Aleksi Vienonen

Viikon kysymys

Poliisin tehtävänä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä rikosten estäminen ja selvittäminen. Rikostutkinnassa poliisi voi toimipaikasta riippuen erikoistua esimerkiksi väkivaltarikoksiin.

Kiinnostaako poliisin työ nuoria Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg?

– Kiinnostaa.

Kuinka monta hakijaa teille on vuodessa?

– Viime vuonna poliisin peruskoulutukseen haki lähes 3 000 nuorta, joista me otimme runsaat 200.

Miksi vaarallinen ja pienipalkkainen työ kiinnostaa?

ILMOITUS

– Poliisiammattiin hakeutuvat etsivät itselleen työtä ja uraa, joka on jollakin tavalla arvoperusteinen. Hyvin usein ammatinvalintaa perustellaan sillä, että halutaan tehdä työtä ihmisten kanssa ja tehdä jotakin hyvää toisille ihmisille. Halutaan myös tuottaa turvallisuuden tunnetta kanssaihmisille.

– Tämän kaltaisia vastauksia saan usein keskusteluissani opiskelijoiden kanssa. Sama näkyy myös hakijapalautekyselyissä.

Brysselin terrori-iskut lisäsivät varautumista myös Helsinki-Vantaalla. Uskaltavatko nuoret pyrkiä poliisiksi tällaisten tapausten jälkeenkin?

– En ole nähnyt tällaisten tapahtumien vaikuttavan hakijapohjaamme. Suomessahan terrorismin torjunta rauhan ajan oloissa on selkeästi poliisin tehtävä. Meidän hoitoomme kaatuisi myös se, jos Suomessa tapahtuisi oikea terrori-isku.

– Tiedän viisivuotiselta rehtoriuraltani vain yhden tähän etäisesti liittyvän, Hyvinkään ampumistapauksen, jossa yksi opiskelijamme loukkaantui erittäin vakavasti. Silloinkaan yksikään opiskelijoistamme ei keskeyttänyt opintojaan, vaikka tapahtuma ihan varmasti toi poliisityön riskit poikkeuksellisen selvästi esiin.

Poliisihallitus suunnittelee vähentävänsä lähes 900 poliisin paikkaan vuoteen 2020 mennessä. Mihin kouluttamanne poliisit sen jälkeen menevät töihin?

– Me olemme ennakoineet julkistalouden huonoa tilannetta, joka näyttää kohdistuvan myös poliiseihin. Olemme valmistautuneet niin, että usean vuoden ajan olemme ottaneet vähemmän opiskelijoita. Tällä hetkellä kaikki valmistautuvat poliisit saavat työtä.