Keskeinen syy vasemmiston heikkoudelle Suomessa ja laajemminkin Euroopassa on se, että markkinaliberalismi on saanut moraalisen yliotteen. Mikäli tämä asiantila halutaan oikeasti korjata, on mentävä työväenliikkeen olemuksen juurille. Silloin väistämättä on puhuttava myös kapitalistisen järjestelmän perusteista.
Työväenliikkeen identiteetin perusta sekä sen moraalinen oikeutus ovat siinä, että työ synnyttää kaikki ne arvot, joiden kasaamiseen kapitalistien omaisuus perustuu. On totta, että työläisten toimeentulo perustuu nykyisessä yhteiskuntajärjestelmässä kapitalistien maksamiin palkkoihin. On myös totta, että työläisten palkat palaavat aina kapitalisteille työläisten ostaessa itse kuluttajina kapitalisteilta itse tuottamiaan tavaroita.
Tämän ei pitäisi tarkoittaa ainakaan vasemmistolle sitä, että työläisten täytyy olla kiitollisia kapitalisteille kulutuskyvystänsä. Kun mennään järjestelmämme ytimiin saakka, niin huomataan, että kapitalistit, eivät myöskään finanssikapitalistit, elätä meitä, vaan me elätämme heidät.
Äärioikeisto nousee myös työväenluokkaisen nuorison keskuudessa.
Valtaosa tietää, että pääomaverotuksella ja veronkiertoon aktiivisesti puuttumalla olisi saatavissa miljardeja euroja kattamaan julkisia palveluja. Enemmistö samoista ihmisistä on kuitenkin saatu uskomaan, että tähän asiantilaan ei voida puuttua, koska olemme täysin riippuvaisia omistavan luokan finanssikeinottelijoiden suosiosta. Hehän voisivat jopa suuttua jos heidän toimintaansa lian ankarasti kontrolloitaisiin. Monet tuntuvat jopa vasemmiston piirissä ajattelevan, että lopulta on vastentahtoisestikin suostuttava lähes mihin tahansa, jotta voisimme säilyttää ”markkinavoimien luottamuksen”.
Kapitalismi perustuu myös työläisten keskinäiseen kilpailuun. Pysyväksi olotilaksi hyväksytty massatyöttömyys ja elämiseen riittämättömät osa-aikatyöt ja nollatuntityösuhteet, vaikeuttavat työläisten keskinäisen solidaarisuuden syntymistä etenkin nuorten keskuudessa.
Vasemmiston alistuminen uusliberalistiseen politiikkaan on mahdollistanut ensin oikeistopopulismin ja sittemmin suoranaisen äärioikeiston ja fasismin nousun. Kaikkein hälyttävintä etenkin vasemmistolle on se, että äärioikeisto nousee myös työväenluokkaisen nuorison keskuudessa ympäri Eurooppaa.
Tiedoksi niille, joiden mukaan vasemmistolle ainoa tärkeä asia on parlamentaarisen demokratian kautta vaikuttaminen: ikuinen palkkamaltti, hyvinvointivaltion alasajon hidastaminen ja porvaristonkin tarjoama arvoliberalismi tuskin tulevat nostamaan vasemmiston kannatusta. Äärioikeiston nousun pysäyttämiseen eivät riitä myöskään hyvien ihmisten kokoontumiset. On pystyttävä näkemään lopultakin kapitalismin yli ja tarjottava vaihtoehto, joka murtaa markkinaliberalistisen ajattelun tarjoamat kapeat ja synkät näköalat.