Vasta ennakkoäänet ratkaisivat Itävallan seuraavan presidentin valinnan. Alexander Van der Bellen, 72, voitti kilvan 50,3 prosentilla äänistä. Norbert Hoferin, 45, osuudeksi jäi 49,7 prosenttia.
Vaalipäivän ääniä sunnuntai-iltana laskettaessa Van der Bellen ja Hofer etenivät tasaväkisinä. Eroksi jäi 144 006 ääntä Hoferin hyväksi. Jännitys säilyi aina maanantai-iltaan saakka, jolloin sisäministeri Wolfgang Sobotka julisti tuloksen. Van der Bellen voitti 31 026 äänen erolla.
Jakautunut yhteiskunta
Itävalta on jo vuosia ollut sisäisesti jyrkästi jakautunut, ja maan ilmapiiri on turhautunut. Yhä useampi on kyllästynyt kahden puolueen, sosiaalidemokraattisen SPÖ:n ja oikeistolaisen kansanpuolueen ÖVP:n, hallitusvaltaan ja kaipaa muutosta. Puolueet ovat hallinneet Itävaltaa toisesta maailmansodasta saakka, joko yksin tai yhdessä.
Oikeistopopulistinen vapauspuolue (FPÖ) ammentaa voimansa ihmisten turhautumisesta. Puolueen nousu alkoi 1990-luvulla nuorten oikeistolaisten vallattua lähinnä entisten natsien perustaman pikkupuolueen. FPÖ on käyttänyt taitavasti hyväkseen EU-kriittisyyttä ja lisääntynyttä maahanmuuttoa. Viime syksyn pakolaisvirta oli sille mannaa.
FPÖ on muuntunut yhä selvemmin äärioikeistolaiseksi. Tilaa sille luo se tosiasia, ettei Itävalta ole tehnyt tiliä natsimenneisyydestään.
Presidentinvaalin ensimmäinen kierros osoitti valtapuolueiden kriisin. Niiden kummankin ehdokas sai 11 prosenttia ja jäi selvästi jopa sitoutumattoman ehdokkaan taakse.
SPÖ:n ja ÖVP:n yhteishallitusta johtanut Werner Faymann erosi, ja demarit valitsivat uudeksi liittokansleriksi Christian Kernin.
Hofer hallitsi maaseutua
Myös vaalituloksen lähempi tarkastelu kertoo yhteiskunnan jakautuneisuudesta.
Van der Bellen voitti enemmistön kaikissa yhdeksässä osavaltion pääkaupungissa ja oli yleensäkin vahvoilla isommissa kaupungeissa. Hofer taas hallitsi maaseutua ja pikkukaupunkeja.
Hoferin äänestäjistä 60 prosenttia oli miehiä ja Van der Bellenin 60 prosenttia naisia.
Van der Bellenin kannattajien koulutustaso oli selvästi korkeampi kuin Hoferia tukeneiden.
Monet olivat strategisia äänestäjiä. Liki puolet Van der Bellenin äänestäjistä kannatti häntä estääkseen Hoferin valinnan. Kolmannes Hoferin äänestäjistä taas oli liikkeellä torjuakseen Van der Bellenin.
Toistensa vastakohdat
Itävallan jakautumista korostavat myös toisen kierroksen ehdokkaat, jotka ovat monilta näkemyksiltään toistensa vastakohtia ja taustaltaan erilaisia.
Kansantalouden professorina toiminut ja Itävallan vihreitä vuosina 1997–2008 johtanut Van der Bellen on avoimen ja solidaarisen yhteiskunnan puolestapuhuja, asennoituu maltillisen myönteisesti maahanmuuttoon, kannattaa EU-yhteistyötä ja korostaa Itävallan kansainvälistä vastuuta.
Hänen isänisänsä suku oli aikoinaan muuttanut Venäjälle, josta perhe pakeni vallankumouksen jaloista Viroon. Puna-armeijan miehitettyä Viron perhe siirtyi Itävaltaan. Van der Bellenin äiti oli virolainen. Itse hän on syntynyt Wienissä.
Insinöörikoulutuksen saanut Hofer kuuluu FPÖ:n ydinjoukkoon ja on parlamentin kolmas varapuhemies. Hänen kynänjälkensä näkyy tuoreessa puolueohjelmassa, joka on muukalaiskammoinen, EU:n suhteen jyrkän kriittinen ja vähemmistöihin kielteisesti suhtautuva. Puolue patistaa naisia synnyttämään enemmän lapsia ja ylistää kotiäitiyttä. Hoferin isä oli ÖVP:n paikallispoliitikko.
Van der Bellenin vaikea tehtävä
Arvostetun Heinz Fischerin, pitkän linjan sosiaalidemokraatin, jälkeen presidenttinä aloittava Alexander Van der Bellen on vaikean, jopa mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään kaventaa yhteiskuntaa jakavaa kuilua. Paljon riippuu siitä, miten Christian Kern onnistuu liittokanslerina.
Vaikka äärioikeisto ei saanut miestään presidentiksi, menestys vaalissa lisää sen voimaa. Tällä hetkellä FPÖ on mittauksissa selvästi SPÖ:n ja ÖVP:n edellä. Se pyrkii horjuttamaan punamustaa liittohallitusta ja myös presidenttiä saadakseen aikaan ennenaikaiset parlamenttivaalit.
Presidentti nimittää hallituksen ja voi myös hajottaa sen. Liittohallitus sen sijaan päättää ennenaikaisista vaaleista.