Vasemmistoliiton espoolainen kansanedustaja Kari Uotila arvioi, että suomalaisilla on synkkä vappu.
– Sipilän hallitus on asettanut tavoitteeksi satakymmenentuhatta uutta työpaikkaa. Ensimmäisen vuoden saldo on miinus kolmekymmentätuhatta. Väärä suunta johtuu vääristä lääkkeistä, Uotila totesi
Hän puhui vappupäivänä Lohjalla ja Järvenpäässä.
Työpaikkoja syntyy, kun ihmisten ostovoimasta pidetään huolta.
– Vajaan vuoden taipaleensa aikana Sipilän hallitus on käynyt työntekijöiden, työttömien, opiskelijoiden ja tavallisten suomalaisten perheiden kimppuun ennennäkemättömällä röyhkeydellä, hän sanoi ja listasi hallituksen tarjouksia:
– Työaika pidemmäksi, lomat lyhyemmäksi, lomarahoista kolmannes pois ja ensimmäinen sairaspäivä ilman palkkaa. Panttivangeiksi otettiin myös eläkeläiset, työttömät ja lapsiperheet, joita uhattiin lisäleikkauksilla, jos sopua ei synny.
– Samaan aikaan pidennetään koeaikoja, heikennetään pätkätyöntekijöiden asemaa ja vuorotteluvapaan ehtoja. Määräaikaisuuksien ketjuttaminen ilman perusteita laillistetaan. Paikallinen sopiminen halutaan muovailla sellaiseksi, että valta jää työnantajalle.
Ay-liikettä kampitetaan
Uotila arvioi, hallituksen työn taustalla olevan härskit poliittiset tavoitteet.
– Suomalainen työntekijä ja ammattiyhdistysliike halutaan panna polvilleen pääoman eteen, hän sanoi.
– Samalla, kun työntekijöitä vaaditaan pidentämään päivää ja luopumaan ansioistaan vastuullisuuden nimissä suuri osa suomalaisista on kokonaan ilman työtä tai nollatuntisopimusten vuoksi ilman palkkaa, jolla tulee toimeen.
Tarvitaan elvytystä
Uotila nimesi Suomen kilpailukyvyn pääongelmaksi massatyöttömyyden.
– Ongelmia eivät ole liian korkeat palkat, liian lyhyt työaika tai julkisen sektorin koko, vaan massatyöttömyys. Duunarien kurittamisen sijaan nyt tarvitaan vahvaa elvyttävää politiikkaa, jolla luodaan työtä ja toimeentuloa, hän sanoi.
– Osinkojuhlien viettämisen ja johtajien bonus- ja palkkaennätysten sijaan Suomi tarvitsee investointeja ja työpaikkoja.
– En ihmettele yhtään duunareiden haluttomuutta kolmeen palkattomaan lisätyöpäivään vuodessa, kun samaan aikaan Helsingin pörssissä noteeratut yhtiöt jakavat vuosituhannen suurimpia osinkoja omistajilleen. Samaan aikaan, kun yritysjohtajien palkat ovat nousseet kolme kertaa duunareiden ansioita enemmän.
Uotila korosti työllisyysasteen ratkaisevaa merkitystä.
– Työpaikkoja syntyy, kun ihmisten ostovoimasta pidetään huolta.