Pääsiäisenä Irlannissa puhuttiin tasavaltalaisuudesta ja siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Pitkänäperjantaina vasemmistopuolue Sinn Féin järjesti kulkueen unohdettujen sankareiden kunniaksi. Vihreä-valko-oransseja lippuja ja marttyyreiden kuvia katsellessani odotin koko ajan jonkinlaista rasistista vivahdetta koko touhuun, mutta ilokseni en moista huomannut. Gerry Adams korosti puheessaan tasavaltalaisia arvoja, kuten tasa-arvoa ja sanoi, että Irlannin tasavallassa myös briteiksi itsensä kokevat voivat elää tyytyväisinä.
Nationalismia, kyllä, mutta aika erilaista kuin se, mihin Suomessa olemme tottuneet. En ole varma, voiko nationalismi olla vasemmistolaista, tai millaista vasemmistolainen nationalismi olisi, mutta olen nähnyt muuallakin kuin Irlannissa ylpeyttä omasta kulttuurista, kielestä, omista kansallisista symboleista ilman, että siihen liittyisi vihamielisyyttä muita kansoja kohtaan.
Vaikka Sinn Féin nosti esiin niitä sankareita, joita muuten ei juuri muistella, on henkilökeskeisessä lähestymistavassa aina omat riskinsä. Kun olennaisinta olisi muistaa miksi on taisteltu, kääntyy keskustelu turhan helposti siihen, ketkä taistelivat ja kuka heistä oli urhoollisin. Erityisen ongelmallista se on silloin, kun urhoollisuuden mittarina pidetään esimerkiksi sitä, kuka tappoi eniten “vihollisia”.
Miten kukaan isänmaataan rakastava voi olla puuttumatta sen sortaviin rakenteisiin?
Vapautensa puolesta taistelevat sorretut kansat keräävät vasemmiston piiristä laajasti sympatiaa puolelleen. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, kun kamppailun tavoitteet on saavutettu?
Yksi Irlannin pääsiäiskapinan johtajista, James Connolly, totesi varsin osuvasti, että Irlanti ilman sen ihmisiä ei merkitse hänelle mitään. Connollyn mukaan ne samaiset henkilöt, jotka kiihkeästi puolustavat ”Irlantia”, voivat silti kävellä sen kaduilla täysin piittaamattomina ympärillään näkyvästä kurjuudesta, epätasa-arvosta ja köyhyydestä sekä olla sokeita irlantilaisille, jotka sortavat toisia irlantilaisia.
Kuten Connolly, myös minä ihmettelen, miten kukaan isänmaataan rakastava voi olla puuttumatta sen sortaviin rakenteisiin. Mitä nämä ihmiset silloin rakastavat ja vaalivat? Tietyn alueen maaperää? Kangasta, jossa on tiettyjä värejä ja kuvioita ja joka toisinaan nostetaan salkoon? Symboleita?
Kansallisvaltio itsessään ei voi olla vasemmiston tavoite. Sen sijaan vasemmiston on kamppailtava yhtälailla kansojen itsemääräämisoikeuden ja kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien puolesta kuin oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvonkin puolesta. Se on sitä pääsiäiskapinan hengen mukaista tasavaltalaisuutta.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.