Muistamme televisiosta katkelman, jossa Vladimir Putin laittoi amurintiikerille GPS-lähettimen. Hän tähtäsi tiikeriä nukutuskiväärillä, meni rohkeasti lamaantuneen pedon luo ja laittoi kaulapannan. Tosin se oli lavastettu: kuvauksiin otettiin eläintarhasta naarastiikeri, jota ei ollut tarkoituskaan päästää vapaaksi. Se oli pumpattu täyteen rauhoittavia.
Siksi Putinin laukaisema nukutuspiikki oli yliannos ja se kuoli heti.
Tätä ei paljastettu, vaan Putinin virallisella sivulla saattoi pitkään seurata ”sitä naarastiikeriä”, joka yhä muka juoksenteli taigalla.
Tämän ja monta muuta herkullista tositarinaa Mihail Zygar kertoo kirjassaan Putinin sisäpiirissä, joka ilmestyy suomeksi huhtikuussa. Venäjällä kirja tunnetaan nimellä Koko Kremlin sotajoukko.
Kirjoittaja on valmistunut diplomaattiakatemiasta MGIMO:sta ja toiminut Kommersantin sotakirjeenvaihtajana Irakissa, Sudanissa, Palestiinassa ja Uzbekistanissa ja raportoinut Ukrainan ja Kirgistanin vallankumouksista.
Niinpä hänen tietolähteensä ovat aivan toista tasoa kuin monella maailmanparantajalla. Hän oli pitkään Dmitri Medvedevin luottotoimittaja, kunnes kirja poltti välit Kremliin.
Ainutlaatuista sisäpiiritietoa
Zygar esittää ainutlaatuista sisäpiiritietoa viileän objektiivisesti paljastaen Putinin valtakauden liikuttavat voimat, jotka ovat paljolti jääneet salaan Kremlin muurien taakse. Hän tekee kattavia muotokuvia johtavista poliitikoista, joiden valtapeli on välistä kuin Shakespearen verisistä kuningasnäytelmistä.
Sisäpiirissä Putinia kutsutaan ”tsaariksi”. Julkisuudelta piilossa käydään pomon ympärillä jatkuvaa raakaa valtataistelua monien intressiryhmien kuten silovikkien, talousliberaalien, ortodoksikirkon ja oligarkkien välillä. Epäluuloinen Putin joutuu koko ajan purkamaan niiden salaliittoja, todellisia ja kuviteltuja, mutta hän myös peluuttaa klaaneja toisiaan vastaan toimien tasapainottajana ja erotuomarina.
Tähän hänen valta-asemansa perustuikin pitkään.
Pettymys länteen
Putin lähti presidentiksi uskoen, että Venäjä voi luoda hyvät suhteet länsimaihin. Hän vannoi demokratian ja markkinatalouden nimiin ja ihaili George W. Bushia. Hän odotti Yhdysvalloilta myönnytyksiä ja kunnioitusta ja vaati asemaa täysivaltaisena kunnioitettuna jäsenenä demokraattisten maiden klubissa G8:ssa. Rumia temppuja hän perusteli sillä, että Venäjää on erityisen vaikea hallita.
Länsi yrittikin pitkään ymmärtää Putinin Venäjää ja katsoa kauneusvirheitä läpi sormien. Mutta Putin kuristi demokratian ja oikeusvaltion, uhkaili pieniä naapureita sotatoimilla ja rakensi etupiirejä. Hän otti nokkiinsa moitteista ihmisoikeusrikkomusten, selvittämättömien salamurhien ja Tšetšenian sodan vuoksi.
Putin oli ihaillut Bushia Irakin sotaretken takia ”maailman sotakeisarina”: tämä oli väkivahva johtaja, joka sanelee itse omat sääntönsä. Hän ällistyi, kun Bushin suosioluvut romahtivat New Orleansin tuhotulvan surkean hoitamisen takia. Putin alkoi halveksia demokratioiden johtajia säälittävinä pehmoina, joiden päätöksenteko puuroutuu demokratian takia – he häviävät vaalit tai joutuvat oikeuteen ja menettävät valtansa.
Jukosin kaappaus lopullinen käänne
KGB:n kasvatti Putin piti alusta alkaen tiivistä yhteyttä vanhaan ”firmaan”. Sen työntekijät alkoivat nousta johtoon. Rosneftin johtajan Igor Setšinin ympärille muodostui neuvostoajattelun läpitunkema silovikkien joukko, joka vieroksuu yksityistä liiketoimintaa ja suosii valtionomistusta sekä pitää länttä vihollisena ja oppositiota maanpettureina.
Mihail Hodorkovskin pidätys ja Jukosin kaappaus oli lopullinen käännös sekurokratiaan.
Lännen vastaisuutta Putin perustelee Venäjän ainutlaatuisuudella, jolla hän puolustelee ”ohjattua demokratiaa”. Kansan suosiossa olevien ”perinteisten arvojen” suojeleminen ja patriarkaalisuuden vahvistaminen auttaakin taistelussa liberaalia oppositiota vastaan.
Putin on miettinyt paljon perinteisiä venäläisiä arvoja ja lukenut konservatiivista filosofia Ivan Iljiniä. Hän sanoo: ”Venäläisten tulee puolustaa tätä konservatiivista aiheluetteloa enemmän kuin muiden kansojen. Hyväksyessämme ortodoksian me asetumme tavalla tai toisella läntistä maailmaa vastaan”.
Lännen moraalittomat kamasaksat
Valdai-klubissa hän sanoi viime lokakuussa, että jos katsoo Venäjän filosofeja ja klassisia kirjailijoita, he näkivät Venäjän ja lännen erimielisyyksien syyn maailmankatsomusten erossa. Venäläisyys perustuu käsitykselle hyvästä ja pahasta, perinteisistä arvoista, korkeammista voimista ja jumalallisesta lähtökohdasta. Lännen perusta taas on intressi, pragmatiikka. Eli venäläisiä ohjaa syvä eettisyys ja oikeudenmukaisuus toisin kuin lännen kansoja, jotka ovat moraalittomia ahnaita kamasaksoja.
Tähän ”idealismiin” lomittuu sulavasti pietarilaisen katutappelijan aggressiivisuus. Valdaissakin hän vetosi kokemukseensa työläiskaupunginosan väkivaltaisilta kaduilta: ”Siellä oppi, että jos näkee, että tappelu on edessä, pitää lyödä ensimmäisenä”. Näin Putin toimii myös politiikassa, jonka tyyli on sanelu, riidan haastaminen, raju hyökkäys ja yllätys. Hallituksen istunnoissa hän lohkaisee usein: ”Heikot saavat turpiinsa”.
Uudistajasta katkeroituneeksi
Zygar painottaa, että Putinissa on monta Putinia. Hän ajautui länsimyönteisestä uudistajasta yksinvaltiuteen ja konfliktiin lännen kanssa.
Putinin kolmea kautta leimaavat presidentin hallinnon sisäpolitiikasta vastaavat apulaisjohtajat. Ensimmäisellä kaudella markkinatalousmyönteinen Aleksandr Voloshin teetti presidentillä talousuudistuksia. Samalla puoluejärjestelmä ja vaalit otettiin haltuun. Toisessa vaiheessa ”värivallankumoukset” pelästyttivät Putinin ja ”pääideologi” Vladislav Surkov kehitti tiedotusvälineiden ja puoluejärjestelmän manipuloinnin täydellisyyteen. Nykyään sisäpolitiikan junailija Vjatšeslav Volodin on kääntänyt Putinin jyrkkään nationalismiin.
Vuosien 2011–2012 suurmielenosoitukset yllättivät ja katkeroittivat Putinin. Nyt epäluulo valtasi hänet täysin. Hän epäili kaikkia ja käytti aikansa lukemalla raportteja Medvedevin ja tämän avustajien puhelinkeskusteluista.
Putin koki keskiluokan pettäneen itsensä, vaikka hän oli lahjoittanut sille vakauden ja kulutusjuhlan. Ja mielenosoittajat kehtasivat pitää Medvedeviä parempana presidenttinä kuin häntä. Keskiluokka olikin se, joka irtisanoi ”Putinin konsensuksen”, jonka mukaan saa vaurastua ja nauttia vauraudestaan, kunhan ei sotkeudu politiikkaan. Nyt keskiluokka alkoi ylellisyyden lisäksi vaatia vapautta ja oikeusvaltiota.
Arabikevät pelästytti
Jo pääministerikaudella Putinista oli tullut kaikkitietävä – hän pyyhkäisi eriävät mielipiteet syrjään sanoen: ”Ette tiedä sitä mitä minä”’. Arabikevään kaaoksen pelottava esimerkki sai hänet lopullisesti tarrautumaan valtaan. Tietyllä hetkellä hänestä itsestään tuli kaikkein tärkein kiinnike, joka liimaa Venäjän kansan yhteen. Presidentti on alkanut uskoa, että ilman häntä maa hajoaa.
Hän on yhä paranoidimpi myös vanhojen toverien suhteen. Putin on kolmen viime vuoden aikana vaihtanut kaksi kertaa vartiostonsa päällikön. Tiettävästi hän on viime aikoina jyrkästi rajoittanut ihmisten piiriä, joilla pääsy hänen puheilleen. Eristäytyminen rajoittaa varmasti hänen tietoaan siitä, mitä tapahtuu todella.
Vuoden 2015 lopulla Kreml alkoi umpikujassaan etsiä äärimmäisiä ratkaisuja, kertoo Zygar. Ulkopolitiikan strategit alkoivat puhua, että suuresta sotilaallisesta konfliktista voi tulla mahdollisuus Venäjälle, koska se kääntää maailmantilanteen täysin ympäri. ”Nykyinen kehitysura tietää Venäjälle vähemmän kadehdittavaa asemaa jälkeenjäävänä maana – vain jyrkkä järistys voi muuttaa kaiken”, strategit miettivät haaveillen.
Putin on ohjannut maan eristykseen. Taantuma on tullut Venäjän talouteen jäädäkseen. Mutta umpikujan ratkaisusta Zygarin haastattelemat yrittäjät uskaltautuvat puhumaan vain vertauskuvin: ”Muutos tulee vain, jos musta joutsen lentää”.
Putin seuraa jääräpäisesti tietään, eikä hän voi hellittää. Venäläinen poliittinen eläinoppikin sanoo, että jos susilauman johtaja sairastuu tai heikkenee, nuoret urokset repivät sen heti kappaleiksi.
Mihail Zygar: Putinin sisäpiirissä. Nyky-Venäjän lyhyt historia. Suomentanut Jukka Mallinen. Otava 2016. Ilmestyy huhtikuussa.