo.
Lamian äiti on suvun ainoa jäsen, jota jihadistit eivät siepanneet. Hän toivotti tyttärensä kotiin helpottuneena, mutta surullisena. Hän tiesi Lamian muuttuneen, ja kun Sara pakeni vankeudesta ja liittyi heidän seuraansa Amirin kanssa, hän huomasi samat elottomat silmät.
– Sydämensä pohjalla he ovat surullisia. He ovat yhä väsyneitä, he ajattelevat jatkuvasti vangittua perhettään. He ovat vahingoittuneet, mutta toivottavasti he paranevat, hän sanoo.
Valkoinen huntu peittää Lamian äidin harmaan tukan. Kaikki hänen kymmenen lastaan siepattiin, ja nyt Lamia on ainoa takaisin palannut. Jesidejä on vainottu vuosisatojen ajan, mutta Lamian äiti on varma, että hänen kansansa ei ole koskaan ennen joutunut tällaisten kärsimysten kohteeksi.
– En usko, että jesidit enää koskaan palaavat ennalleen. Isis tuhosi meidät. Kuinka voimme koskaan olla kuin ennen? Katso nyt meitä, hän sanoo vihaisesti ja lisää, että kyseessä on pahin kansanmurha, jonka jesidit ovat koskaan kohdanneet.
– Milloin ennen naisia myytiin, lapsia mestattiin ja perheet tuhottiin? Ei koskaan. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Tämän pahempaa ei voi olla, hän lähes huutaa.
Salakuljettaja Kassim
YK:n ihmisoikeuskomissaarin maaliskuussa 2015 julkaiseman raportin mukaan jesidiväestöön kohdistuneet hyökkäykset ”osoittivat Isisin pyrkivän tuhoamaan jesidit kansana”, mikä ”viittaa vahvasti” siihen, että Isis on voinut syyllistyä kansanmurhaan.
Viime helmikuussa EU:n parlamentti hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman, jonka mukaan Islamilaisen valtion suorittama uskonnollisten vähemmistöjen, mukaan lukien jesidien, sorto ja järjestelmällinen tappaminen on kansanmurha.
– Kansainvälisen yhteisön on julistettava se kansanmurhaksi. Silloin voisimme uskoa, että nyt tapahtunutta ei tapahdu enää koskaan, sanoo Vian Dahil, Irakin parlamentin ainoa jesidiedustaja.
Mosulissa syntynyt kansanedustaja on omilla varoillaan pystynyt rahoittamaan yli kuudenkymmenen seksiorjan vapauttamisen apunaan ”ystävänsä”, jotka asuvat mustan lipun alueilla ja vapauttavat siellä kaapattuja jesidejä.
Dahilin mukaan Isisin hallussa on yhä 3 600 jesidiä.
Sara puolestaan vapautui salakuljettajana tunnetun veljensä Kassimin avulla. Kassim on keski-ikäinen, hänellä on lyhythihainen paita ja suorakulmaiset silmälasit, ja häntä voisi luulla kirjanpitäjäksi tai luonnontieteiden opettajaksi. Täällä päin maailmaa ulkonäkö on kuitenkin harhaanjohtava.
Ensimmäisen operaationsa Kassim suoritti lokakuussa 2014. Hänen Raqqassa vankina pidetty sisarentyttärensä oli onnistunut löytämään matkapuhelimen. Sisarentytär soitti ainoalle henkilölle, jonka uskoi voivan auttaa.
Kassim on liikemies, jolla on yhteyksiä ympäri Syyrian, ja hän käytti verkostoaan vapauttamisen järjestämiseen.
Nyt Kassimin maine on kasvanut, ja hän on koko ajan liimautuneena jatkuvasti soivaan matkapuhelimeensa, jonka hän ottaa mukaan jopa vessaan.
– Olen suunnitellut suihkussa kaksitoista operaatiota, hän sanoo hymyillen.
– Jopa Isis tietää puhelinnumeroni.
Dramaattinen pako
Sisarentyttären vapauttamisen jälkeen Kassim sanoo järjestäneensä 247 jesidin vapautuksen. Heistä 24 oli hänen sukulaisiaan. Heihin kuuluvat hänen siskonsa Sara ja siskonpoikansa Amir, jotka maksoivat Kassimin luottamalle salakuljettajalle 15 000 dollaria.
– Salakuljettaja tuli perheensä kanssa lava-autolla noin kuudelta illalla. Hän käski minun pukeutua mustaan ja lähteä mukaan, Sara muistelee.
– Tarkastuspisteellä Isis-taistelijat kysyivät, minne olimme menossa. Hän sanoi, että olemme hänen perheensä ja että olemme menossa tapaamaan lääkäriä Syyriassa, hän kertoo.
Syyrian sijasta salakuljettaja vei heidät Bagdadiin, ja sen jälkeen he pääsivät Lamian luo Irakin Kurdistaniin.
Kassim pitää itseään välikätenä vangittujen jesidien ja muutaman kymmenen Isisin hallitsemalla alueella toimivan salakuljettajan välillä. Nämä salakuljettivat ennen savukkeita, mutta ihmisten salakuljettaminen on osoittautunut paljon tuottoisammaksi. Samalla he varsin hyvin tietävät ottavansa valtavia riskejä. Kaksitoista Kassimin yhteistyökumppania on mestattu, ja toisia on joutunut vankilaan.
Vaaroista huolimatta Kassim sanoo, ettei paluuta ole, varsinkaan kun yli kolmekymmentä hänen sukulaistaan on yhä vankina.
– Seisoin kerran joukkohaudassa, johon sukulaisiani oli haudattu. Katsoin sukulaisteni ruumiita – luurankoja – kun sain yhtäkkiä puhelun apua tarvitsevalta naiselta Syyriasta. Silloin päätin, etten koskaan anna periksi, hän sanoo.
– Tuo nainen ja hänen lapsensa olivat tärkeämpiä kuin luut.
Haastateltujen nimet on muutettu.