Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli maaliskuussa 122 600, kertoi työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaus aiemmin tällä viikolla. Todellisuudessa pitkään vailla työtä olleita eli ”kroonisesti työttömiä” on Suomessa enemmän, kertoo puolestaan valtioneuvoston perjantaina julkaisema tutkimus Krooninen työttömyys.
Kroonisesti työttömiä noin 120 000–140 000 henkilöä eli 4–5 prosenttia työvoimasta. Osuus kaikista työttömistä on noin 30–40 prosenttia.
Kroonisesti työttömillä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat vähintään kaksi peräkkäistä vuotta olleet vailla työtä. Lähes puolet kroonisesti työttömistä ovat olleet työttöminä yli viisi vuotta.
Tutkimuksessa tarkastellaan pitkäkestoisen ja rakenteellisen työttömyyden laajuutta Suomessa vuosina 2005–2013.
– Kroonisesti työttömien määrä on suurempi kuin tilastoitu pitkäaikaistyöttömyys. Tilastollisesti työttömyyden katsotaan loppuvan työllistämistoimenpiteisiin, kuten koulutukseen tai työkokeiluun. Ne eivät kuitenkaan välttämättä johda työllistymiseen, sanoo tutkimuksen tekijä, erikoistutkija Simo Aho Tampereen yliopistosta.
Työttömäksi rekisteröidyttävä sosiaaliturvan takia
Tutkimuksen mukaan huomattava osa kroonisesti työttömistä olevista on ollut pitkään syrjäytynyt avoimilta työmarkkinoilta. Kymmenesosa ei ole pitkään aikaan tai koskaan ollut työssä avoimilla työmarkkinoilla. Kolmanneksella on takanaan työuraa. Monilla on pätkätyökokemusta, ja valtaosa on osallistunut työllistämis- ja koulutustoimenpiteisiin.
Todellisuudessa siis huomattava osa työttömien kirjoissa olevista on käytännössä jo pitkään ollut syrjäytynyt avoimilta työmarkkinoilta ja karkeasti kymmenesosa ei ole todella pitkään aikaan tai koskaan ollut ”oikeissa töissä”.
Taustalla lienee se, että työnantajien työntekijöihinsä kohdistamat osaamis- ja muut vaatimukset jatkuvasti kasvavat kiristyvän kansainvälisen kilpailun ja tuottavuuden kasvupaineiden myötä. Tällöin yhä useammalle työllistymisen kynnys osoittautuu liian korkeaksi.
Simo Ahon mukaan ”liian antelias sosiaaliturva” ei voi olla nykyisen ”kroonisen työttömyyden” laajuuden keskeinen syy, koska 1980-luvulla järjestelmä oli paljon anteliaampi ja työttömyys, erityisesti pitkäaikaistyöttömyys, alhaisella tasolla nykyiseen verrattuna.
”Kuitenkin järjestelmä toimii niin, että huomattavan suuri väestöryhmä on työttömän työnhakijan asemassa pitkään, vaikka työllistymismahdollisuudet avoimille markkinoille ovat pienet, koska he eivät voi saada edes minimitasoista toimentuloturvaa muutoin kuin työnhakijana. He eivät ole tarpeeksi vaivaisia päästäkseen työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta eivät myöskään kelpaa avoimille työmarkkinoille”, Aho toteaa.
Työvoimapolitiikalla voi vähentää, muttei poistaa
Krooninen työttömyys yleistyy iän myötä ja vähenee koulutustason kasvaessa. Kuitenkin kroonisesti työttömiin kuuluu runsaasti myös nuoria ja koulutettuja, vaikkakin vähemmän kuin työttömiin keskimäärin. Maahanmuuttajien työttömyydestä suurempi osa on kroonista kuin muiden suomalaisten työttömyydestä.
Osa pitkään työttömyydestä kärsineistä onnistuu löytämään kunnon jalansijan avoimilla työmarkkinoilla. Esimerkiksi vuoden 2008 alle 60-vuotiaista kroonisesti työttömistä 12 prosenttia oli viiden vuoden kuluttua vakaalla työuralla.
– Kroonisen työttömyyden syynä on kohtaanto-ongelma. Suomessa on tarjolla paljon ainakin potentiaalista työvoimaa, jonka osaamiselle on hyvin vähän kysyntää avoimilla työmarkkinoilla, kommentoi Simo Aho.
Hän uskoo, että osuvasti kohdistetulla ja rahoitetulla työvoimapolitiikalla ”kroonista työttömyyttä” voitaisiin vähentää, mutta ongelmasta tuskin kuitenkaan päästään eroon niin kauan kun yhtäältä avoimien työmarkkinoiden kysyntä kohdistuu pääasiassa korkeat osaamis- ja tehokkuusvaatimukset täyttävään työvoimaan ja toisaalta sosiaaliturvajärjestelmä edellyttää sitä, että toimentulo hankitaan ansiotyöllä, mikäli se suinkin on mahdollista.
Aho pitääkin ”kroonisesti työttömiin” kohdistettua työvoimapolitiikka pikemmin hyvinvointivaltion tapana elää jatkuvasti ongelman kanssa kuin ratkaista se.