Donald Trump ymmärtää, ettei hän kaiken todennäköisyyden mukaan saa yli puolta valitsijamiehistä tullakseen suoraan valituksi republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Ratkaiseva luku on 1 237.
Niinpä Trump on alkanut varautua siihen, että häntä vierastava puoluejohto saattaa yrittää kampittaa hänet ”mustalla hevosella” heinäkuun puoluekokouksessa Clevelandissa Ohiossa.
Puolueen sääntöjen mukaan valitsijamies voi luopua alkuperäisestä ehdokkaastaan ja siirtyä kannattamaan ketä tahansa toista, jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä äänestyksessä taakseen enemmistöä.
Alkaa taistelu valitsijoiden sieluista. Jäljellä olevat ehdokkaat, Donald Trump, Ted Cruz ja luultavimmin myös John Kasich, tekevät kaikkensa voittaakseen niin monta kuin suinkin puolelleen.
Republikaanijohto voi puolestaan heittää peliin ehdokkaan, jonka se arvioi voivan saada taakseen valitsijamiesten enemmistön. Yhtenä ehdokkaana mainittu edustajahuoneen puhemies Paul Ryan on kuitenkin jo kieltäytynyt.
Trump on haistanut vaaran. Kesän puoluekokousta tarkoittaen hän esitti äskettäin peitetyn uhkauksen: ”Arvelen, että voi tulla mellakoita. Epämiellyttäviä asioita voi tapahtua.”
Puoluejohto on hankalassa välikädessä. Jos sen onnistuu kaataa Trump, puolue natisee liitoksissaan. Trump voi jopa lähteä vaaliin sitoutumattomana ehdokkaana ja hajottaa puolueen. Jos taas Trump on ehdokkaana, monet maltilliset keskitienkulkijat loittonevat puolueesta.
Kummassakin tapauksessa tappio häämöttää. Mielipidetiedustelujen mukaan Donald Trump häviäisi Hilary Clintonille ja melko varmasti myös Bernie Sandersille. Saman tien republikaaneilta mitä todennäköisimmin menisi enemmistö edustajainhuoneessa ja senaatissa.
Lisää paloja maailman laidalta Kansan Uutiset -viikkolehdessä.