Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi kirjoitti Kansan Uutisissa 5.2. otsikolla ”Tolkutonta välinpitämättömyyttä” tavalla, joka jäi mieltäni hiertämään. Erityisesti pysähdyin tähän: ”Ei tämä maa ennen ollut tällainen, että mielipiteidensä vuoksi voi oikeasti joutua pelkäämään turvallisuutensa puolesta.”
Kyllä on ollut. Täällä ovat vasemmistolaiset saaneet aikanaan pelätä, henkensäkin puolesta.
Keväällä 1918 isäni seurasi kotikylässään 14-vuotiaana, miten asemiehet hakivat mökeistään työväenyhdistyksen jäseniä. Jotkut palasivat, jotkut löytyivät ammuttuina. Maaliskuussa 1945 isäni sai ensimmäistä kertaa äänestää kannattamaansa puoluetta, joka oli noussut maan alta.
”Vasemmisto kesti pahimmatkin iskut.
Noiden ajankohtien väliin mahtuu 26 vuoden ajanjakso, jolloin 5 000 vasemmistolaista istui poliittisina vankeina, fasistinen lapuanliike mellasti, ja eduskunnassa oli puolue, jonka tavoite oli kaataa demokratia.
Näistä asioista keskustelin isän kanssa lukuisia kertoja. Hänen jutuistaan heijastui elävästi ahdistus, huoli, varuillaanolo ja pelko, joka vasemmistolaisia seurasi. Koskaan ei voinut olla varma, milloin ja missä ohranan miehet iskevät.
Mutta vasemmisto kesti pahimmatkin iskut ja nousi yhteiskunnan voimatekijäksi. Isän puheista välittyi myös se huikea vapautumisen ja helpotuksen tunne, mikä alkoi yhteiskunnan siirtyessä demokratian tielle syksyllä 1944.
Ehkä tuosta johtuu, että minä en pelkää näitä Odinin sotureita tai muitakaan rasisteja. Eivät ne meidän demokratiaamme kaada.
Kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet kansanvaltaan. Kaikki ovat myös allekirjoittaneet rasisminvastaisen julistuksen. Höyrypäisimmät rasisti- ja fasistiryhmät ovat viranomaisten seurannassa, tietysti lain määrittelemissä rajoissa. Meno on ihan toista kuin ennen.
Ahlakorpi arvosteli myös poliisia, joka suojeli itsenäisyyspäivänä rasistien mielenosoitusta. Poliisi toimi oikein. Demokratiassa myös äärioikeistolaisilla ja rasisteilla on mielenosoitusoikeus, vaikka se kipeältä tuntuisikin.
Yrittäessään estää mielenosoituksen, anarkistit ottivat sen paikan, missä lapuanliike hillui 30-luvulla. Oikeassa demokratiassa poliisi puuttuu tällaiseen toimintaan. 30-luvulla ei puuttunut ja mitä siitä seurasikaan? Sen voi lukea Suomen ja vasemmiston historiasta.