Pintaa syvemmältä
Euroryhmän – ja myös Suomen – taloudelliset vaikeudet johtuvat monien mielestä Saksan määräävästä asemasta, sekä euron ideologian luojana että ryhmän talouden toiminnassa. Ratkaisuksi ryhmän ongelmiin onkin ehdotettu Saksan eroamista ryhmästä.
Kun Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble pyrki viime kesänä ajamaan Kreikan ulos euroryhmästä, tämä olisi ollut Grexit. Jos britit kansanäänestyksen kautta päättävät erota EU:sta, tämä olisi Brexit. Nyt jotkut jo puhuvat Saksan erosta, Gexit (englannin kielihän on hallitseva, vaikka ryhmässä vain Irlanti on englanninkielinen).
Eräs heistä on Jörg Bibow, paljon euroryhmän toimintaa tutkinut keynesiläinen taloustieteilijä New Yorkista. Hän on pyrkinyt erittelemään, miksi euroliiton rakenne on ollut vinoutunut jo sitä luoneen Maastrichtin sopimuksen muotoilusta lähtien, mutta varsinkin viime vuosina.
Saksan pärjääminen johtuu hyötymisestä muiden euromaiden kustannuksella.
Viime viikolla Bibow esitti selväsanaisesti näkemyksensä Social Europe -nettisivustossa, jossa edelleenkin käydään keskustelua Kreikan velkakriisistä ja sen taustasta. Hän toivoi Saksan eroa euroryhmästä, joka sen jälkeen voisi jatkaa toimintaansa terveemmältä pohjalta. Nyt Saksan määräävä asema ryhmässä vaikuttaa kaikkien muiden euromaiden talouteen kielteisesti.
Tämä ei heti alkuun näkynyt selvästi – Saksa pyrki pitämään matalaa profiilia. Mutta kun Saksan vienti jumiutui, siellä valittiin linja, joka vähitellen tuli tutuksi myös muualla: tuotantokustannukset painettiin alas ay-liikettä painostamalla. Näin kilpailukyky parani suhteessa muihin euromaihin, ja muuhun maailmaan.
Mutta ostovoima ei parantunut Saksassa eikä niissä maissa, jotka yrittivät seurata Saksan esimerkkiä – uutta rahaa virtasi lähinnä vientiyrityksille ja niiden omistajille. Näin epätasa-arvo selvästi kasvoi, sekä kansalaisten että kansojen kesken.
Tämä Saksan malli hyödytti vain Saksaa. Muut euromaat eivät pystyneet kilpailemaan Saksan kanssa, niiden kilpailukyky heikkeni ja kotimainen kysyntä jähmettyi. Schäuble sai siirrettyä kollegoilleen ajatuksen, että elvytys on pahasta.
Tämän tuloksena ”euro on osoittautunut olevansa laajalle levinneen köyhtymisen, pikemminkin kuin jaetun hyvinvoinnin väline”, Bibow kirjoittaa. Samaan aikaan kansallismielisyys on kasvanut. Euroryhmää uhkaa hajaannus. Kotimainen kysyntä on edelleen alhaisempi kuin kahdeksan vuotta sitten, työttömyys on yhä korkea, varsinkin eniten velkaantuneissa maissa. Euroryhmä saisi siis todella hajota.
Koska Saksa on syypää näihin ongelmiin, Bibow haluaisi kuitenkin kokeilla euroryhmää ilman Saksaa. Tällainen pesäero mahdollistaisi pienennetyssä euroryhmässä myös toisenlaisen talouspolitiikan, keynesiläisen elvytyspolitiikan. Saksa ilmeisesti jatkaisi vanhalla linjallaan. Vanha vientikilpailukyky olisi tallella, eikä maan sisäistä kysyntää tarvitsisi edelleenkään elvyttää.
Saksa on viime vuosien kehityksen tuloksena kerännyt huomattavat saatavat naapureistaan. Kun saksalaisten ja ranskalaisten pankkien saatavat Kreikasta ja muista periferiamaista olivat kasvaneet niin suuriksi, että pankkien kestokyky oli uhanalainen, saatavat siirrettiin turvallisempiin käsiin. Samalla saksalaiset katsoivat, että syyllisiä, kuten kreikkalaisia, piti rangaista. Tuloksena tästä oli vielä tiukempi taloudenpito koko euroalueella, vielä vähemmän elvytysyrityksiä.
Saksassa opetetaan kansalaisia olemaan ylpeitä maan kilpailukyvystä. Tämä auttaa syyttämään muita laiskuudesta. Tällä hetkellä saksalaiset säästäjät ovat katkeria ennätyksellisen matalasta korkotasosta, josta syytetään Euroopan keskuspankkia ja epäsuorasti muiden euromaiden laiskoja kansalaisia.
Kun Saksa on pärjännyt paremmin kuin muut euromaat, tätä pidetään todisteena siitä, että maa on tehnyt kaiken oikein. Ei tajuta, että pärjääminen johtuu asetelmasta, jossa vahva menestyy heikompien eurokumppanien – varsinkin eteläisten reunamaiden, mutta myös Suomen – kustannuksella.
Nyt Bibowin mielestä pitäisi tehdä ratkaiseva muutos. Joko lakkautetaan euroryhmä kokonaan ja annetaan jäsenvaltioiden palata vanhoihin valuuttoihin, sitomatta niiden arvoa D-markkaan. Tai sitten Saksa eroaa ryhmästä, jolloin se voisi toimia aivan toisella tavalla.
”Saksa voisi sunnuntaina ilmoittaa, että deutschmark palautetaan voimaan, siten että kaikki sopimukset ja hinnat muutetaan yhden suhteessa yhteen. [—] Maanantaina Bundesbank seuraisi, kuinka deutschmarkin arvo nousisi pörsseissä. Se noudattaisi [maan suurimman liikepankin] Deutsche Bankin neuvoa ja nostaisi Saksan korkotasoa, jotta säästäjät saisivat ansaitun palkkionsa. Saksan hallitus kuuluttaisi ylpeänä kansalaisilleen, ettei heidän enää tarvitse pelastaa laiskoja eurooppalaisia, vaan he voisivat tästä lähtien nauttia kovalla työllä saavutetun ylisuuren kilpailukyvyn tuottamista hedelmistä. Tämän jälkeen kaikki saksalaiset eläisivät onnellisina ikuisesti”, Bibow kirjoittaa.