Maksuhäiriöinen nuori nainen saa asiansa kuntoon, ja toisaalla rikkaan suvun vesa junailee asiat niin, että vanha raha uudistuu – ja melkein sen pituinen se.

Jos tiukasti rajataan, niin kotimainen uutuus on kuin romanttisen komedian muotoon viritetty ja venytetty yhteismainos perintäyhtiö Lindorffilta ja Perheyritysten liitolta. Jälkimmäisen entinen puheenjohtaja Anne Berner tekee asian tiimoilta cameo- eli piipahdusroolin.

Tapahtumissa palloillaan Turussa ja Raisiossa. Leffan visuaalinen yleisilme on miljöökuvauksen ja lavastuksen osalta aistikas. Unohtamatta suinkaan kesän makua: viime kädessä juuri se takaa, että Jarkko T. Laineen kuvaama Onnenonkija on ilo silmälle.

Pekko Pesosen käsikirjoittajan jälki on tunnistettavissa, mutta ajatellen Talvivaara-rainaa Jättiläinen (2016) hänellä olisi varmasti ollut tarjota aiheesta terävämpiäkin paukkuja.

Niitä ei kuitenkaan ole Ville Jankerin sujuvasti ohjaamiin genre-kehiin kaivattu. Onnenonkija on selkeä kohdeyleisöfilmi ensisijaisena maalinaan 20 ja risat -polvi.

Meininki on irtonaista ja kepeää, mutta kepeän pinnan alla sykkii monia varteenotettavia pointteja, mitä tulee tiettyihin nykytrendeihin.

Niistä keskiössä on hyvinvoivan työläisperheen asiansa sotkeneen jälkeläisen kangerteleva ura lifestyle-bloggaajana. Kohtalon tähti on kuitenkin tytölle suosiollinen, kun duunariksi heittäytynyt paperidynastian jälkeläinen osuu kohdalle.

Tältä pohjalta rakennetaan reippain vedoin silta yli huikeiden luokkarajojen. Syntyvä romanttinen kuvio on tuttua viihdekauraa 1930-luvun Hollywoodin viitoittamalla tiellä.

Sympaattista satuiluahan tämmöinen, mutta samalla autuaallisen heppoista ja harhaanjohtavaa. Toisin kuin valkokankaan ihmemaassa, tällä oikean elämän puolella Reippaat ja Ryynäset pysyttelevät pääsääntöisesti etäällä toisistaan. Onnenonkija tarjoilee liikaa karkkeja kerralla, vaikka mukaan on mahdutettu sekä asunnottomien yötä että yksinhuoltajaäidin (mainio Emmi Parviainen) osaa.

Keskeinen jännite unelmien ja todellisuuden akselilla olisi kaivannut kipakampaa lähestymistapaa. Samalla leffaan olisi saatu ajattelulle otollisempaa, niin sanotusti aikuismaisempaa vetoa.

Kunnon satiirista ei voi puhua, hieman kornisti opettavaisesta tarinasta kylläkin: rahamies se on oikea mies ohjastamaan ylivelkaantuneen neidon irti kierteestään. Kieltämättä moinen mentaliteetti sopii Sipilän Suomessa valmistuneeseen hyvän mielen rainaan.

Olavi Uusivirran roolihahmon lievän mölliyden vastapainoksi Minka Kuustonen väläyttelee aika hyvällä pokka pitää –vaihteella komediallista osaamistaan. Bloggaus ja muiden pintaliitoisuusilmiöiden pohjalta irtoaa muutenkin kuin itsestään monia pikkuhauskuuksia.

Hyväntahtoisena isänä Taneli Mäkelä näyttää, miten kohtauksen kuninkaana voi olla tekemättä juuri mitään – riittää kun istuu pikkukalsareissa kotisohvalla.

ONNENONKIJA (Suomi 2016). Ohjaus: Ville Jankeri. Käsikirjoitus: Pekko Pesonen. Pääosissa: Minka Kuustonen, Olavi Uusivirta, Emmi Parviainen.

Kommentit