Tero Ahonen

Red Nose Company

Aiemmin Red Nose Club.

Helsinkiläisten näyttelijöiden vuonna 2005 perustama teatteriklovneriaan erikoistunut ryhmä.

Teatteriklovnerian alkuperä on sirkuksen sijaan enemmän teatterissa: pantomiimissa, naamioissa, hovinarreissa ja commedia dell´ artessa.

Red Nose Company esittää: Vakavaa pelleilyä köyhän kansan kohtalolla.

Jo tammikuussa ensi-iltansa saanut Punainen viiva lunastaa odotukset. Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaistu klassikkoteos paloitellaan oivaltavasti, mutta sitä ei silti tarjoilla yleisölle valmiiksi pureskeltuna.

Tarina äärimmäisestä köyhyydestä ja korpimökkien akkojen ja ukkojen poliittisesta heräämisestä syttyy eloon punaisen samettiverhon edessä, kitaran ja haitarin säestyksellä.

ILMOITUS

Red Nose Companyn tyylilajin, teatteriklovnerian, lähtöasetelmassa näyttelijät näyttelevät klovneja, jotka näyttelevät Punaista viivaa. Kuulostaa kikkailulta, mutta toimii.

Teatteriklovneriaan sopii hyvin se, että esityksen pohjana on yleisölle jollain tapaa tuttu teos tai tarina. Klovnien katse antaa mahdollisuuden tarkastella tuttuja tarinoita uusista näkökulmista.

Aiemmin Red Nose Company -ryhmä on tehnyt esimerkiksi Hamletin, jossa näytelmäklassikko pyöriteltiin ylösalaisin, tutut teemat säilyttäen.

Punaisen viivan tarina sijoittuu Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan, Korpiloukkoon: kainuulaiseen mökkiin, kaukana kirkonkylästä ja naapureista.

Topi ja Riika Romppainen elävät siellä lapsineen miten kuten, kunnes vellijauhon ostomatkalla Topi kuulee, että vaaleissa äänestyslappuun vedettävä punainen viiva, ääni soli-sali-ratille, muuttaisi kaiken. Pois puute, pois kurjuus.

Klovnit tutkivat uteliaan hyväntahtoisesti mökin elämää, ”kansanihmisten” kuvausta, kainuulaista luontoa ja poliittista vaikuttamista, ja näyttelevät samalla nipun rooleja.

 Klovnit Mike ja Zin tarkastavat välillä alkuperäisteoksesta, miten tarina kulkee.


Klovnit Mike ja Zin tarkastavat välillä alkuperäisteoksesta, miten tarina kulkee.

Esitys avaa myös kirjailija Ilmari ”Iki” Kiannon hahmoa ja elämää ja kertoo esimerkiksi hänen viehtymyksestään moniavioisuuteen.

Kiinnostavaa olisi ollut myös pohtia, kuinka köyhälistön kurjuuden kuvaaja kääntyi kansalaissotaan mennessä mieheksi, joka kirjoitti punakaartilaisnaisista susinarttuina; petoina, jotka tulisi ampua, ettei lisää pahuuden penikoita syntyisi.

Eipä silti, ei esitys Kiantoa jalustalle nosta. Hänellekin nauretaan, klovnin lempeää naurua.

Hauskuuden alla kulkee kuitenkin totinen tarina. Torakoita vilisevä pimeä Korpiloukon mökki on ankara paikka asua.

Köyhyys ja kova elämä ovat kuluttaneet Topin ja Riikan vanhan ja väsyneen oloisiksi, vaikka todellisuudessa lienevät hädin tuskin kolmekymppisiä.

Kun heidän viidestä lapsestaan kolme kuolee, kyyneleet valuvat katsomossa, ainakin tämän kirjoittajan poskille.

Yleisössä istuvien teinien reaktioista voisi luulla, että Topin ja Riikan elämä ja aikakausi olisi nuorison elämästä yhtä kaukana kuin neandertalin ihmisen minusta.

Todellisuudessa välissä on vain muutama sukupolvi. Suomi on demokratiana vielä nuori. Agitaattori Puntarpää maalailee hyvinvointivaltiota, jota nyt ollaan hyvää vauhtia murentamassa. Seuraavat sata vuotta tuskin riittävät vahinkojen paikkailuun.

Sinne sadan vuoden päähän Punainen viiva kehottaa katsomaan: mitä unelmoimme siellä olevan?

Musiikki on, kuten ryhmän edellisessä tuotannossa Juoksuhaudantiessäkin, lähinnä 1990-luvun rock- ja pop-biisejä. Yhdistelmä on äkkiseltään oudohko, mutta tutut kappaleet kuulostavatkin Korpiloukossa uudenlaisilta ja ihmeen osuvilta.

Manic Street Preachersin kappaleen säe: If you tolerate this, then your children will be next, viittasi alunperin Espanjan sisällissotaan, mutta pysäyttää tänäänkin.

Jos siedämme tämän (koulutusleikkaukset, sosiaaliturvan heikentämisen, pakolaislasten hukkumisen Välimereen…), meidän lapsemme ovat seuraavia uhreja.

Zin-klovni poseeraa tuoreena Suomi-neitona ja laulaa Alanis Morrisettea: ”I’ve got one hand in my pocket and the other one is giving a high five”.

Esityksen mahtavin musiikkioivallus on sotkea Iggy Popin Passenger ja Nälkämaan laulu.

Kokeilkaapa. Ensin mainitusta sävel, jälkimmäisestä sanat. Svengaa kuin hirvi.

Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa… Naa-naa naa-naa naa-na-na-naa…

Esityksen kaareen mahtuu myös improvisointia, reagointia yleisöön ja päivänpolttaviin.

Klovnit tekevät tuottavuusloikan hyppäämällä esityksensä jälkeen kirjamyyjiksi teatterin aulaan ja yleisöä pyydetään huomioimaan kilpailukykysopimukseen kirjattu työajan pidennys: esitys saattaa kestää 24 tuntia.

”Utopistinen sosiaalidemokraattinen projekti, josta Punainen viiva kertoo, ja joka toteutui, on alkanut reunoiltaan rispaantua”, toteavat tekijät esityksen käsiohjelmassa.

Vakavien asioiden äärellä ollaan, eikä huumori ole ollenkaan hassumpi keino epäkohtien käsittelyyn.

Red Nose Company ja Teatteri Quo Vadis: Punainen viiva. Teksti: Ilmari Kianto ja esityksen työryhmä, ohjaus: Otso Kautto.

Esitys vierailee huhtikuussa Lahden ja Kajaanin kaupunginteattereissa. Toukokuussa näytöksiä on myös Helsingissä Teatteri Avoimissa Ovissa.
Kiertue jatkuu syksyllä 2016 ja vuoden 2017 esitykset ovat osa Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Näytöskalenteri

Red Nose Company

Aiemmin Red Nose Club.

Helsinkiläisten näyttelijöiden vuonna 2005 perustama teatteriklovneriaan erikoistunut ryhmä.

Teatteriklovnerian alkuperä on sirkuksen sijaan enemmän teatterissa: pantomiimissa, naamioissa, hovinarreissa ja commedia dell´ artessa.

Kommentit