Yle Kuvapalvelu

Elia Kazanin ohjaamassa pätevässä yhteiskunnallisessa melodraamassa Joki tulvii (Wild River, 1960) eletään 1930-luvun alun New Dealin aikaa. Presidentti Franklin D. Rooseveltin alulle panemien mittavien uudistusten tarkoituksena oli saada Yhdysvaltain talous irti suuren laman kourista.

Elokuvassa New Dealin sanoma konkretisoituu isoon patoprojektiin. Se edellyttää pienen kylän asukkaiden lähtöä kotikonnuiltaan. Epäkiitollista suostuttelutehtävää hoitaa nuori hallituksen virkamies (Montgomery Clift). Tämä saa tiukan vastuksen sitkeästä vanhasta rouvasta (Jo Van Fleet). Lisäriesaa epävarmalle kuin myös empaattiselle muukalaiselle aiheuttaa kyläläisten uhkaavaksi yltyvä vihamielisyys.

Leffa kuvaa syntyvää konfliktia vivahteikkaasti ja eri osapuolia ymmärtäen. Uusi aika tunkee maaseudun keskelle, mutta ei liput hulmuten. Menetyksen tuntoja korostaa elokuvan runollinen, maisemaa kunnioittava perusviritys.

Sympaattisen rakkauskuvion naisellista osapuolta näyttelee Lee Remick.

Joki tulvii. Yle Teema su klo 18.00.